Vohvelilaboratorio

Olen aina pitänyt vohveleista, mutta itse tekemäni vohvelit ovat aina olleet pettymys tavalla tai toisella. Niistä on kuitenkin aina tullut ikään kuin riittävän hyviä, joten en ole nähnyt tarpeelliseksi kuluttaa pahemmin energiaani vohvelitaikinan täydellistämiseen.

Eilen otin pitkästä aikaa vohvelirautani esiin. Jälleen kerran summanmutikassa reseptiä arpoessani päätin, että nyt on aika ottaa systemaattinen ote vohveleiden suhteen.

Mielestäni täydellinen vohveli on sokerinen, suuriruutuinen ja sisältä kuohkea belgialainen vohveli, mutten kaipaa kovinkaan makeita kotivohveleita. Tavoitteena olisi kuitenkin rapea paistopinta ja kuohkea sisus.

Eilen tein vohveleita seuraavalla reseptillä:

3 munaa
2,5 dl kauramaitoa
2,5 dl vettä
4 dl erikoisvehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
vajaa tl suolaa
vaniljaa myllystä
1 rkl sokeria
vajaat 100 grammaa voisulaa

Sekoitin märät aineet voita lukuun ottamatta. Sitten yhdistin toiseen kulhoon kaikki kuivat aineet ja vispasin ne sekaisin märkien aineiden kanssa. Kaadoin sekaan vielä voisulan. Annoin taikinan turvota puolisen tuntia. Paistoin vohvelit voissa ja tarjosin mansikoiden ja raparperihillokkeen kanssa. 

Tuli hyviä perusvohveleita, mutta sekä kuohkeudessa että rapeudessa oli toivomisen varaa. Keittiöstäni on myös vaivihkaa kadonnut eläinperäinen tuote toisensa perään, joten seuraava vohvelikokeiluni voisi mieluusti olla lehmänmaidottomuuden lisäksi munaton ja kenties jopa voiton (voisi viedä voiton).

Jos jollakulla on tiedossa ihana, mielellään vegaaninen vohveliresepti, kuulisin sen mielelläni!

Aamiaissämpylät

Paras sämpyläresepti, mitä tiedän, on Sikke Sumarin aamiaissämpyläresepti. Siinä ei tarvitse tehdä juuri mitään: ainekset vain sekoitetaan ja taikina laitetaan yöksi jääkaappiin kohoamaan.

Taikinakulhon päälle kannattaa laittaa öljyllä sivelty leivinpaperi ja leivinpaperin päälle liina, niin taikinaan ei tule kuorta eikä se takerru mihinkään.

Ryytineidot

Marsha Mehranin Lumoavien mausteiden kahvila on erikoinen kirja. Tekisi mieli sanoa, että se on hyvää hömppää, mutta luonnehdinta ei tee kirjalle minkäänlaista oikeutta.

Lumoavien mausteiden kahvila on reseptikokoelma ja romaani, jossa on rankkoja ja kauniita asioita kiinnostavalla tavalla kerrottuna. Toisin sanoen kaikkea muuta kuin hömppää. Se on kuitenkin varsin huonosti kirjoitettu. En muista, oleko koskaan törmännyt kirjaan, jossa on näin kiinnostava tarina ja näin paljon sanottavaa näin miellyttävästi paketoituna ja näin huonosti kirjoitettuna. Yleensä asia on toisin päin: harkittua, taitavaa kielenkäyttöä ja usein juonen kuljetustakin, muttei kerrassaan mitään sanottavaa.

Luin kirjan suomeksi käännettynä, joten tekisi mieli väittää, että asiasta on vastuussa kääntäjä Henna Kaarakainen. En kuitenkaan usko, että näin on: joitain sanoja olisi voinut valita toisin ja jotkin lauseet olisi voinut rakentaa eri tavalla, mutta todellinen vika on mielestäni niin syvällä tekstissä itsessään, etten usko yhdenkään kääntäjän mahtavan sille kerta kaikkiaan mitään. Ehkä asiasta pitäisi syyttää alkukielisen laitoksen kustannustoimittajaa?

Uskon, että hyvä kustannustoimittaja olisi yhdessä Mehranin kanssa voinut saada tekstin sellaiseen kuntoon, että käsillä olisi jos ei nyt mestariteos, niin ainakin aivan loistava, viihdyttävä kirja. Mikäli kustannusalalta korviini kantautuneet huhut pitävät paikkansa, niin nykymaailmassa hyvilläkään kustannustoimittajilla ei yleensä ole aikaa eikä muitakaan resursseja tehdä työtään kunnolla. Kamala sääli. 

Onneksi Lumoavien mausteiden kahvila on myös keittokirja, joka opastaa iranilaisen ruoan saloihin. Kirjan jokainen luku alkaa reseptillä, joka liittyy jollain tavalla kyseiseen lukuun. Ainakin linssikeittoa, granaattiomenakeittoa, elefantinkorvia ja laventeli-minttuteetä on päästävä kokeilemaan mahdollisimman pian.