tiistai 26. toukokuuta 2015

Helpoin munakoisoresepti ikinä

Munakoiso on suosikkivihanneksiani. Pitkään luulin, että munakoiso pitää aina itkettää. Muutama vuosi takaperin opin, että koisot voi yksinkertaisesti pilkkoa, öljytä ja laittaa suoraan uuniin grillivastuksen alle. Tästä seurasi keittiössäni suoranainen munakoisovallankumous.

Muutama viikko takaperin opin, että munakoisosta tulee täydellisen pehmeää ja herkullista myös höyryttämällä. Minulla oli epäilykseni - ennakkoluuloni hörytetystä munakoisosta oli, että lopputuloksena olisi mauton ja koostumukseltaan sitkeä kuvotus. Tieto munakoison höyryttämisestä tuli kuitenkin niin luotettavasta lähteestä, että uskalsin kokeilla, ja höyryttäminenhän toimii kuin unelma. Aikaakin kuluu pilkkomisineen päivineen reippaasti alle 10 minuuttia.

1 munakoiso
oliiviöljyä
balsamiviinietikkaa
suolaa
pippuria

Pistin kerroskattilan pohjalle vettä ja laitoin sen liedelle lämpenemään. Pilkoin munakoison reiluhkoiksi lohkoiksi ja laitoin lohkot kerroskattilan höyrytysosaan liedelle noin viideksi minuutiksi. Maustoin öljyllä, balsamiviinietikalla, suolalla ja pippurilla.

Söin puolet saman tien mozzarellajuuston, tuoreen tomaatin, basilikan ja salaatin kera. Laitoin toisen puolikkaan pakkaseen ja käytin sen seuraavan viikon pastakastikkeeseen, johon tuli koison lisäksi tomaattimurskaa, punaviiniä, sipulia, valkosipulia, yrttejä, suolaa ja pippuria.

2 kommenttia:

  1. Nyt vasta huomasin tämän reseptin, täytyy kokeilla! Olen viime aikoina tehnyt suurin piirtein kerran viikossa munakoisopizzaa, joka on myös erittäin herkullista. Aikaa menee kyllä vähän enemmän, varsinkin kun itketän ne.

    VastaaPoista
  2. Mm, munakoisopizza kuulostaa ihanalta!

    VastaaPoista