Vohvelilaboratorio

Olen aina pitänyt vohveleista, mutta itse tekemäni vohvelit ovat aina olleet pettymys tavalla tai toisella. Niistä on kuitenkin aina tullut ikään kuin riittävän hyviä, joten en ole nähnyt tarpeelliseksi kuluttaa pahemmin energiaani vohvelitaikinan täydellistämiseen.

Eilen otin pitkästä aikaa vohvelirautani esiin. Jälleen kerran summanmutikassa reseptiä arpoessani päätin, että nyt on aika ottaa systemaattinen ote vohveleiden suhteen.

Mielestäni täydellinen vohveli on sokerinen, suuriruutuinen ja sisältä kuohkea belgialainen vohveli, mutten kaipaa kovinkaan makeita kotivohveleita. Tavoitteena olisi kuitenkin rapea paistopinta ja kuohkea sisus.

Eilen tein vohveleita seuraavalla reseptillä:

3 munaa
2,5 dl kauramaitoa
2,5 dl vettä
4 dl erikoisvehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
vajaa tl suolaa
vaniljaa myllystä
1 rkl sokeria
vajaat 100 grammaa voisulaa

Sekoitin märät aineet voita lukuun ottamatta. Sitten yhdistin toiseen kulhoon kaikki kuivat aineet ja vispasin ne sekaisin märkien aineiden kanssa. Kaadoin sekaan vielä voisulan. Annoin taikinan turvota puolisen tuntia. Paistoin vohvelit voissa ja tarjosin mansikoiden ja raparperihillokkeen kanssa. 

Tuli hyviä perusvohveleita, mutta sekä kuohkeudessa että rapeudessa oli toivomisen varaa. Keittiöstäni on myös vaivihkaa kadonnut eläinperäinen tuote toisensa perään, joten seuraava vohvelikokeiluni voisi mieluusti olla lehmänmaidottomuuden lisäksi munaton ja kenties jopa voiton (voisi viedä voiton).

Jos jollakulla on tiedossa ihana, mielellään vegaaninen vohveliresepti, kuulisin sen mielelläni!

Yhdeksäs kerta toden sanoo

Opin toissapäivänä, että pavlova onkin melkoisen oikukas valmistettava etenkin helteellä. Vappuillallisen vaivattoman menestyksen jälkeen lähdin tekemään pavlovaa ystäväni polttareihin varsin luottavaisin mielin. Ei olisi kannattanut.

Valmistin torstain aikana viisi annosta kelvotonta valkuaislitkua ja yhden rutikuivan, ruskean lätyn, joka oli juuri ja juuri syömäkelpoinen ja muistutti hyvin, hyvin etäisesti marenkia. Tämän jälkeen pyörryin, koska olin pitänyt liki 30 asteen helteellä uunia päällä koko päivän ja unohtanut juoda riittävästi. En onneksi lyönyt päätäni mihinkään tai muutenkaan satuttanut itseäni, ja viilennyt ilta sekä 1,5 litraa vissyvettä virvottivat minut nopeasti.

Tästä sisuuntuneena otin perjantaina ylimääräisen vapaapäivän töistä ja jatkoin uusin voimin. Yhteensä kahdeksan surkeasti epäonnistuneen yrityksen ja parinkymmenen haaskatun kananmunan jälkeen päätin yrittää vielä viimeisen kerran. Toistuvien epäonnistumisen luoma epävarmuus ja viimeisen mahdollisuuden aiheuttama pelko sai minut vihdoin vatkaamaan valkuaiset niin keskittyneesti, että se onnistui, ja vihdoin lisäämään marenkivaahtoon sokerin ja maissitärkkelyksen niin varovasti, että vaahto pysyi vaahtona.

Tarinan opetus on tämä: marengin tärkein aineisosa ei olekaan munanvalkuainen, vaan jännitys, joka pitää vatkaajan varpaillaan. Hetkellinenkin itseluottamuksen hetki saa otteen herpaantumaan niin, että marenki lässähtää, ja vatkaaminen on aloitettava alusta.

Raparperipalvova oli niin hyvää, että sen takia kannatti hikoilla puolitoista päivää pelon vallassa ja pyörtyäkin (tosin parempi olisi ollut muistaa juoda ja siten välttää pyörtyminen). Hyvä makupari raparperipavlovalle ei ollutkaan aiempien pavlovien kanssa täydellisesti sopinut prosecco, vaan samppanjahyllyn alaosasta löytämäni samppanja. Onneksi meillä oli molempia.


Raparperipavlova

pohja:

3 munanvalkuaista
2 dl sokeria
ruokalusikallinen maissitärkkelystä

Vatkasin valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisäsin muut ainekset erittäin varovasti vähän kerrallaan edelleen vatkaten ja jatkuvasti lässähtämistä peläten. Levitin kiiltävän, kovan vaahdon uuninpellille leivinpaperin päälle ja paistoin 150-asteisessa uunissa 45 minuutin ajan.

raparperihilloke:

viisi suurehkoa raparperinvartta pieniksi paloiksi pilkottuina
tilkka öljyä
hieman sokeria (ehkä teelusikallinen)

Paistoin raparpereita öljyssä keskilämmöllä, kunnes niistä tuli mössöä ja suurin osa nesteestä haihtui pois. Lisäsin hieman sokeria, mutta vain hieman, koska palvovapohjan makeus riittää pitkälti makeuttamaan raparperitkin. Hilloke saa siis jäädä yksin nautittuna suuta vääntävän happamaksi.

Lopuksi vatkasin 4 dl kermaa löysähköksi vaahdoksi, maustoin sen vaniljalla ja kokosin pavlovan kaatamalla hillokkeen pohjan päälle ja päällimmäiseksi kerman.