lauantai 8. kesäkuuta 2013

Yhdeksäs kerta toden sanoo

Opin toissapäivänä, että pavlova onkin melkoisen oikukas valmistettava etenkin helteellä. Vappuillallisen vaivattoman menestyksen jälkeen lähdin tekemään pavlovaa ystäväni polttareihin varsin luottavaisin mielin. Ei olisi kannattanut.

Valmistin torstain aikana viisi annosta kelvotonta valkuaislitkua ja yhden rutikuivan, ruskean lätyn, joka oli juuri ja juuri syömäkelpoinen ja muistutti hyvin, hyvin etäisesti marenkia. Tämän jälkeen pyörryin, koska olin pitänyt liki 30 asteen helteellä uunia päällä koko päivän ja unohtanut juoda riittävästi. En onneksi lyönyt päätäni mihinkään tai muutenkaan satuttanut itseäni, ja viilennyt ilta sekä 1,5 litraa vissyvettä virvottivat minut nopeasti.

Tästä sisuuntuneena otin perjantaina ylimääräisen vapaapäivän töistä ja jatkoin uusin voimin. Yhteensä kahdeksan surkeasti epäonnistuneen yrityksen ja parinkymmenen haaskatun kananmunan jälkeen päätin yrittää vielä viimeisen kerran. Toistuvien epäonnistumisen luoma epävarmuus ja viimeisen mahdollisuuden aiheuttama pelko sai minut vihdoin vatkaamaan valkuaiset niin keskittyneesti, että se onnistui, ja vihdoin lisäämään marenkivaahtoon sokerin ja maissitärkkelyksen niin varovasti, että vaahto pysyi vaahtona.

Tarinan opetus on tämä: marengin tärkein aineisosa ei olekaan munanvalkuainen, vaan jännitys, joka pitää vatkaajan varpaillaan. Hetkellinenkin itseluottamuksen hetki saa otteen herpaantumaan niin, että marenki lässähtää, ja vatkaaminen on aloitettava alusta.

Raparperipalvova oli niin hyvää, että sen takia kannatti hikoilla puolitoista päivää pelon vallassa ja pyörtyäkin (tosin parempi olisi ollut muistaa juoda ja siten välttää pyörtyminen). Hyvä makupari raparperipavlovalle ei ollutkaan aiempien pavlovien kanssa täydellisesti sopinut prosecco, vaan samppanjahyllyn alaosasta löytämäni samppanja. Onneksi meillä oli molempia.


Raparperipavlova

pohja:

3 munanvalkuaista
2 dl sokeria
ruokalusikallinen maissitärkkelystä

Vatkasin valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisäsin muut ainekset erittäin varovasti vähän kerrallaan edelleen vatkaten ja jatkuvasti lässähtämistä peläten. Levitin kiiltävän, kovan vaahdon uuninpellille leivinpaperin päälle ja paistoin 150-asteisessa uunissa 45 minuutin ajan.

raparperihilloke:

viisi suurehkoa raparperinvartta pieniksi paloiksi pilkottuina
tilkka öljyä
hieman sokeria (ehkä teelusikallinen)

Paistoin raparpereita öljyssä keskilämmöllä, kunnes niistä tuli mössöä ja suurin osa nesteestä haihtui pois. Lisäsin hieman sokeria, mutta vain hieman, koska palvovapohjan makeus riittää pitkälti makeuttamaan raparperitkin. Hilloke saa siis jäädä yksin nautittuna suuta vääntävän happamaksi.

Lopuksi vatkasin 4 dl kermaa löysähköksi vaahdoksi, maustoin sen vaniljalla ja kokosin pavlovan kaatamalla hillokkeen pohjan päälle ja päällimmäiseksi kerman.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti