Vohvelilaboratorio

Olen aina pitänyt vohveleista, mutta itse tekemäni vohvelit ovat aina olleet pettymys tavalla tai toisella. Niistä on kuitenkin aina tullut ikään kuin riittävän hyviä, joten en ole nähnyt tarpeelliseksi kuluttaa pahemmin energiaani vohvelitaikinan täydellistämiseen.

Eilen otin pitkästä aikaa vohvelirautani esiin. Jälleen kerran summanmutikassa reseptiä arpoessani päätin, että nyt on aika ottaa systemaattinen ote vohveleiden suhteen.

Mielestäni täydellinen vohveli on sokerinen, suuriruutuinen ja sisältä kuohkea belgialainen vohveli, mutten kaipaa kovinkaan makeita kotivohveleita. Tavoitteena olisi kuitenkin rapea paistopinta ja kuohkea sisus.

Eilen tein vohveleita seuraavalla reseptillä:

3 munaa
2,5 dl kauramaitoa
2,5 dl vettä
4 dl erikoisvehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
vajaa tl suolaa
vaniljaa myllystä
1 rkl sokeria
vajaat 100 grammaa voisulaa

Sekoitin märät aineet voita lukuun ottamatta. Sitten yhdistin toiseen kulhoon kaikki kuivat aineet ja vispasin ne sekaisin märkien aineiden kanssa. Kaadoin sekaan vielä voisulan. Annoin taikinan turvota puolisen tuntia. Paistoin vohvelit voissa ja tarjosin mansikoiden ja raparperihillokkeen kanssa. 

Tuli hyviä perusvohveleita, mutta sekä kuohkeudessa että rapeudessa oli toivomisen varaa. Keittiöstäni on myös vaivihkaa kadonnut eläinperäinen tuote toisensa perään, joten seuraava vohvelikokeiluni voisi mieluusti olla lehmänmaidottomuuden lisäksi munaton ja kenties jopa voiton (voisi viedä voiton).

Jos jollakulla on tiedossa ihana, mielellään vegaaninen vohveliresepti, kuulisin sen mielelläni!

Avokadoa, sitruunamehua ja korianteria

Evässalaatti

iso porkkana
pieni nippu korianteria
2 pientä avokadoa
puolikas paprika
auringonkukansiemeniä
puolikas sitruuna
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Paloittelin avokadot rasiaan ja puristin päälle puolikkaan sitruunan mehun. Lisäsin öljyä, suolaa ja pippuria. Laitoin avokadojen kivet purkkiin mukaan ja suljin sen. Loput ainekset pilkoin erilliseen rasiaan, porkkanan raastoin karkeaksi raasteeksi. Bussissa Turusta Helsinkiin yhdistin rasoiden sisällöt.

Avokadosalaatti

kolme avokadoa
punainen paprika
iso nipullinen korianteria
sitruunamehua
oliiviöljyä
suolaa
pippuria
(katkarapuja)

Kurkumajuomaa!

Pitkin viime syksyä korviini kantautui useammastakin suunnasta huhuja kurkuman ihmeellisistä terveysvaikutuksista. Monet kertoivat sekoittavansa kurkumaa maitoon tai kasvimaitoon ja juovansa sitä päivittäin ja flunssan sattuessa useamman kerran päivässä, ja troppi kuulemma toimi loistavasti. Kurkuman hyödyistä rohdoksena vaikuttaisi olevan jopa jonkin sortin tieteellistäkin näyttöä.*

Kuitenkin vasta ystäväni Vapuri huomasi kertoa, että niin kutsuttua kurkumalattea kannattaa juoda ihan vain siksi, että se maistuu tavattoman hyvältä. Minun on vaikea motivoitua tekemään oikeastaan mitään pelkän väitetyn terveellisyyden vuoksi, mutta hyvät reseptit ovatkin aivan toinen juttu.

Satuin sopivasti sairastumaan flunssaan, joten ajankohta ensimmäisen kurkumajuomani kokeilemiselle oli mitä otollisin. Kävi ilmi, että kurkumajuoma on niin tavattoman herkullista, että joisin sitä silloin tällöin, vaikka se olisi tutkitusti epäterveellistäkin.

Valpurilta saamani resepti kuuluu näin:

1,2 dl kauramaitoa (tai muuta kasvimaitoa)
1 tl kurkumaa
0,5 tl kanelia
hunajaa
vanilijaa myllystä
nokare kookosöljyä

Sovelsin reseptiä heti hiukan, sillä minulla ei sattunut olemaan kanelia muussa muodossa kuin tankoina.  Laitoin maitooni kaksi kanelitankoa, mikä tuntuisi toimivan lopputuloksen perusteella oikein hyvin.

Sulatin kookosöljyn kattilassa ja laitoin perään kurkuman, jonka annoin hiukan lämmetä öljyssä. Heitin perään kaikki muut ainesosat  ja lämmitin juoman kuumaksi, mutten aivan kiehuvaksi.

Kurkumamaito yllätti jumalaisen maukunsa lisäksi myös välittömillä terveysvaikutuksillaan. Se rauhoitti tehokkaasti kipeää kurkkua rauhotti yskää.

Lopuksi sisältövaroitus: luvassa ruumiintoimintoja!

Juoma myös värjäsi räkäni sekä kurkustani kohoavan sitkeän liman iloisen keltaiseksi, mikä virkisti mieltäni ja ilostutti minua suuresti.

* Terveysinfo.fi-sivusto ei ole minulle ennestään tuttu, eikä minulla ole minkäänlaisia takeita sen luotettavuudesta, saati sitten lähdeluettelon tieteellisestä uskottavuudesta.

Helpoin munakoisoresepti ikinä

Munakoiso on suosikkivihanneksiani. Pitkään luulin, että munakoiso pitää aina itkettää. Muutama vuosi takaperin opin, että koisot voi yksinkertaisesti pilkkoa, öljytä ja laittaa suoraan uuniin grillivastuksen alle. Tästä seurasi keittiössäni suoranainen munakoisovallankumous.

Muutama viikko takaperin opin, että munakoisosta tulee täydellisen pehmeää ja herkullista myös höyryttämällä. Minulla oli epäilykseni - ennakkoluuloni hörytetystä munakoisosta oli, että lopputuloksena olisi mauton ja koostumukseltaan sitkeä kuvotus. Tieto munakoison höyryttämisestä tuli kuitenkin niin luotettavasta lähteestä, että uskalsin kokeilla, ja höyryttäminenhän toimii kuin unelma. Aikaakin kuluu pilkkomisineen päivineen reippaasti alle 10 minuuttia.

1 munakoiso
oliiviöljyä
balsamiviinietikkaa
suolaa
pippuria

Pistin kerroskattilan pohjalle vettä ja laitoin sen liedelle lämpenemään. Pilkoin munakoison reiluhkoiksi lohkoiksi ja laitoin lohkot kerroskattilan höyrytysosaan liedelle noin viideksi minuutiksi. Maustoin öljyllä, balsamiviinietikalla, suolalla ja pippurilla.

Söin puolet saman tien mozzarellajuuston, tuoreen tomaatin, basilikan ja salaatin kera. Laitoin toisen puolikkaan pakkaseen ja käytin sen seuraavan viikon pastakastikkeeseen, johon tuli koison lisäksi tomaattimurskaa, punaviiniä, sipulia, valkosipulia, yrttejä, suolaa ja pippuria.

Kesäkurpitsa-halloumihampurilaiset

Eilen katsomassani Serranon perheen jaksossa puhuttiin jatkuvasti juustohampurilaisista, joten sellainenhan oli pakko minunkin saada. Pihvit tein tätä ihanan yksinkertaista reseptiä hiukan mukaillen:

Kesäkurpitsa-halloumipihvit

600 grammaa kesäkurpitsaa
200 grammaa halloumijuustoa
2 kananmunaa
oliiviöljyä

Raastoin kurpitsan ja juuston karkeaksi raasteeksi ja sekoitin raasteet keskenään. Annoin seoksen olla kulhossa kymmenisen minuuttia, jolloin halloumin suola houkutteli ylimääräisen nesteen kesäkurpitsasta ulos. Siivilöin nesteen pois. Rikoin joukkoon 2 munaa ja sekoitin hyvin. Muotoilin seoksesta pihvejä, jotka paistoin pannulla runsaassa oliiviöljyssä. Ensi kerralla aion maustaa pihvimassan vielä pienellä ripauksella mustapippuria.

Valkosipulimajoneesi

2 munankeltuaista
1 rkl sitruunamehua
2 valkosipulinkynttä
1 dl neitsytoliiviöljyä
1 dl rypsiöljyä
suolaa

Sekoitin keltuaiset, sitruunamehun ja valkosipulin keskenään. Lisäsin öljyn ensin pisara kerrallaan ja sitten ohuena norona koko ajan vimmatusti vispaten. Maustoin suolalla.

Hampurilaisiin tuli pihvien ja majoneesin lisäksi sämpylät (jotka ostin valmiina kaupasta), tomaattiviipaleita ja jääsalaattia.

Sieniä, papuja, kvinoaa

Huonoina päivinä helposti unohdan, että on olemassa muutakin helppoa, nopeaa ja hyvää ruokaa kuin pastaa. Tänään muistin, että on olemassa tällaista:

Kvinoa-sienipannu

2 dl kvinoaa
2 sipulia
pieni pussillinen vihreitä pakastepapuja
purkillinen sekasieniä
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Keitin kvinoan pakkauksen ohjeen mukaan. Pilkoin sipulit ja paistoin ne öljyssä pannulla. Heitin joukkoon sienet ja annoin niiden paistua kunnolla. Lisäsin jäiset pavut sekä mausteet, annoin lämmetä ja hautua hetken.

Jogurttikastikeen tein puristamalla turkkilaisen jugurtin joukkoon valkosipulinkynne. Lopuksi maustoin kastikkeen vielä suolalla.

Lähes käsittämättömän yksinkertaista ja todella toimivaa.

Canneloni!

Olen ollut nyt reilun viikon sairaslomalla vahan ystäväni uupumuksen takia, ja nyt alan huomata selviä toimpumisen merkkejä. Olen nyt laittanut ruokaa kolmena peräkkäisenä päivänä ja saanut jopa keittiön siivottua. Tänään jopa kehittelin varsin toimivan reseptin, tai oikeastaan parikin. Keittiö on edelleen aivan sekaisin, mutta mitä siitä. Minä tein canneloneja!

Lohi- ja sienicannelonit kapriskastikkeessa

Lohitäyte:
n. 300 grammaa lämminsavulohta
1 raaka kananmuna
loraus kermaa
mustapippuria

Laitoin kaikki ainekset sekaisin monitoimikoneessa.

Sienitäyte:
1 sipuli
tölkillinen (olisiko ollut 200 grammaa) sekasieniä (rouskuja, tatteja ja herkkusieniä)
mustapippuria
1 pieni, kypsä peruna
1 muna
loraus kermaa
voita

Silppusin sipulin ja kuullotin sen pannulla voissa. Lisäsin sienet hetkeksi. Pistin kaikki ainekset monitoimikoneessa sekaisin.

Kapriskastike

Tein tavallisen valkokastikkeen (n. 70 grammaa voita, reilut 2 ruokalusikallista vehnäjauhoja, 7 desilitraa maitoa) ja lisäsin lopuksi purkillisen kapriksia.

Täytin cannelonit ja ladoin ne voideltuun uunivuokaan. Kaadoin päälle kastikkeen, raastoin pinnalle hieman grana padana -juustoa ja paistoin uunissa 225 asteessa puolen tunnin ajan.

Jo joutui kurpitsa-aika

Sunnuntaina sain odotettuja vieraita: juuri sopivan kokoisen joukon ystäviä, joilla oli mukanaan valtavan kokoinen kurpitsa suoraan kasvimaalta. Kurpitsasta tuli liki kahdeksan litraa keittoa, josta suurin osa on jo nyt maanantaina syöty.

Olen huomannut olevani allerginen kurpitsansiemenille ja kurpitsansiemenöljylle, joten viime syksyn keitto-ohjetta en voi enää itse käyttää. Se on suuri sääli, koska paahdetut kurpitsansiemenet totisesti tuovat keittoon sitä jotakin. Lisäksi kyseessä oli myskikurpitsan (eli butternutin) sijaan tavallinen talvikurpitsa, joka vaatii hiukan sukulaistaan enemmän maustamista.

Kurpitsakeitto

1 kokonainen talvikurpitsa
muutama sipuli
puolikas valkosipuli
jeeraa eli juustokuminaa
kasvislientä
chiliä
mustapippuria
suolaa
rypsiöljyä
voita


Puhdistimme ja kuutioimme koko suuren kurpitsan ja kuorimme ja pilkoimme sipulit. Kuullotimme sipuleita voi-öljyseoksessa tovin ja lisäsimme kurpitsakuutiot (tässä vaiheessa kymmenen litran kattilan kansi meni kiinni vain juuri ja juuri). Seuraavalla kerralla lisään jeerankin tässä vaiheessa, koska siten siitä irtoaa parhaiten makua. Kuulemma myös tavallinen kumina sopii kurpitsan kanssa kuin unelma. Kuutioidenkin paistuttua hetken lisäsimme kasvisliemen (ja toisen mokoman vettä, koska meillä oli vain litra kasvislientä). Annoimme kurpitsan porista kypsäksi, soseutimme ja maustoimme.

Ei-allergikot saivat uunissa 200 asteessa paahdettuja kurpitsansiemeniä (ja minä allergikon hupakko söin sekä runsaasti antihistamiinia että hiukan siemeniä).

Jälkiruoaksi teimme omenapaistosta:

Laitoimme vuokaan omenanlohkoja, ruishiutaleita, siirappia ja hiukan voita. Paistoimme uunissa 200 asteessa noin 45 minuuttia. Söimme jäätelön kera.

Ryytineidot

Marsha Mehranin Lumoavien mausteiden kahvila on erikoinen kirja. Tekisi mieli sanoa, että se on hyvää hömppää, mutta luonnehdinta ei tee kirjalle minkäänlaista oikeutta.

Lumoavien mausteiden kahvila on reseptikokoelma ja romaani, jossa on rankkoja ja kauniita asioita kiinnostavalla tavalla kerrottuna. Toisin sanoen kaikkea muuta kuin hömppää. Se on kuitenkin varsin huonosti kirjoitettu. En muista, oleko koskaan törmännyt kirjaan, jossa on näin kiinnostava tarina ja näin paljon sanottavaa näin miellyttävästi paketoituna ja näin huonosti kirjoitettuna. Yleensä asia on toisin päin: harkittua, taitavaa kielenkäyttöä ja usein juonen kuljetustakin, muttei kerrassaan mitään sanottavaa.

Luin kirjan suomeksi käännettynä, joten tekisi mieli väittää, että asiasta on vastuussa kääntäjä Henna Kaarakainen. En kuitenkaan usko, että näin on: joitain sanoja olisi voinut valita toisin ja jotkin lauseet olisi voinut rakentaa eri tavalla, mutta todellinen vika on mielestäni niin syvällä tekstissä itsessään, etten usko yhdenkään kääntäjän mahtavan sille kerta kaikkiaan mitään. Ehkä asiasta pitäisi syyttää alkukielisen laitoksen kustannustoimittajaa?

Uskon, että hyvä kustannustoimittaja olisi yhdessä Mehranin kanssa voinut saada tekstin sellaiseen kuntoon, että käsillä olisi jos ei nyt mestariteos, niin ainakin aivan loistava, viihdyttävä kirja. Mikäli kustannusalalta korviini kantautuneet huhut pitävät paikkansa, niin nykymaailmassa hyvilläkään kustannustoimittajilla ei yleensä ole aikaa eikä muitakaan resursseja tehdä työtään kunnolla. Kamala sääli. 

Onneksi Lumoavien mausteiden kahvila on myös keittokirja, joka opastaa iranilaisen ruoan saloihin. Kirjan jokainen luku alkaa reseptillä, joka liittyy jollain tavalla kyseiseen lukuun. Ainakin linssikeittoa, granaattiomenakeittoa, elefantinkorvia ja laventeli-minttuteetä on päästävä kokeilemaan mahdollisimman pian.

La tortilla eli perunamunakas

Maistoin ensimmäistä kertaa espanjalaista perunamunakasta eli tortillaa 11-vuotiaana Andalusiassa ystäväni tädin puutarhassa mangnoliapuun alla, ja olen ollut siihen koukussa siitä lähtien. Perunamunakas (tarkemmin ottaen tortilla de patatas) oli ensimmäinen ruokalaji, jonka opettelin tekemään lukemalla reseptiä. Kaikki siihenastiset ruoanlaitto-oppini olin saanut suoraan äidiltäni, mutta tässäpä oli ruokalaji, jota äiti ei ollut koskaan edes maistanut, eikä siis tietenkään osannut opettaa, miten sitä tehdään. Perunamunakas on helppo ja vietävän hyvä ruoka. Se on hyvää vastapaistettuna mutta vielä parempaa seuraavana päivänä kylmänä tai huoneenlämpöisenä, lämmittää sitä ei kannata. 

Minun versioni perunamunakkaasta syntyy näin:

10 munaa
puolisen kiloa perunoita
yksi sipuli
pari valkosipulin kynttä
suolaa
reilusti oliiviöljyä

Jos olen viitseliäällä päällä eikä minulla satu olemaan kaapissa keitettyjä perunoita, pilkon perunat pienehköiksi kuutioiksi ja paistan ne kypsiksi oliiviöljyssä. Yleensä kuitenkin aloitan höryttämällä ensin perunat kypsiksi, jolloin pieni hetki pannulla riittää. Keitettyjen tai höyrytettyjen perunoiden käyttäminen on epäilemättä paljon terveellisempää, mutta kokonaan pannulla kypsennetyt perunat maistuvat hiukan paremmilta. Ero on kuitenkin verraten pieni.

Jos käytän kypsiä perunoita, pilkon ja paistan sipulin yhdessä perunoiden kanssa, jos raakoja, lisään sipulin pannulle paistamisen loppuvaiheessa. Rikon munien rakenteen kulhossa, lisään perunat ja sipulit (oliiviöljy saa jäädä pannulle), puristan joukkoon valkosipulin kynnen ja maustan suolalla. Tässä vaiheessa seoksen kannattaa maistua hiukan suolaiselta, koska perunat imaisevat väistämättä osan suolasta itseensä. Perunoiden ja munien suhde on paras mahdollinen, kun munat peittävät perunat juuri ja juuri - mitä pienemmiksi perunat jaksaa pilkkoa, sitä enemmän perunaa munakkaaseen mahtuuu, ja monissa resepteissä perunoita on paljon, paljon enemmän kuin tässä (minä jätän perunani yleensä aika suuriksi).

Kuumennan oliviiöljyä hetken korkeareunaisella paistinpannulla ja kaadan muna-perunaseoksen paistumaan. Tässä vaiheessa lasken lämmön vähän keskilämmön alle (4 tai 5 minun liedelläni, jossa kuumin mahdollinen asetus on 12). Sitten munakas saa rauhassa hyytyä, mikä vie melko paljon aikaa. En ole mitannut, mutta arvelisin, että parisenkymmentä minuuttia vähintään. Tämän jälkeen seuraa kaikkein jännittävin vaihe eli munakkaan kääntäminen. Laitan munakkaan päälle sopivan kokoisen eli munakkaan itsensä levyisen lautasen, kippaan koko komeuden ympäri ja annan munakkaan liukua takaisin pannuun. Paistan vielä hetken, ja sitten onkin valmista.

Paras purjo-perunakeitto tähän mennessä

Tänään tulin äärimmäisen väsyneenä töistä kotiin iltakahdeksalta aikeenani siirtyä pikimmiten läheiseen anniskeluravintolaan nauttimaan olutta ja hampurilaisen. Hetkeä myöhemmin kuitenkin yllätin itseni lieden äärestä. Tein pitkästä, pitkästä aikaa purjo-perunakeittoa, ensimmäistä kertaa koskaan ilman kermaa. Tuli varsin hyvää, vaikka itse sanonkin.

Purjo-perunakeitto

neljän purjon valkoiset ja vaaleanvihreät osat
pari pientä porkkanaa
2 valkosipulin kynttä
25 grammaa voita
loraus oliiviöljyä
hyvin pieni laakerinlehti tai osa isommasta
hiukan tuoretta timjamia
4 jauhoista perunaa
8 dl kasvislientä
(suolaa)
(valkopippuria)

Puhdistin ja pilkoin kaikki kasvikset ja kuullotin ne öljyn ja voin seoksessa. Lisäsin liemen ja mausteet ja keitin, kunnes kaikki oli kypsää. Soseutin ja söin ruisleivän, voin, juuston ja oluen kera.

Yhdeksäs kerta toden sanoo

Opin toissapäivänä, että pavlova onkin melkoisen oikukas valmistettava etenkin helteellä. Vappuillallisen vaivattoman menestyksen jälkeen lähdin tekemään pavlovaa ystäväni polttareihin varsin luottavaisin mielin. Ei olisi kannattanut.

Valmistin torstain aikana viisi annosta kelvotonta valkuaislitkua ja yhden rutikuivan, ruskean lätyn, joka oli juuri ja juuri syömäkelpoinen ja muistutti hyvin, hyvin etäisesti marenkia. Tämän jälkeen pyörryin, koska olin pitänyt liki 30 asteen helteellä uunia päällä koko päivän ja unohtanut juoda riittävästi. En onneksi lyönyt päätäni mihinkään tai muutenkaan satuttanut itseäni, ja viilennyt ilta sekä 1,5 litraa vissyvettä virvottivat minut nopeasti.

Tästä sisuuntuneena otin perjantaina ylimääräisen vapaapäivän töistä ja jatkoin uusin voimin. Yhteensä kahdeksan surkeasti epäonnistuneen yrityksen ja parinkymmenen haaskatun kananmunan jälkeen päätin yrittää vielä viimeisen kerran. Toistuvien epäonnistumisen luoma epävarmuus ja viimeisen mahdollisuuden aiheuttama pelko sai minut vihdoin vatkaamaan valkuaiset niin keskittyneesti, että se onnistui, ja vihdoin lisäämään marenkivaahtoon sokerin ja maissitärkkelyksen niin varovasti, että vaahto pysyi vaahtona.

Tarinan opetus on tämä: marengin tärkein aineisosa ei olekaan munanvalkuainen, vaan jännitys, joka pitää vatkaajan varpaillaan. Hetkellinenkin itseluottamuksen hetki saa otteen herpaantumaan niin, että marenki lässähtää, ja vatkaaminen on aloitettava alusta.

Raparperipalvova oli niin hyvää, että sen takia kannatti hikoilla puolitoista päivää pelon vallassa ja pyörtyäkin (tosin parempi olisi ollut muistaa juoda ja siten välttää pyörtyminen). Hyvä makupari raparperipavlovalle ei ollutkaan aiempien pavlovien kanssa täydellisesti sopinut prosecco, vaan samppanjahyllyn alaosasta löytämäni samppanja. Onneksi meillä oli molempia.


Raparperipavlova

pohja:

3 munanvalkuaista
2 dl sokeria
ruokalusikallinen maissitärkkelystä

Vatkasin valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisäsin muut ainekset erittäin varovasti vähän kerrallaan edelleen vatkaten ja jatkuvasti lässähtämistä peläten. Levitin kiiltävän, kovan vaahdon uuninpellille leivinpaperin päälle ja paistoin 150-asteisessa uunissa 45 minuutin ajan.

raparperihilloke:

viisi suurehkoa raparperinvartta pieniksi paloiksi pilkottuina
tilkka öljyä
hieman sokeria (ehkä teelusikallinen)

Paistoin raparpereita öljyssä keskilämmöllä, kunnes niistä tuli mössöä ja suurin osa nesteestä haihtui pois. Lisäsin hieman sokeria, mutta vain hieman, koska palvovapohjan makeus riittää pitkälti makeuttamaan raparperitkin. Hilloke saa siis jäädä yksin nautittuna suuta vääntävän happamaksi.

Lopuksi vatkasin 4 dl kermaa löysähköksi vaahdoksi, maustoin sen vaniljalla ja kokosin pavlovan kaatamalla hillokkeen pohjan päälle ja päällimmäiseksi kerman.

Suppilovahveropyttipannu

Otin tänään varaslähdön vahverokauteen tyhjentämällä pakastimestani viimeiset viime kauden sienet, jotka sattuivat olemaan suppilovahveroita kaikkein parasta sorttia: pieniä, napakoita ja täynnä makua. Sulatettuani ne heitin ne kuumalle, kuivalle pannulle hetkeksi, lisäsin kevätsipulia, grillattua kesäkurpitsaa, keitettyjä perunalohkoja, suolaa ja pippuria. Päälle paistoin vielä kananmunan ja söin salaatin kera. Taivaallista.
 

Vappuaatto

En ole koskaan erityisemmin pitänyt vappuaatosta, vaan vappupäivä ja vappubrunssi on aina ollut se juttu. Huomennakin on tiedossa mitä ihanin brunssi, mutta tänäänpä olikin myös mitä ihanin vappupäivällinen, johon päivällisvieraat olivat saaneet valita kukin kolme ruoka-ainetta. Yksi niistä oli marenki, joten tein ensimmäistä kertaa ikinä pavlovaa. Voi sentään, kyllä oli hyvää. Kyllä se vappuaattokin toimii, kun sen viettää oikealla tavalla.

Vappuaaton menu

Pinaattivohveli ahvenfileen, belugalinssien ja jogurttikastikkeen kera (toimii niin hyvin!)

Kylmä keitto, johon tuli avokadoa, cashewpähkinää ja kurkkua

Parsaa, joka yritti olla hollandaise

Paistettua kuhaa valkoviinikastikkella, lohkoperunat ja salaatti

Cashewpähkinäsuklaata ja vanilijalla maustettu crème fraiche

Mustaherukkapavlova

Reseptit

Pinaattivohvelit, marinoidut linssit ja jogurttikastike löytyvät jo tästä blogista, ahvenet vain suolasin ja paistoin pannulla voissa

Keitto syntyi niin, että liotin pähkinöitä muutamia tunteja, sitten soseutin kaikki ainekset, lisäsin sopivasti vettä, hiukan oliiviölyä, suolaa, pippuria ja sitruunamehua. Keitosta tuli hyvää, mutta se ei kovinkaan hyvin sopinut jogurttikastikkeen seuraajaksi, sillä suussa maistuva valkosipuli peitti cashewpähkinät.

Parsaa hollandaise

vihreää parsaa
voita
oliiviöjyä
suolaa

Paistoin parsoja paistinpannulla voi-öljyseoksessa kannen alla viitisen minuuttia ja lisäsin ripauksen suolaa.

Kastike

3 munankeltuaista
40 ml vettä
2 teelusikallista valkoista balsamiviinietikkaa
150 grammaa voisulaa
sitruunamehua
suolaa

Laitoin etikan, veden ja keltuaiset kattilaan vesihauteeseen ja sekoittelin, kunnes seos vähän paksuuntui (ehkä 5-10 minuuttia matalalla lämmöllä). Otin kattilan pois vesihauteesta ja lisäsin voin ohuena norona koko ajan vispaten ja maustoin sitruunalla ja suolalla. Lopputulos hipoi täydellisyyttä. Sitten unohdin kastikkeen hetkeksi kuumalle liedelle, jolloin se paloi hiukan pohjaan ja juoksettui. Lopputuloksena oli munakokkelia ruskistetussa voissa, mikä myös maistui hyvältä parsan kanssa, mutta näytti melko rumalta.

Kuha valkoviinikastikkeessa

Suolasin kuhafileet ja ne paistoin pannulla. Siirsin kalan sivuun ja lisäsin paistonesteeseen reilusti valkoviiniä, tilliä, voita, suolaa, pippuria ja hiukan sokeria. Toimii!

Lohkoperunat vain pesin, lohkoin ja lisäsin vähän oliiviöljyä ja paistoin 200 asteessa puolisen tuntia.

Pavlova


Marenki:
3 munan valkuaista
2,5 dl sokeria
1 rkl maizenaa

Laitoin kaikki ainekset monitoimikoneeseen kerralla vatkautumaan, jolloin lopputuloksena oli valkuaista, sokeria ja maizenaa. Kipitin kauppaan ja tein asian oikein: vatkasin ensin valkuaiset kevyeksi vaahdoksi, sitten lisäsin muut ainekset vähitellen edelleen vatkaten. Kun seos oli kiiltavää eikä liikkunut ylösalaisesta kulhosta mihinkään, läästin sen uuninpellille leivinpaperin päälle kiekoksi ja paistoin 150-asteisessa uunissa 45 minuuttia. Muuten hyvä, mutta ensi kerralla kokeilen paistaa marengin 125 asteessa tunnin ajan, josko se vaikka silloin säilyisi valkoisena (nyt lopputulos oli hiukan rusehtava).

Lemon curd:

1,5 dl sokeria
1 rkl maizenaa
ripaus suolaa
3 munan keltuaista
50 g voita
2 sitruunaa

Pesin sitruunat hyvin ja raastoin kuoren. Sekoitin sokerin, maizenan ja suolan kattilassa. Puristin sitruunoiden mehun kattilaan, lisäsin voin ja lämmitin miedolla lämmöllä hämmentäen, kunnes voi oli sulanut (käytin tässäkin vesihaudetta). Vatkasin keltuaisten rakenteen rikki ja sekoitin niiden joukkoon 1/3 nestettä kattilasta. Lisäsin keltuaisseoksen kattilaan ja kuumensin sekoittaen, kunnes seos hiukan sakeni. Lisäsin vielä sitruunankuoren ja annoin jäähtyä.

Lopuksi kokosin pavlovan, eli laitoin marengin päälle kaiken lemon curdin, kermavaahtoa, johon meni 2 desilitraa kermaa (ja joka pääsi menemään vähän voiksi, mutta onneksi voi on hyvää) ja reilun keon mustaherukoita. Niin hyvää.

Täti täpinöi

Meille tulee tänään neljä ihmistä kylään puhumaan suomea ja ranskaa ja syömään minun laittamiani ruokia! Ja tutustumaan perheemme uuteen kitaraan, joka on nimeltään Sunnuntai (ja tunnetaan tässä vaiheessa myös nimillä Nuni, Nunnu ja Nunnuhanibeibi).

Ehkä parasta tässä on, että kaksi vieraista tulee ihan spontaanisti. Juha-setä ei osaa vielä raskaa, mutta haluaa kylpeä kielessä, siis päivällinen kuudelle. Ja kolme neljästä ei ole edes koskaan käynyt meillä! Ihanaa! Jos tämä ei karkota flunssanrippeitä, niin ei sitten mikään. Oh là là miten jännittävää!

Le menu:

pinaattivohveleita
jugurttikastiketta
porkkanasalaattia
porkkanatonta salaattia
fetajuustoa
marinoituja belugalinssejä
paistettuja herkkusieniä

***

toffeeyllätys
vanilijajäätelöä

Melkein kaikki reseptit ovat jo tässä blogissa (vohvelit aion tehdä lettutaikinalreseptilläni). Jugurttikastike tarkoittaa suolalla, pippurilla ja runsaalla valkosipulilla maustettua turkkilaista jugurttia, belugalinssit marinoin sekoittamalla niihin keittämisen jälkeen balsamiviinietikkaa, oliiviöljyä, suolaa ja pippuria. Sienet yksinkertaisesti paistan pannulla voissa.

Ostin myös kukkia maljakkoon.

Tomaatti-mozzarellasalaatti

Tänään leikin kesää ja tein kauden ensimmäisen tomaattimozzarellasalaatin! Hurraa!

Vielä ei tietenkään mikään ole oikeasti sesongissa, mutta espanjalaiset kirsikkatomaatit ja mozzarella olivat molemmat tarjouksessa. Basilika oli koko kaupasta harmi kyllä loppu, mutta toimiihan se toki ilmankin.

Ohjeesta riittää mukavasti kolmelle.

2 rasiaa kirsikkatomaatteja

3 palloa mozzarellaa

pinjansiemeniä

kokonainen kerä jäävuorisalaattia

nippu villirucolaa

oliiviöjyä

balsamiviinietikkaa

pippuria

(suolaa) 

Puolitin kirsikkatomaatit ja kokosin salaatin. Et voilà!

Jäähyväiset blinikaudelle

Ensimmäiset kalliit ja kärsineen näköiset espanjalaisparsat ovat kaupoissa, hurraa! Kohta on siis parsa-aika ja kevät. Silloin toivottavasti kirjoitan tänne, miten hollandaise tällä kertaa onnistui, ellen sitten keskity soittamaan kitaraa ja juomaan kaljaa.

Eurooppalainen parsa tarkoittaa tietysti myös sitä, että niin sanottu blinikausi eli kevättalvi on lopullisesti ohi. Ravintolat ovat kai keksineet, että kevättalvi on bliniaikaa, kun ei ole oikein minkään sesonki. Syökäämme siis tattarilettuja. Oli miten oli, on aina mukavaa saada tekosyitä syödä blinejä, koska blinit ovat yksi suosikkiasioistani.

Olen tänä vuonna laittanut blinejä aika tavalla, ja etenkin blinivohveleita, koska meillä on nyt vohvelirauta. Vohveleita jaksaa paistaa melkein milloin vain (ihan milloin vain, jos taikina vain on valmis), blinejä paljon harvemmin. Idean sain tietenkin Henri Alénin reseptistä Helsingin sanomissa. Idea on minusta mainio, siksikin, että vohveleissa on niiden ienten kolojen ansiosta suuremi pinta-ala kuin blineissä, ja siksi enemmän rapsahtelevaa voissa ruskistunutta pintaa. Henri Alénin resepti ei kuitenkaan ollut minusta ihan oikeanlainen, joten muokkasin sitä hiukan. En oikein ymmärrä, miten en ole aiemmin tullut tallentaneeksi versiotani tänne, mutta tässä se nyt tulee:

Blinitaikina, toimii vohvelina tai lettuna

4 dl bulgarianjugurttia (tai kermaviiliä, piimäkin toiminee)
20 g hiivaa
3 tl sokeria
4 dl tattarijauhoja
2 keltuaista
2 valkuaista
2 dl maitoa
40 g voisulaa 
sopivasti suolaa 
sopivasti kuivattua tilliä
voita paistamiseen

Lämmitin kermaviilin varovasti kädenlämpöiseksi (kattilassa lämmittäminen on hauskempaa, mutta mikro ajaa saman asian oikein hyvin), lisäsin hiivan, sokerin ja puolet jauhoista. Annoin taikinan kohota ehkä tunnin. Alén sanoo, että 40 minuuttia riittää, ja epäilemättä riittääkin. Vaahdotin valkuaiset ja lämmitin maidon. Lisäsin taikinajuureen maidon, voisulan, keltuaiset, suolaa, tilliä ja loput jauhoista ja lopuksi vaahdotetut valkuaiset. Ensimmäisellä kerralla valkuaiset unohtuivat kulhoon, mikä oli harmi, mutta blineistä tuli silti tosi hyviä. Paista blinit.

Blinit eivät ehkä sovi parsan kanssa, mutta muuten niitä voi onneksi syödä muulloinkin kuin kevättalvella. Blinien kanssa tarjoilin tietysti smetanaa, suolakurkkuja, hunajaa ja mätiä, mutta erityisen ihastunut olen ollut niin ikään Alénin mätimoussen inspiroimaan maailman helpoimpaan lohimousseen, joka toimii blinien kanssa aivan järjettömän mainiosti.

Lohimousse

150-300 g jollain tavalla valmistettua (esim graavattua tai paistettua) lohta
mustapippuria
(suolaa lohesta riippuen)
(1 tl konjakkia)
2 dl smetanaa

Vatkasin smetanan monitoimikonessa kuohkeaksi, vaihdoin vatkainosan tilalle leikkuriosan ja lisäsin lohen ja mausteet ja pyöräytin tasaiseksi. Tadaa, valmista! Helpoin mousse ikinä!

Laitoin tätä monta kertaa, ja aina vähän erilaisesta lohesta (käytin mm. loimulohta, kylmäsavulohta, lämminsavulohta ja graavilohta), ja joka ikinen kerta tuli todella, todella hyvää. Konjakki sopii erityisesti graavilohiversioon, loimuversioon ei niinkään. Kannustan ottamaan pienen määrän moussea erilleen ja kokeilemaan, mitä konjakki sille tekee - parhaassa tapauksessa ihmeitä, pahimmassa tapauksessa mousse maistuu vähän viinalta.

Toisin kuin kaikki bliniohjeet tapaavat antaa ymmärtää, taikina toimii hyvin myös oltuaan yön yli jääkaapissa valkuaisineen päivineen. Ei ehkä ihan yhtä kuohkeaa, mutta oikein hyvää silti, ja parasta lohturuokaa pitkäksi venähtäneen blini-illan jälkeen, uskokaa tai älkää. 

Pinaattilettuja, fetaa ja porkkanasalaattia

Kerrankin onnistuin tekemään sellaisen pinaattilettutaikinan, että lettujen heittäminen oli helppoa.

Pinaattilettuihin:

4 dl maitoa

2 munaa

pussillinen pakastepinaattia (150 g)

2 dl vehnäjauhoja

suolaa

mustapippuria

voita paistamiseen

Salaattiin:

porkkanaraastetta

rucolaa

valkoista balsamicoa

oliiviöljyä

Salaatin ja lettujen väliin:

200 grammaa murusteltua fetaa

Uunijuuria

Sipulikeiton lisäksi ehdottomia talvisuosikkejani ovat kaikki mahdolliset kasvikset uunissa  valmistettuina. Jostain syystä tänä talvena en ole vielä valmistanut niitä kuin korkeintaan kerran tai pari (enkä saa niitä kertoja palautettua mieleeni, joten voi hyvin olla, että kyseessä ovat peräti talven ensimmäiset uunijuurekset). Asialla saattaa  olla jotain tekemistä esimerkiksi linssien, kaalin ja kurpitsakeiton kanssa

Huomasin muuten suureksi surukseni, että olen kurpitsansiemenöljylle aika allerginen. Öljyä myös mitä ilmeisimmin irtoaa kurpitsan kuorista ja siemenistä, jos niitä käyttää kuumassa öljyssä. Pelkkä kurpitsa ei näytä aiheuttavan mitään oireita, onneksi! Lisäksi opin myös, että butternut-kurpitsalla on myös suomenkielinen nimi, nimittäin myskikurpitsa. Harmi vain, ettei siitä oikein välity mitään tuon oivallisen kasvin keskeisimmistä ominaisuuksista. Voipähkinäkurpitsa olisi niin paljon kuvaavampi, muttei läheskään yhtä toimiva. Saattaa käydä niin, että tapojeni ja aatteitteni vastaisesti pysyttelen englanninkielisessä nimessä, ellei kukaan keksi parempaa suomenkielistä sanaa.

Mutta takaisin uunijuureksiin. Tämä ruokalajihan on siitä hyvä, että siihen voi laittaa mitä milloinkin sattuu tekemään mieli. Lopputuloksena on yleensä täydellinen lohturuoka, kunhan vain mukana on bataattia tai perunaa.

Tällä kertaa käytin: 

palsternakkaa

bataattia

porkkanaa

perunaa

kokonaisia, kuorellisia valkosipulin kynsiä

reilusti oliiviöjyä

kuivattua rakuunaa

mustapippuria

ehkä teelusikallisen sitruunamehua

ripauksen suolaa

Pilkoin kasvikset eri kokosiksi paloiksi kypsymisjärjestyksen mukaan. Pirskotin päälle öljyä ja sitruunamehua, rouhin päälle hieman pippuria ja ripottelin sekaan vielä sopivasti rakuunaa. Sitten työnsin käteni vuokaan ja sekoittelin. Tämä on hyvin tärkeää – oliiviöljy pitää saada tasaisesti sekä juureksiin että käsiin, sillä öljy tekee hyvää kuiville ja kipeille talvikäsille. Tärkeää on myös lisätä suola vasta sitten, kun ruoka on valmista tai lähes valmista, koska muuten lopputuloksesta saattaa tulla vetinen. 

Tällä kertaa rikoin vielä vuokaan neljä munaa siinä vaiheessa, kun juurekset olivat jo täysin kypsiä ja palautin vuoan vielä hetkeksi uuniin. Tämä oli muuten aivan ensimmäinen kerta, kun valmistin munia uunissa. Toimii!

Täydellisen kaalilaatikon metsästys

Olen jo vuosia haaveillut kaalilaatikon täydellisestä kasvisversiosta, mutten ole vielä onnistunut löytämään oikeanlaista reseptiä. Jos lihan korvaa soijarouheella, lopputuloksesta tuppaa tulemaan joko liian kuiva tai liian rasvainen. Nyt kuitenkin löysin Facebookin ansiosta hyvän reseptin, joka ratkaisi ongelman - salaisuus on hernerouhe, jota kaiken lisäksi on saatavilla kotimaisena.

Tämänkertainen versioni ei ollut aivan täydellinen, mutta se oli jo huomattavasti ensimmäistä versiotani parempi. Tästä on hyvä jatkaa.

1 valkokaali
1 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
hernerouhetta vapaalla kädellä (n. 4 dl)
n. 0,5 l kasvislientä
reilusti rypsiöljyä (n. 1 dl)
loraus siirappia
suolaa
meiramia

Pilkoin kaalin ja sipulit, ja kuullotin niitä padassa niin, että ne luovuttivat suurimman osan nesteestään. Ladoin kaikki ainekset samaiseen pataan ja laitoin uuniin 1,5 tunniksi 150 asteeseen. Söin puolukkasoseen kera.