Vohvelilaboratorio

Olen aina pitänyt vohveleista, mutta itse tekemäni vohvelit ovat aina olleet pettymys tavalla tai toisella. Niistä on kuitenkin aina tullut ikään kuin riittävän hyviä, joten en ole nähnyt tarpeelliseksi kuluttaa pahemmin energiaani vohvelitaikinan täydellistämiseen.

Eilen otin pitkästä aikaa vohvelirautani esiin. Jälleen kerran summanmutikassa reseptiä arpoessani päätin, että nyt on aika ottaa systemaattinen ote vohveleiden suhteen.

Mielestäni täydellinen vohveli on sokerinen, suuriruutuinen ja sisältä kuohkea belgialainen vohveli, mutten kaipaa kovinkaan makeita kotivohveleita. Tavoitteena olisi kuitenkin rapea paistopinta ja kuohkea sisus.

Eilen tein vohveleita seuraavalla reseptillä:

3 munaa
2,5 dl kauramaitoa
2,5 dl vettä
4 dl erikoisvehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
vajaa tl suolaa
vaniljaa myllystä
1 rkl sokeria
vajaat 100 grammaa voisulaa

Sekoitin märät aineet voita lukuun ottamatta. Sitten yhdistin toiseen kulhoon kaikki kuivat aineet ja vispasin ne sekaisin märkien aineiden kanssa. Kaadoin sekaan vielä voisulan. Annoin taikinan turvota puolisen tuntia. Paistoin vohvelit voissa ja tarjosin mansikoiden ja raparperihillokkeen kanssa. 

Tuli hyviä perusvohveleita, mutta sekä kuohkeudessa että rapeudessa oli toivomisen varaa. Keittiöstäni on myös vaivihkaa kadonnut eläinperäinen tuote toisensa perään, joten seuraava vohvelikokeiluni voisi mieluusti olla lehmänmaidottomuuden lisäksi munaton ja kenties jopa voiton (voisi viedä voiton).

Jos jollakulla on tiedossa ihana, mielellään vegaaninen vohveliresepti, kuulisin sen mielelläni!

Ryytineidot

Marsha Mehranin Lumoavien mausteiden kahvila on erikoinen kirja. Tekisi mieli sanoa, että se on hyvää hömppää, mutta luonnehdinta ei tee kirjalle minkäänlaista oikeutta.

Lumoavien mausteiden kahvila on reseptikokoelma ja romaani, jossa on rankkoja ja kauniita asioita kiinnostavalla tavalla kerrottuna. Toisin sanoen kaikkea muuta kuin hömppää. Se on kuitenkin varsin huonosti kirjoitettu. En muista, oleko koskaan törmännyt kirjaan, jossa on näin kiinnostava tarina ja näin paljon sanottavaa näin miellyttävästi paketoituna ja näin huonosti kirjoitettuna. Yleensä asia on toisin päin: harkittua, taitavaa kielenkäyttöä ja usein juonen kuljetustakin, muttei kerrassaan mitään sanottavaa.

Luin kirjan suomeksi käännettynä, joten tekisi mieli väittää, että asiasta on vastuussa kääntäjä Henna Kaarakainen. En kuitenkaan usko, että näin on: joitain sanoja olisi voinut valita toisin ja jotkin lauseet olisi voinut rakentaa eri tavalla, mutta todellinen vika on mielestäni niin syvällä tekstissä itsessään, etten usko yhdenkään kääntäjän mahtavan sille kerta kaikkiaan mitään. Ehkä asiasta pitäisi syyttää alkukielisen laitoksen kustannustoimittajaa?

Uskon, että hyvä kustannustoimittaja olisi yhdessä Mehranin kanssa voinut saada tekstin sellaiseen kuntoon, että käsillä olisi jos ei nyt mestariteos, niin ainakin aivan loistava, viihdyttävä kirja. Mikäli kustannusalalta korviini kantautuneet huhut pitävät paikkansa, niin nykymaailmassa hyvilläkään kustannustoimittajilla ei yleensä ole aikaa eikä muitakaan resursseja tehdä työtään kunnolla. Kamala sääli. 

Onneksi Lumoavien mausteiden kahvila on myös keittokirja, joka opastaa iranilaisen ruoan saloihin. Kirjan jokainen luku alkaa reseptillä, joka liittyy jollain tavalla kyseiseen lukuun. Ainakin linssikeittoa, granaattiomenakeittoa, elefantinkorvia ja laventeli-minttuteetä on päästävä kokeilemaan mahdollisimman pian.

Yhdeksäs kerta toden sanoo

Opin toissapäivänä, että pavlova onkin melkoisen oikukas valmistettava etenkin helteellä. Vappuillallisen vaivattoman menestyksen jälkeen lähdin tekemään pavlovaa ystäväni polttareihin varsin luottavaisin mielin. Ei olisi kannattanut.

Valmistin torstain aikana viisi annosta kelvotonta valkuaislitkua ja yhden rutikuivan, ruskean lätyn, joka oli juuri ja juuri syömäkelpoinen ja muistutti hyvin, hyvin etäisesti marenkia. Tämän jälkeen pyörryin, koska olin pitänyt liki 30 asteen helteellä uunia päällä koko päivän ja unohtanut juoda riittävästi. En onneksi lyönyt päätäni mihinkään tai muutenkaan satuttanut itseäni, ja viilennyt ilta sekä 1,5 litraa vissyvettä virvottivat minut nopeasti.

Tästä sisuuntuneena otin perjantaina ylimääräisen vapaapäivän töistä ja jatkoin uusin voimin. Yhteensä kahdeksan surkeasti epäonnistuneen yrityksen ja parinkymmenen haaskatun kananmunan jälkeen päätin yrittää vielä viimeisen kerran. Toistuvien epäonnistumisen luoma epävarmuus ja viimeisen mahdollisuuden aiheuttama pelko sai minut vihdoin vatkaamaan valkuaiset niin keskittyneesti, että se onnistui, ja vihdoin lisäämään marenkivaahtoon sokerin ja maissitärkkelyksen niin varovasti, että vaahto pysyi vaahtona.

Tarinan opetus on tämä: marengin tärkein aineisosa ei olekaan munanvalkuainen, vaan jännitys, joka pitää vatkaajan varpaillaan. Hetkellinenkin itseluottamuksen hetki saa otteen herpaantumaan niin, että marenki lässähtää, ja vatkaaminen on aloitettava alusta.

Raparperipalvova oli niin hyvää, että sen takia kannatti hikoilla puolitoista päivää pelon vallassa ja pyörtyäkin (tosin parempi olisi ollut muistaa juoda ja siten välttää pyörtyminen). Hyvä makupari raparperipavlovalle ei ollutkaan aiempien pavlovien kanssa täydellisesti sopinut prosecco, vaan samppanjahyllyn alaosasta löytämäni samppanja. Onneksi meillä oli molempia.


Raparperipavlova

pohja:

3 munanvalkuaista
2 dl sokeria
ruokalusikallinen maissitärkkelystä

Vatkasin valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisäsin muut ainekset erittäin varovasti vähän kerrallaan edelleen vatkaten ja jatkuvasti lässähtämistä peläten. Levitin kiiltävän, kovan vaahdon uuninpellille leivinpaperin päälle ja paistoin 150-asteisessa uunissa 45 minuutin ajan.

raparperihilloke:

viisi suurehkoa raparperinvartta pieniksi paloiksi pilkottuina
tilkka öljyä
hieman sokeria (ehkä teelusikallinen)

Paistoin raparpereita öljyssä keskilämmöllä, kunnes niistä tuli mössöä ja suurin osa nesteestä haihtui pois. Lisäsin hieman sokeria, mutta vain hieman, koska palvovapohjan makeus riittää pitkälti makeuttamaan raparperitkin. Hilloke saa siis jäädä yksin nautittuna suuta vääntävän happamaksi.

Lopuksi vatkasin 4 dl kermaa löysähköksi vaahdoksi, maustoin sen vaniljalla ja kokosin pavlovan kaatamalla hillokkeen pohjan päälle ja päällimmäiseksi kerman.

Se varsinainen vappu eli vappupäivän brunssi

Kuten jo eilen uumoilinkin, vappupäivän brunssi oli jotain aivan ihanaa. Ainakin kulinaristiselta kannalta katsottuna tämä saattoi hyvinkin olla paras vappubrunssi ikinä, ja lisäksi sää hipoi täydellisyyttä ja seura oli hyvää. Ennen brunssia söin aamiaiseksi eilistä pavlovaa, mikä ei ollut yhtään hullumpi aloitus toukokuulle.

Brussin emäntä oli laittanut vihersalaattia, monta sorttia omatekoista jäätelöä sekä aivan taivaallisen herkullisia macaron-leivoksia. Niissä oli täytteenä pistaasikreemiä ja ne sopivat aivan täydellisesti kuohuviinin kanssa. Lisäksi teimme pienen pieniä pavlovaleivoksia macaron-pohjista, lemon curdistä, valmiista kermavaahdosta ja tuoreista marjoista. Nekin olivat herkullisia.  

Minä tein salaatin linsseistä, cous cousista, sipulista ja kirsikkatomaateista sekä perunasalaattiä äitini reseptillä.

Perunasalaatti syntyy seuraavista aineksista:

kattilallinen kuorineen keitettyjä perunoita
reilu loraus oliiviöjyä
suolaa
2 pientä valkosipulinkynttä tai yksi suuri (tai maun mukaan)
pieniä kapriksia

Perunat pilkotaan, ainekset sekoitetaan ja koko komeuden annetaan maustua yön yli.

Vappuaatto

En ole koskaan erityisemmin pitänyt vappuaatosta, vaan vappupäivä ja vappubrunssi on aina ollut se juttu. Huomennakin on tiedossa mitä ihanin brunssi, mutta tänäänpä olikin myös mitä ihanin vappupäivällinen, johon päivällisvieraat olivat saaneet valita kukin kolme ruoka-ainetta. Yksi niistä oli marenki, joten tein ensimmäistä kertaa ikinä pavlovaa. Voi sentään, kyllä oli hyvää. Kyllä se vappuaattokin toimii, kun sen viettää oikealla tavalla.

Vappuaaton menu

Pinaattivohveli ahvenfileen, belugalinssien ja jogurttikastikkeen kera (toimii niin hyvin!)

Kylmä keitto, johon tuli avokadoa, cashewpähkinää ja kurkkua

Parsaa, joka yritti olla hollandaise

Paistettua kuhaa valkoviinikastikkella, lohkoperunat ja salaatti

Cashewpähkinäsuklaata ja vanilijalla maustettu crème fraiche

Mustaherukkapavlova

Reseptit

Pinaattivohvelit, marinoidut linssit ja jogurttikastike löytyvät jo tästä blogista, ahvenet vain suolasin ja paistoin pannulla voissa

Keitto syntyi niin, että liotin pähkinöitä muutamia tunteja, sitten soseutin kaikki ainekset, lisäsin sopivasti vettä, hiukan oliiviölyä, suolaa, pippuria ja sitruunamehua. Keitosta tuli hyvää, mutta se ei kovinkaan hyvin sopinut jogurttikastikkeen seuraajaksi, sillä suussa maistuva valkosipuli peitti cashewpähkinät.

Parsaa hollandaise

vihreää parsaa
voita
oliiviöjyä
suolaa

Paistoin parsoja paistinpannulla voi-öljyseoksessa kannen alla viitisen minuuttia ja lisäsin ripauksen suolaa.

Kastike

3 munankeltuaista
40 ml vettä
2 teelusikallista valkoista balsamiviinietikkaa
150 grammaa voisulaa
sitruunamehua
suolaa

Laitoin etikan, veden ja keltuaiset kattilaan vesihauteeseen ja sekoittelin, kunnes seos vähän paksuuntui (ehkä 5-10 minuuttia matalalla lämmöllä). Otin kattilan pois vesihauteesta ja lisäsin voin ohuena norona koko ajan vispaten ja maustoin sitruunalla ja suolalla. Lopputulos hipoi täydellisyyttä. Sitten unohdin kastikkeen hetkeksi kuumalle liedelle, jolloin se paloi hiukan pohjaan ja juoksettui. Lopputuloksena oli munakokkelia ruskistetussa voissa, mikä myös maistui hyvältä parsan kanssa, mutta näytti melko rumalta.

Kuha valkoviinikastikkeessa

Suolasin kuhafileet ja ne paistoin pannulla. Siirsin kalan sivuun ja lisäsin paistonesteeseen reilusti valkoviiniä, tilliä, voita, suolaa, pippuria ja hiukan sokeria. Toimii!

Lohkoperunat vain pesin, lohkoin ja lisäsin vähän oliiviöljyä ja paistoin 200 asteessa puolisen tuntia.

Pavlova


Marenki:
3 munan valkuaista
2,5 dl sokeria
1 rkl maizenaa

Laitoin kaikki ainekset monitoimikoneeseen kerralla vatkautumaan, jolloin lopputuloksena oli valkuaista, sokeria ja maizenaa. Kipitin kauppaan ja tein asian oikein: vatkasin ensin valkuaiset kevyeksi vaahdoksi, sitten lisäsin muut ainekset vähitellen edelleen vatkaten. Kun seos oli kiiltavää eikä liikkunut ylösalaisesta kulhosta mihinkään, läästin sen uuninpellille leivinpaperin päälle kiekoksi ja paistoin 150-asteisessa uunissa 45 minuuttia. Muuten hyvä, mutta ensi kerralla kokeilen paistaa marengin 125 asteessa tunnin ajan, josko se vaikka silloin säilyisi valkoisena (nyt lopputulos oli hiukan rusehtava).

Lemon curd:

1,5 dl sokeria
1 rkl maizenaa
ripaus suolaa
3 munan keltuaista
50 g voita
2 sitruunaa

Pesin sitruunat hyvin ja raastoin kuoren. Sekoitin sokerin, maizenan ja suolan kattilassa. Puristin sitruunoiden mehun kattilaan, lisäsin voin ja lämmitin miedolla lämmöllä hämmentäen, kunnes voi oli sulanut (käytin tässäkin vesihaudetta). Vatkasin keltuaisten rakenteen rikki ja sekoitin niiden joukkoon 1/3 nestettä kattilasta. Lisäsin keltuaisseoksen kattilaan ja kuumensin sekoittaen, kunnes seos hiukan sakeni. Lisäsin vielä sitruunankuoren ja annoin jäähtyä.

Lopuksi kokosin pavlovan, eli laitoin marengin päälle kaiken lemon curdin, kermavaahtoa, johon meni 2 desilitraa kermaa (ja joka pääsi menemään vähän voiksi, mutta onneksi voi on hyvää) ja reilun keon mustaherukoita. Niin hyvää.

Kuulumisia

Vohvelikestit sujuivat varsin hyvin. Yksi vieraista toi pullon calvadosta, joka osoittautui täydelliseksi makupariksi toffeeyllätykselle, joten illasta tuli hieman aiottua kosteampi. Vohvelit maistuivat letuilta, mikä ei ollut yhtään yllättävää, sillä ne oli tehty lettutaikinaohjeella. Onneksi letut ovat hyviä.

Perustin kitaransoitolle oman blogin, koska olen huomannut, etten syystä tai toisesta osaa kirjoittaa aiheesta täällä, ja halu kirjoittaa siitäkin on kova.

Äitini taatelikakkuresepti

Sain äidiltäni tänään hänen taatelikakkureseptinsä. Maailman paras taatelikakku syntyy näin:

175g taateleita
2dl vettä
200g sokeria
200g voita
2 munaa
1dl kermaviiliä
4dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjahetta
1 tl soodaa
1/2 tl vanilliinisokeria

Taatelit ja sokeri keitetään 20 min. Jäähtyneseen seokseen lisätään kananmunat ja pehmeä voi hyvin vatkaten. Lisätään kermaviili. Lopuksi lisätään jauhot, joihin on sekoitettu loput kuivat aineet.
Paistetaan 175 asteessa noin tunti.

Aamiainen

Aamiainen saattaa hyvin olla suosikkiateriani kaikista. Toisaalta tykkään myös päivällisestä, illallisesta ja lounaasta, ja toinen aamiainen on usein vielä ensimmäistäkin parempi. 

Tänään söin seuraavanlaista sekoitusta, salaattiko se sitten lienee? Varsinainen oivallus tässä oli sekoittaa joukkoon reilusti kanelia, toimii varmasti muulloinkin kuin näin joulun alla.

 

0,5 litraa pakastevadelmia

1 banaani

reilu desi liotettuja manteleita

1 rkl kanelia

juoksevaa hunajaa

Pikkujoulu

Minun perheessäni on aina vietetty pikkujoulua. Mikä tahansa joulunaluspäivä ei kelpaa pikkujoulun viettoon, vaan pikkujoulu on yhtä kuin virallinen pikkujoulu eli ensimmäistä adventtia edeltävä lauantai. Lapsuudenkodissani oli tapana antaa ensimmäiset joululahjat jo pikkujouluna, ja niiden tuojana oli alakerran kaapissa asuva tonttu.

Tänä vuonna vietimme kunnolla sekä pikkujoulua että ensimmäistä adventtia, ja meille tuli vielä vieraitakin molempina päivinä. Juhlien emännöinti on yksi parhaita asioita elämässä. Miellyttävänä sivutuotteena on, että koti on taas pitkästä, pitkästä aikaa varsin siisti. On ihanaa, kun ihmisiä on kylässä, on ihanaa laittaa tärkeille ihmisille ruokaa, ja vielä ihampaa on, kun ruoat onnistuvat. Tänä viikonloppuna pääsin taas sellaiseen ruoanlaittotilaan, jossa koko maailma unohtuu. Flowksi sitä kai nykypäivänä kutsutaan. 

Söimme seuraavia asioita: 

Pikkujoulumenu

Glögiä ja paahdettuja cashew-pähkinöitä

Lasagnea

Toffeeyllätystä

Adventtimenu

Glögiä ja loput eiliset pähkinät

Linssi-ruusukaalisalaattia ja uunilohta

Kanelilla ja kardemummalla maustettua suklaakakkua, mustikoita ja vadelmia

 

Pari reseptiä, on syytä merkitä muistiin:

Toffeeyllätys (on aivan suoraan Nigella Bites -kirjasta)

Kakku:

1,25 dl fariinisokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1,25 dl täysmaitoa
1 muna
1 tl vaniljasokeria
50 g voisulaa
200 g taateleita pieninä paloina

Kastike:

2,5 dl fariinisokeria
25 g voita
5 dl kiehuvaa vettä

Sekoitin kuivat ja märät kakkuainekset ensin erillisissä astioissa ja sitten yhdistin. Kumosin koko komeuden voideltuun uunivuokaan (vuoan pitää olla n. 1,5 litran vetoinen vuoka). Ripottelin pinnalle kastikeainekset eli fariinisokerin ja voin pieninä nokareina. Sitten kaadoin koko komeuden päälle 5 dl kiehuvaa vettä ja laitoin 190-asteiseen uuniin 45 minuutiksi. Tänä viikonloppuna totesin, että resepti toimii hyvin myös laktoosittomana versiona.

Linssi-ruusukaalisalaatti (mukailtu Glorian ruoan ja viinin vastaavasta salaatista)

350 g ruusukaalia

2 dl vihreitä linssejä

1 punasipuli

2 valkosipulinkynttä

oliviiöljyä

balsamiviinietikkaa

2 kypsää avocadoa

Kastike:

4 rkl oliiviöljyä

2 tl sitruunamehua

loraus juoksevaa hunajaa

suolaa

pippuria

Pilkoin punasipulit ja tapoin ne (eli liotin niitä kylmässä vedessä ehkä puolisen tuntia), sitten laitoin ne marinoitumaan oliiviöljyn ja balsamiviinietikan seokseen. Ehkä tuntia myöhemmin pistin linssit kiehumaan. Leikkasin ruusukaalit ohuiksi viipaleiksi ja levitin ne uuninpellille. Hienonsin valkosipulit ja laitoin ne ruusukaalien seuraan pellille, kaadoin päälle kunnon lorauksen öljyä ja sekoitin hyvin. Paistoin 180-asteisessa uunissa 5 minuuttia, eli kunnes ruusukaalit olivat kypsiä mutta vielä kunnolla napakoita. Sekoitin kastikkeen omassa astiassaan, sitten sekoitin kaiken isossa kulhossa. Oikein, oikein hyvää. 

Nyt on melkoisen onnellinen olo.

Kaksi p:tä

Perjantaina juhlimme hyvän ystäväni ja kollegani kanssa erään pitkän projektin päättymistä kyseisen ystävän kotona. Ilta oli varsin onnistunut, ja se sisälsi kaksi ainesosaa, joista mieleni tekee kirjoittaa vähän enemmänkin.

1. Prosecco

Olin saanut tehtäväkseni huolehtia kuohuviinitarjoiluista, joten joimme illan aikana kaikki kaikkien aikojen suosikkikuohuviinejäni alkaen Jacquartin roséesamppanjasta ja päättyen Freixenetin oivalliseen bulkkikuohuviiniin, Carta Nevadaan. Freixenetiin minulla on aivan erityinen suhde, sillä tyttösenä Barcelonassa opiskellessani se oli hienoista hienointa. Vieläkin se maistuu aivan huippuhyvältä (etenkin, jos se ei ole illan ensimmäinen). Illan paras oli kuitenkin hieman yllättäen uusin tuttavuus kaikista, nimittäin eräs italialainen kuohuviini.  

Jostain syystä en ole koskaan kunnolla päässyt sisään italialaisten viinien maailmaan – Ranska, Espanja ja jopa Portugalikin ovat aina houkutelleet viinimaina enemmän, vaikka rakastan italialaista ruokaa ja maassa on tullut aika paljon matkusteltuakin. Jotenkin vain hyvin harva italialainen viini on mitenkään jäänyt mieleen, vaikka kyllähän niitä oikein ilokseen juo. Myös maan kuuluisin kuohuva eli prosecco on siis minulle verrattain uusi viinituttavuus. Erityisen ihastunut olen tällä hetkellä Soligon Prosecco Brutiin, joka on onneksi Alkon valikoimissa. Nyt se maistui erityisen hyvältä. 

2. Pavlova

Marenki on asia, jota olen vähitellen alkanut arvostaa vasta aikuisikäni edetessä. Lapsena muistan joskus puhjenneeni itkuun, kun minun odotettiin syövän marenkia. Se on niin usein pelkän sokerin makuista ja kuivaa. Aloin vähän lämmetä, kun joskus teini-iässä sain ensi kertaa maistaa Brita-kakkua, mutta ihana briittakin kalpenee pavlovan, tuon hulppeista hulppeimman marenkiherkun rinnalla. 

Viime vuonna pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni käymään Australiassa, ja siellä sain ensimmäisen kerran hopeiseen jälkiruokahaarukkaani pavlovaa. Pavlova on slaavilaisesta nimestään huolimatta nimittäin juuri niiltä suunnilta kotoisin – ilmeisesti australialaisten mielestä se on australialainen herkku ja uusiseelantilaisten mielestä taas uusiseelantilainen. Joka tapauksessa tarina kertoo, että se on luotu legendaarisen balettitanssija Anna Pavlovan kunniaksi, kun tämä vieraili kyseisessä maailman kolkassa, ja siitä siis harhaanjohtavahko nimi. 

Pavlova on täydellinen jälkiruoka, erityisesti yhdistettynä kuohuviiniin. Päältä rapsakan ja sisältä tahmean marenkinpojan päällä lepää kermavaahtoa ja jotain kirpeää ja hedelmäistä, perjantain tapauksessa lemon curdiä, persikoita ja ananasta. Kyseinen luomus oli myös onnistunut täydellisesti. Illan emäntä paljasti, että resepti oli peräisin Pipsa Hurmerinnan tuoreehkosta keittokirjasta. Kirja muuten kokonaisuudessaan näytti ihanalta sekin – ei mikään yllätys, sillä olen ihaillut tätä Pipsaa viimeistään siitä asti, kun hän ryhtyi juontamaan ja tuomaroimaan Suomen Top Chefiä (joka muuten on yksi tämän tädin suosikkiohjelmista, mutta siitä kenties lisää joskus myöhemmin).