keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Syksyn värejä Kiotossa



Hyvin monet japanilaiset suuntaavat syksyisin ruskan aikaan Kiotoon ihailemaan puiden väriloistoa, ja niinnpä mekin suuntasimme tänne hengähtämään pariksi päiväksi ennen kuin työt jatkuvat Tokiossa perjantaina.Ratkaisu on osoittautunut mitä mainioimmaksi.

Jokohamasta matkustaa Kiotoon luotijunalla vähän reilussa kahdessa tunnissa. Lounastimme aseman lähellä 11. kerroksessa sijaitsevassa ravintolassa, josta oli upeat näkymät kaupungin yli. Minä söin annoksen, jossa oli tofua ja sen sukulaisia ties kuinka monella tapaa.


Majoituimme perinteiseen japanilaiseen majataloon eli ryokaniin. Ryokanissa kengät riisutaan heti ulko-ovella ja pukeudutaan tohveleihin. Vessakäyntejä varten on muistettava pukea erilliset vessatohvelit, ja ne on ennen kaikkea muistettava vaihtaa takaisin tavallisiin tohveleihin vessakäyntien jälkeen. Tämä on minulle haaste. Tästä huolimatta olen viihtynyt ryokanissamme todella hyvin. Kaikki on hyvin pelkistettyä ja yksinkertaista, mutta kuitenkin erittäin kodikasta. Täällä ihmisen on hyvä olla.

Kioto on Japanin vanha keisarillinen pääkaupunki, ja erityisesti temppeleitä tuntuu olevan suunnilleen joka nurkalla. Temppelialueilla on valtavan kaunista ja tähän aikaan vuodesta aivan valtavasti ihmisiä, enimmäkseen turisteja muualta japanista mutta toki myös meitä ulkomaalaisia.


Valokuvat tekevät jonkinlaista oikeutta väriloistolle mutta ihmisvilinälle eivät alkuunkaan - tunnelma oli ajoittain kuin loppuunmyydyssä rock-konsertissa tai ruuhkabussissa.


Bambumetsässä oli lumottu tunnelma huolimatta siitä, että väkeä parveili sielläkin kuin Aleksanterinkadulla alennusmyyntiaikaan. Kuvissa bambut näyttävät harmailta, mutta todellisuudessa metsässä oli vaaleanvihreän utuinen valo, jota kamerani ei osannut tavoittaa.



Väsyn helposti väkijoukoissa, joten annoin muiden jatkaa seuraaville temppelialueille ilman minua. Sen sijaan hain kaupasta sushia ja luumutäytteisen, nori-levään käärityn riisipallon ja nautin ne ryokanissa vihreän teen kera. Ryokanissa kylvin pitkän kaavan mukaan noudattaen englannikielisiä ohjeita kylpyhuoneen seinällä. Niiden mukaan japanilainen kylpy noudattaa pitkälti samaa kaavaa kuin suomalainen sauna, mutta saunan tilalla on höyryävän kuuma ammeellinen vettä.
 







sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Jokohama!

Työni ovat vieneet minut nyt marraskuussa pariksi viikoksi Japaniin. Olemme olleet Tokion naapurikaupunki Jokohamassa nyt muutamia päiviä. Olen viihtynyt yllättävän hyvin.


Yliopistokampuksen ginkokuja.



Kampusaluetta.

Ginkopuun lehtiä.




Tänään lounastimme japanilaisittain eväslaatikoista, joita on etenkin paremmissa kaupoissa lähes loputtomalta tuntuva valikoima. On virkistävää syödä ruokaa, jonka raaka-aineet pystyy jotenkin arvaamaan vasta ensimmäisen puraisun jälkeen.Pelkästään katsomalla en olisi arvannut, että laatikossani on lohta, riisiä, perunaa ja vihanneksia.


Lounas.

Aika-ajoin kaikki on liikaa ja väkijoukot ahdistavat, mutta eivät läheskään niin paljon ja usein kuin etukäteen kuvittelin. Työpäivän jälkeen kävimme kävelyllä Tulevaisuuden Satamassa. Kaupungissa on kuulemma oikeakin satama.  




Päivälliseksi söimme ruokalajia, jota olen pitkään halunnut kokeilla, nimittäin Okonomiyakia. Minun lettuuni oli leivottu katkarapuja ja valtavasti keväsipulia.

Lettuja! Japanista!
Huomenna koittaa viimeinen päivä Jokohamassa, ja suunta on kohti Kiotoa.Olenkin aina halunnut matkustaa luotijunalla. 512 kilometrin luvataan taittuvan kahdessa tunnissa.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Ihana arkipasta

Tänään hain ystävän lentokentältä ja sain laittaa lounasta hänen keittiössään. On aina erityisen suurta luksusta päästä jonkun toisen keittiöön kokkailemaan, eikä tänään ollut poikkeus.

Fettuccinea fetalla, kikherneillä ja jalapeño-oliiveilla

Annoksesta riittää aika monelle. Meitä oli kolme, ja yli jäi aika tavalla ruokaa.

oliiviöljyä
sipulia
valkosipulia
mustapippuria
500 g nauhapastaa
pieni pussillinen pakastepinaattia
purkillinen kikherneitä
purkillinen jalapeñotäytteisiä oliiveja
purkillinen fetajuustoa
kirsikkatomaatteja


Laitoin pastan keittymään. Kuullotin hetken sipuleita ja valkosipuleita oliiviöljyssä, minkä jälkeen lisäsin kaikki loput ainekset suunnilleen ylle listaamassani järjestyksessä.Oliivien tulisuus toimi pinaatin aivan lempeyden ja valkosipulin kanssa paremmin kuin olisin arvannut.



Persiljakastike

noin puoli desilitraa oliiviölyä
puolikkaan sitruunan mehu
ruokalusikallinen juoksevaa hunajaa
puolikas nippu persiljaa

Laitoin kaikki ainekset tehosekoittimessa sekaisin. Käytin kastikkeeksi salaattiin, jossa oli jääsalaattia, paprikaa ja paahdettuja auringonkukansiemeniä. 


Syyskirje

Viimeisimmästä blogitekstistä on kulunut hyvin monta kuukautta, joten nyt on aika ottaa mallia Amerikan-sukulaisisten joulukirjeistä ja kirjoittaa kuluneen vuoden tärkeimmät kuulumiset. Kulunut vuosi on ollut raskas mutta antoisa kuin matka Länsi-Afrikkaan. 

Lokakuussa 2013 jäin pitkälle sairauslomalle työstäni kielenopettajana. Sairausloman syynä olivat masennus ja ahdistus, toisin sanottuna varsin pahaksi päässyt työuupumus. Noudatin lääkärin ohjeita ja tein kahden viikon ajan kaikkea sellaista, mikä teki minulle hyvää. Musisoin, kävin kävelyillä, vietin aikaa ystävien seurassa, kävin konserteissa. Tarkastuksessa olin yhtä huonossa kunnossa kuin lomaa hakiessanikin, ja sain viikon lisää. Kolmannella viikolla aloin kunnolla ymmärtää, miten huonossa kunnossa olin.

Marraskuussa 2013 kaikkein lamauttavin väsymys alkoi väistyä, ja palasin töihin. Huomasin selviäväni töistäni joten kuten, mikä oli siinä tilanteessa voitto. Minulla oli töissä jatkuva – ja kenties osin viisaskin – tarve esittää, että asiat olivat paljon todellisuutta paremmalla tolalla. Onnistuin mielestäni melko hyvin. Tämä johti siihen, etten osannut pyytää sitä tukea, jota olisin tarvinnut. Vuoden takaisen työyhteisöni tuntien tukea olisi hyvin todennäköisesti ollut tarjolla, jos olisin uskaltanut kertoa, missä oikeasti mentiin.

Joulukuussa 2013 sain iloisia uutisia: apurahahakemuksemme oli tuottanut tulosta! Tiedossa oli pieni oppikirja-apuraha seuraavalle vuodelle. Sanouduin irti työpaikastani ja lähdin Burkina Fasoon. 
 
Tammikuu 2014 alkoi Bobo Dioulasson auringossa, lämmössä, rytmeissä, liikkeessä ja sävelissä. Matkalla aloin vähitellen ymmärtää, että ihmisiin luottaminen ja toisiin nojaaminen on elinehto. 

Kotiin palattuani tajusin suureksi surukseni, että avioliittoni oli jäänyt masennuksen ja kaiken muun myllerryksen jalkoihin. Tämän lisäksi olin korviani myöten rakastunut kitaransoiton opettajaani.  Helmikuussa totesin, ettei auttanut kuin erota Juhasta.

Maaliskuussa sain Turusta työtarjouksen, josta en olisi voinut kieltäytyä, vaikka olisin halunnutkin.

Muutin aprillipäivänä Turkuun yksin, mutta ystävien avulla ja tuella. Kevät ja kesä menivät pitkälti uuteen kaupunkiin ja töihin totutellessa, Helsingin ja Turun välillä matkustaessa, pakatessa ja avioeroasioita järjestellessä sekä edellä mainitun kirjaprojektin parissa.
Heinäkuussa 2014 Juha ja minä jätimme viimein avioerohakemuksen. Vietin loppukuun mökillä upeista lomasäistä nauttien. Elokuussa aloin toden teolla viihtyä Turussa.
Lokakuussa 2014 vietimme Jannen kanssa kahdeksankuukautispäivää niin, että esittelin Jannen äitini suvulle. Edellisenä viikonloppuna olimme ottaneet varaslähdön Jannen äidin suvun parissa. 

Nyt voin paremmin kuin koskaan ja paljon paremmin kuin pitkään aikaan. Harkitsen tosissani joulukirjeen kirjoittamista ystäville ja sukulaisille.