Vohvelilaboratorio

Olen aina pitänyt vohveleista, mutta itse tekemäni vohvelit ovat aina olleet pettymys tavalla tai toisella. Niistä on kuitenkin aina tullut ikään kuin riittävän hyviä, joten en ole nähnyt tarpeelliseksi kuluttaa pahemmin energiaani vohvelitaikinan täydellistämiseen.

Eilen otin pitkästä aikaa vohvelirautani esiin. Jälleen kerran summanmutikassa reseptiä arpoessani päätin, että nyt on aika ottaa systemaattinen ote vohveleiden suhteen.

Mielestäni täydellinen vohveli on sokerinen, suuriruutuinen ja sisältä kuohkea belgialainen vohveli, mutten kaipaa kovinkaan makeita kotivohveleita. Tavoitteena olisi kuitenkin rapea paistopinta ja kuohkea sisus.

Eilen tein vohveleita seuraavalla reseptillä:

3 munaa
2,5 dl kauramaitoa
2,5 dl vettä
4 dl erikoisvehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
vajaa tl suolaa
vaniljaa myllystä
1 rkl sokeria
vajaat 100 grammaa voisulaa

Sekoitin märät aineet voita lukuun ottamatta. Sitten yhdistin toiseen kulhoon kaikki kuivat aineet ja vispasin ne sekaisin märkien aineiden kanssa. Kaadoin sekaan vielä voisulan. Annoin taikinan turvota puolisen tuntia. Paistoin vohvelit voissa ja tarjosin mansikoiden ja raparperihillokkeen kanssa. 

Tuli hyviä perusvohveleita, mutta sekä kuohkeudessa että rapeudessa oli toivomisen varaa. Keittiöstäni on myös vaivihkaa kadonnut eläinperäinen tuote toisensa perään, joten seuraava vohvelikokeiluni voisi mieluusti olla lehmänmaidottomuuden lisäksi munaton ja kenties jopa voiton (voisi viedä voiton).

Jos jollakulla on tiedossa ihana, mielellään vegaaninen vohveliresepti, kuulisin sen mielelläni!

Kuulumisia

Vohvelikestit sujuivat varsin hyvin. Yksi vieraista toi pullon calvadosta, joka osoittautui täydelliseksi makupariksi toffeeyllätykselle, joten illasta tuli hieman aiottua kosteampi. Vohvelit maistuivat letuilta, mikä ei ollut yhtään yllättävää, sillä ne oli tehty lettutaikinaohjeella. Onneksi letut ovat hyviä.

Perustin kitaransoitolle oman blogin, koska olen huomannut, etten syystä tai toisesta osaa kirjoittaa aiheesta täällä, ja halu kirjoittaa siitäkin on kova.

Jäähyväiset blinikaudelle

Ensimmäiset kalliit ja kärsineen näköiset espanjalaisparsat ovat kaupoissa, hurraa! Kohta on siis parsa-aika ja kevät. Silloin toivottavasti kirjoitan tänne, miten hollandaise tällä kertaa onnistui, ellen sitten keskity soittamaan kitaraa ja juomaan kaljaa.

Eurooppalainen parsa tarkoittaa tietysti myös sitä, että niin sanottu blinikausi eli kevättalvi on lopullisesti ohi. Ravintolat ovat kai keksineet, että kevättalvi on bliniaikaa, kun ei ole oikein minkään sesonki. Syökäämme siis tattarilettuja. Oli miten oli, on aina mukavaa saada tekosyitä syödä blinejä, koska blinit ovat yksi suosikkiasioistani.

Olen tänä vuonna laittanut blinejä aika tavalla, ja etenkin blinivohveleita, koska meillä on nyt vohvelirauta. Vohveleita jaksaa paistaa melkein milloin vain (ihan milloin vain, jos taikina vain on valmis), blinejä paljon harvemmin. Idean sain tietenkin Henri Alénin reseptistä Helsingin sanomissa. Idea on minusta mainio, siksikin, että vohveleissa on niiden ienten kolojen ansiosta suuremi pinta-ala kuin blineissä, ja siksi enemmän rapsahtelevaa voissa ruskistunutta pintaa. Henri Alénin resepti ei kuitenkaan ollut minusta ihan oikeanlainen, joten muokkasin sitä hiukan. En oikein ymmärrä, miten en ole aiemmin tullut tallentaneeksi versiotani tänne, mutta tässä se nyt tulee:

Blinitaikina, toimii vohvelina tai lettuna

4 dl bulgarianjugurttia (tai kermaviiliä, piimäkin toiminee)
20 g hiivaa
3 tl sokeria
4 dl tattarijauhoja
2 keltuaista
2 valkuaista
2 dl maitoa
40 g voisulaa 
sopivasti suolaa 
sopivasti kuivattua tilliä
voita paistamiseen

Lämmitin kermaviilin varovasti kädenlämpöiseksi (kattilassa lämmittäminen on hauskempaa, mutta mikro ajaa saman asian oikein hyvin), lisäsin hiivan, sokerin ja puolet jauhoista. Annoin taikinan kohota ehkä tunnin. Alén sanoo, että 40 minuuttia riittää, ja epäilemättä riittääkin. Vaahdotin valkuaiset ja lämmitin maidon. Lisäsin taikinajuureen maidon, voisulan, keltuaiset, suolaa, tilliä ja loput jauhoista ja lopuksi vaahdotetut valkuaiset. Ensimmäisellä kerralla valkuaiset unohtuivat kulhoon, mikä oli harmi, mutta blineistä tuli silti tosi hyviä. Paista blinit.

Blinit eivät ehkä sovi parsan kanssa, mutta muuten niitä voi onneksi syödä muulloinkin kuin kevättalvella. Blinien kanssa tarjoilin tietysti smetanaa, suolakurkkuja, hunajaa ja mätiä, mutta erityisen ihastunut olen ollut niin ikään Alénin mätimoussen inspiroimaan maailman helpoimpaan lohimousseen, joka toimii blinien kanssa aivan järjettömän mainiosti.

Lohimousse

150-300 g jollain tavalla valmistettua (esim graavattua tai paistettua) lohta
mustapippuria
(suolaa lohesta riippuen)
(1 tl konjakkia)
2 dl smetanaa

Vatkasin smetanan monitoimikonessa kuohkeaksi, vaihdoin vatkainosan tilalle leikkuriosan ja lisäsin lohen ja mausteet ja pyöräytin tasaiseksi. Tadaa, valmista! Helpoin mousse ikinä!

Laitoin tätä monta kertaa, ja aina vähän erilaisesta lohesta (käytin mm. loimulohta, kylmäsavulohta, lämminsavulohta ja graavilohta), ja joka ikinen kerta tuli todella, todella hyvää. Konjakki sopii erityisesti graavilohiversioon, loimuversioon ei niinkään. Kannustan ottamaan pienen määrän moussea erilleen ja kokeilemaan, mitä konjakki sille tekee - parhaassa tapauksessa ihmeitä, pahimmassa tapauksessa mousse maistuu vähän viinalta.

Toisin kuin kaikki bliniohjeet tapaavat antaa ymmärtää, taikina toimii hyvin myös oltuaan yön yli jääkaapissa valkuaisineen päivineen. Ei ehkä ihan yhtä kuohkeaa, mutta oikein hyvää silti, ja parasta lohturuokaa pitkäksi venähtäneen blini-illan jälkeen, uskokaa tai älkää.