keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Intuitiosta

Olen jo kauan ollut tietäväni, mitä intuitio on. Olen myös aina pitänyt itseäni varsin intuitiivisena ihmisenä.

Kuitenkin vasta kaadettuani päälleni puoli litraa hyvin vetistä kosteusvoidetta juuri nukkumaanmenon hetkellä tajusin, että se pieni piilolinssien riisumisesta varoittava ääni päässäni oli paitsi kuuntelemisen arvoinen, myös juuri se, jota intuitioksi kutsutaan. Minulla oli tiedossani kaikki faktat: vahva läikyttämistaipumukseni, varsin epäkäytännöllinen likinäköni sekä täydellinen tietämättömyyteni silmälasieni sijainnista. En silti tietoisesti pystynyt päättelemään, että kosteusvoide kannattaa levittää ennen piilolinssien riisumista. Tehtävään tarvittiin alitajuntaa. 

En ole tätä ennen ymmärtänyt, että aivan sama mekanismi on käynnissä silloin, kun ostan asuntoa tai valitsen kahden houkuttelevan työpaikan välillä – että kaikki päätökseen vaikuttavat tosiasiat ovat jo päätöksentekohetkellä saatavilla, mutta päättelyketju on jotain alitajuista, automaattista ja usein myös tietoisen mielen ulottumattomissa. 

Toki on myös ennakkoaavistuksia, tunteita ja tuntemuksia, jotka ohjaavat suuntaan tai toiseen. Enää en kuitenkaan kutsuisi niitä intuitioksi.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Lohtukasviksia

Tämä on parhaita tietämiäni lohturuokia, ja kuten niin monet hyvät lohturuoat, tämänkin on esitellyt minulle Nigella Lawson.

punaisia ja keltaisia paprikoita
kiinteämaltoista perunaa
bataattia
punasipulia
valkosipulia
keltasipulia
suolaista välimerellistä juustoa, kuten halloumia tai fetaa
oliiviöljyä
mustapippuria

Paloittelen kaikki kasvikset uunivuokaan niin, että hitaimmin kypsyvät aineet eli perunat ovat pienimpinä palasina (mutta kaikki saa olla varsin suurta). Valkosipulinkynsistä poistan vain sen päällimmäisen, paperimaisen kuoren, sillä näin ne eivät pala uunissa. Tämän jälkeen kylvetän koko komeuden oliiviöjyssä, ruohin päälle pippuria ja laitan uuniin n. 40 minuutiksi, tai kunnes kaikki on pottuja myöten kypsää. Sitten lisään vielä juuston, joka saa sulaa ja pikkuisen paistuakin (tässä vaiheessa napsautan vielä uunin grillivastuksen päälle, jos olen viitseliäällä tuulella).



tiistai 19. helmikuuta 2013

Loistava salaattiresepti

Tänään tein ehkä parasta koskaan maistamaani salaatinkastiketta. En tietenkään mitannut määriä tarkasti, mutta jotain tähän suuntaan:

2 ruokalusikallista oliiviöljyä
1/2 sitruunan mehu
teelusikallinen suomalaistyyppistä sinappia (putkilo on punakeltainen ja siinä lukee väkevä)
ihan vähän (alle maustemitallinen) sokeria
teelusikallinen hunajaa (tavallista monikukkahunajaa)
suolaa
pippuria

Salaattina oli jäävuorisalaattia, kartanonsalaattia ja yksi täydellisen kypsä, hiukan muhjuuntunut avokado.

Kevät

On se aika vuodesta, kun myöhästyn joka paikasta. Eihän kello voi olla lähelläkään viittä, kun on vielä täysin valoisaa.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

La tante Marie décide de parler mal



Tänään päätin vihdoin katsoa tosiasioita silmiin ja ryhtyä toden teolla elvyttämään ranskan kielen taitoani. Perjantaina kirjoitin nimittäin pitkästä aikaa työhakemuksen, jossa totunnaisen tapani mukaisesti väitin sekä suullisen että kirjallisen ranskan kielen taitoni olevan erinomainen. Tämä työpaikka kuitenkin eroaa kaikista aiemmin hakemistani paikoista siinä, että tehtävä todella vaatii erinomaista ranskan kielen taitoa. Niinpä olenkin koko viikonlopun ajan miettinyt sitä pientä mahdollisuutta, että pääsisin työhaastatteluun ja ehkä jopa todella saisin kyseisen paikan. Tätä pohtiessani joutunut vihdoin myöntämään itselleni, että ranskani on tällä hetkellä hyvin kaukana erinomaisesta. 

Ranska on minulle erittäin tärkeä kieli ja keskeinen osa identiteettiäni. Perheeni muutti isäni työn vuoksi ranskankieliseen maahan ennen kuin osasin kunnolla puhua, ja ranskasta tulikin vähäksi aikaa kaikkein vahvin kieleni. Aikanaan vaihdoin toiseen kouluun, minkä myötä ranskan rinnalle tuli englanti, joka valtasi nopeasti ranskalta alaa ja hyvin pian syrjäytti sen ensimmäiseltä sijalta. Lopulta palasimme Suomeen, mikä mahdollisti äidinkieleni vahvistumisen ja sen siirtymisen ensimmäiselle sijalle kielikolmikossani. 

En suinkaan lopettanut ranskan kielen opintojani Suomeen muuton myötä, joten ranskani onneksi säilyi varsin elinvoimaisena pitkään. Kuitenkin nyt aikuisiällä ranskan käyttö on jäänyt vähäiseksi varsinkin aktiivisen kielitaidon osalta, ja olen jopa saanut itseni kiinni puhumasta ranskankielisten kanssa englantia ilman mitään varsinaista syytä. Joinain päivinä ranskan puhuminen on tarvittaessa onnistunut kohtalaisen hyvin, mutta toisina päivinä olen mennyt täysin jumiin. Käytän töissäni paljon eri kieliä, ja olen huomannut, että käytännössä aikuisiällä oppimani ja periaatteessa paljon huonommin osaamani espanja sujuu kielenkäyttötilanteessa nykyään huomattavasti ranskaa luontevammin. Kun yritän puhua ranskaa, keksin usein vain, mitä sanoisin espanjaksi. Järkyttävää.  

Uskon, että syy ranskan hankaluuteen on suhteellisen vähäisen harjoituksen lisäksi seuraava: se on minulle liian tärkeä, ja tavallaan osaan sitä liian hyvin. Tiedättehän sen tunteen, kun joku puhuu äidinkieltänne jollain tapaa eri lailla, kuin teidän mielestänne oikein on, ja teillä niin sanotusti ”särähtää korvassa”? Minusta tuntuu siltä lähes koko ajan, kun puhun ranskaa. Särähtelen jatkuvasti omissa korvissani, jolloin hämmennyn ja yritän kaikin keinoin välttää särisemistä. Lopputuloksena on tietysti, etten uskalla sanoa enää juuri mitään, enkä lopulta enää luota omaan kielikorvaani, jolloin noidankehä on valmis. Esimerkiksi espanjan ja ruotsin kohdalla tiedän varmasti puhuvani silloin tällöin aivan mitä sattuu – välillä huomaan sen itse, yleensä en – mutta hyväksyn asian enkä anna sen häiritä. Siispä puhun etenkin espanjaa hyvin sujuvasti, paljon ja mielelläni. Ranskan kohdalla tiedän puhuvani huonosti, enkä halua hyväksyä sitä. En millään. Tuo nainen raiskaa kaunista äidinkieltäni! Tukkikaa hänen suunsa! Jos hakemani työtehtävä edellyttäisi espanjan puhumista, minulla ei olisi epäilystäkään omasta osaamisestani, mutta kun se nyt onkin rakas ranskani, vietän unettomia öitä kynsiäni syöden. Järkyttävää. 

Niinpä olenkin tänään päättänyt opetella puhumaan ranskaa huonosti. Vedin syvään henkeä ja kirjoitin hyvin alkeellisen ranskankielisen viestin eräälle ranskankieliselle tuttavalleni. Hän vastasi viestiini ”oui”, ja siispä aloitamme puheharjoitukset keskiviikkona töiden jälkeen. Oh là là là là. Eh bien. Ouf.  

lauantai 2. helmikuuta 2013

Keittiöbravuureista, eli minkäs muun kuin Master Chefin kirvoittamaa pohdintaa

On hassua, miten helposti Master Chef -kilpailijat tuntuvat nimittävän ruokia bravuureikseen. Ottavat muka kilpailussa varman päälle ja valmistavat bravuurejaan, ja sitten käykin ilmi, että bravuuria on valmistettu ehkä kahdesta viiteen kertaan kilpailua edeltävissä kotikokkauksissa.

Minusta ruoka on bravuuri vain, jos se onnistuu takuuvarmasti ja siinä on lisäksi jotain erityistä. Joka tapauksessa se on ehdottoman herkullinen, ja sitä on valmistanut mielellään kymmeniä kertoja (jollei tekniikka ole hyvin yksinkertainen tai ennestään tuttu) – bravuurin on oltava varma nakki. Minä olen esimerkiksi tehnyt pariin otteeseen erityisen hyvää majoneesia. Majoneesini ei kuitenkaan onnistu läheskään joka kerta, vaikka yrityksiä on ollut hyvin, hyvin monta. Useimmiten majoneesini on ihan toimivaa, mutta tuiki tavallista. En siis koskaan kutsuisi majoneesia bravuurikseni, vaikka sitä on pari kertaa kehuttu. 

Minun bravuureitani ovat espanjalainen perunamunakas, linssidal, linssikeitto, suklaakakku, kalakeitto, jokirapusalaatti ja mahdollisesti myös katkarapupasta. En nyt ihan äkkiä keksi muita.  

Kirkaslieminen kalakeitto

kalaa, esim. haukea tai ahventa
kalalientä
sipulia
valkosipulia
selleriä
porkkanaa
perunaa
tilliä
valkoviiniä
sitruunamehua
maustepippuria
laakerinlehti
suolaa  
oliiviöljyä
mahdollisimman paljon aikaa

Lisäksi vuodenajan ja mielitekojen mukaan esimerkiksi

muita yrttejä, haukikeitossa varsinkin timjami toimii kuin unelma
tuoreita tomaatteja
fenkolia
smetanaa tai muuta hapanmaitotuotetta tarjoiluvaiheeseen

Esivalmistelut

Fileoin (tai pyydän kalakauppiasta fileoimaan) kalan, suolaan kevyesti fileet ja keitän kalaliemen. Se on erittäin helppoa ja nopeaa: kuullotan kattilassa hetken aikaa pientä määrää sipulia (tämäkään ei ole välttämätöntä) ja mahdollisia muita mietoja kasviksia, joita sattuu olemaan valmiina liemilaatikossa tai jääkaapissa nahistumassa (kuten porkkanaa ja valkokaalia). Lisään reilusti vettä ja veden alettua kiehua kaiken, mitä kalasta on fileoinnin jälkeen jäljellä. Kala ehtii tavallisesti antaa liemelle kaikkensa jo viidessä minuutissa (jos kala on iso, se saa porista kymmenekin minuuttia), minkä jälkeen liemi pitää enää siivilöidä. Liemen poristessa ehtii pilkkoa ainakin sipulit, valkosipulit ja sellerit keittoa varten, hyvässä lykyssä muutkin vihannekset, jotka ovat matkalla keittoon.

Keitto

Kuullotan kasviksia perunoita ja tomaatteja lukuun ottamatta oliiviöljyssä hetkisen. Lisään kalaliemen ja valkoviinin, kiehautan ja lisään mausteet. Jos aikaa on paljon, napsautan levyn pois päältä ja annan keiton tekeytyä vähintään neljän tunnin ajan. Jos aikaa on vähemmän, käännän levyn pienelle ja annan porista vähintään kahden tunnin ajan.

Puolisen tuntia ennen tarjoilua käännän levyn takaisin päälle, lisään perunat ja annan kiehua niin kauan, että perunat ovat kypsiä (perunat voi toki laittaa mukaan jo ensimmäisessä vaiheessa, jos ei halua ehdottoman kirkasta lientä). Lisään lopuksi vielä mahdolliset tomaatit, paloitellut kalafileet, sitruunamehun ja mahdollisen tuoreen tillin.



Hernepastaa

2 dl herneitä liotettuina ja keitettyinä
0,5 sulatettua pakastepinaattia (toimii todistettavasti ilmankin, mutta väristä tulee nätimpi)
oliiviöljyä
valkosipulia
mustapippuria
suolaa
pinjansiemeniä
kunnolla basilikaa
ripausoreganoa
aavistus minttua

Valmistin kuten pinattipastan, mutta laitoin kastikkeen lopuksi sauvasekoittimella soseeksi ja lisäsin vielä yhden puristetun valkosipulinkynnen ja lorauksen neitsytoliiviöljyä, ja pinjansiemenet tulivat kokonaisina pinnalle. Pastana toimi tällä kertaa spaghetti. En suosittele juustoa ainakaan siinä tapauksessa, että mukana on pinaattia, sillä jostain syystä juusto tappaa tästä kaiken raikkauden.

MasterChef-Aila teki muuten viime tiistain jaksossa hernelasagnea, jota pitää muistaa joskus kokeilla.