Munakoiso on suosikkivihanneksiani. Pitkään luulin, että munakoiso pitää aina itkettää. Muutama vuosi takaperin opin, että koisot voi yksinkertaisesti pilkkoa, öljytä ja laittaa suoraan uuniin grillivastuksen alle. Tästä seurasi keittiössäni suoranainen munakoisovallankumous.
Muutama viikko takaperin opin, että munakoisosta tulee täydellisen pehmeää ja herkullista myös höyryttämällä. Minulla oli epäilykseni - ennakkoluuloni hörytetystä munakoisosta oli, että lopputuloksena olisi mauton ja koostumukseltaan sitkeä kuvotus. Tieto munakoison höyryttämisestä tuli kuitenkin niin luotettavasta lähteestä, että uskalsin kokeilla, ja höyryttäminenhän toimii kuin unelma. Aikaakin kuluu pilkkomisineen päivineen reippaasti alle 10 minuuttia.
1 munakoiso
oliiviöljyä
balsamiviinietikkaa
suolaa
pippuria
Pistin kerroskattilan pohjalle vettä ja laitoin sen liedelle lämpenemään. Pilkoin munakoison reiluhkoiksi lohkoiksi ja laitoin lohkot kerroskattilan höyrytysosaan liedelle noin viideksi minuutiksi. Maustoin öljyllä, balsamiviinietikalla, suolalla ja pippurilla.
Söin puolet saman tien mozzarellajuuston, tuoreen tomaatin, basilikan ja salaatin kera. Laitoin toisen puolikkaan pakkaseen ja käytin sen seuraavan viikon pastakastikkeeseen, johon tuli koison lisäksi tomaattimurskaa, punaviiniä, sipulia, valkosipulia, yrttejä, suolaa ja pippuria.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tomaatti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tomaatti. Näytä kaikki tekstit
tiistai 26. toukokuuta 2015
torstai 25. huhtikuuta 2013
Tomaatti-mozzarellasalaatti
Tänään leikin kesää ja tein kauden ensimmäisen
tomaattimozzarellasalaatin! Hurraa!
Vielä ei tietenkään mikään ole oikeasti sesongissa, mutta espanjalaiset kirsikkatomaatit ja mozzarella olivat molemmat tarjouksessa. Basilika oli koko kaupasta harmi kyllä loppu, mutta toimiihan se toki ilmankin.
Vielä ei tietenkään mikään ole oikeasti sesongissa, mutta espanjalaiset kirsikkatomaatit ja mozzarella olivat molemmat tarjouksessa. Basilika oli koko kaupasta harmi kyllä loppu, mutta toimiihan se toki ilmankin.
Ohjeesta riittää mukavasti kolmelle.
2 rasiaa kirsikkatomaatteja
3 palloa mozzarellaa
pinjansiemeniä
kokonainen kerä jäävuorisalaattia
nippu villirucolaa
oliiviöjyä
balsamiviinietikkaa
pippuria
(suolaa)
Puolitin kirsikkatomaatit ja kokosin salaatin. Et voilà!
keskiviikko 17. huhtikuuta 2013
Uupumuksesta
En ole tainnut ainakaan aivan suoraan täällä sanoa, että olen ollut tänä keväänä aika loppuunpalanut. Olen toistaiseksi selvinnyt vain muutamalla sairaslomapäivällä ja tiedän, että kyllä tämä tästä - paljon pahemmastakin on selvitty, minulla on hyvä terapeutti, hyvä turvaverkko ja hyviä selviytymisstrategioita. Uupumus on varsinkin tummempaan sisareensa masennukseen verrattuna siitä mukava vaiva, että siitä tietää selviävänsä, kun antaa itsensä vihdoinkin levätä. Vuosien varrella olen aika hyvin oppinut, miten levätään ja luotetaan siihen, että se menee jossain vaiheessa ohi.
Nytkin kaikki merkit viittaavat siihen, että uupumus on väistymässä. Maanantaina heräsin kahdeksan tunnin unten jälkeen ilman herätyskelloa tunteeseen, että haluan joogata. Joogasin, ja se oli raskasta mutta ihanaa. Illalla kitaratunnin jälkeen en saanut nukuttua, koska olin valtavan innoissani siitä, miten eri soinnut rakentuvat. Minun teki myös mieleni kirjoittaa, ja kirjoitinkin, ja lopulta en olisi malttanut nukkua ihan vain siksi, että elämä on ihanaa. Nuit blanche ei ehkä lyhyellä tähtäimellä ole kovin hyvä juttu, kun on juuri toipumassa uupumuksestaan. Minun kohdallani se on kuitenkin ehdottoman selvä merkki siitä, että pian on mahdollista viettää paljon vähemmän aikaa tuijottaen tyhjästi seinää, oli se seinä sitten makuuhuoneessa tai Facebookissa.
Uskon, että olisin aivan yhtä innoissani kitaransoitosta, jos olisin vähemmän uupunut. Varmaa kuitenkin on, etten olisi missään viettänyt soiton parissa yhtä pitkiä aikoja, jos voisin paremmin. Tuskin olisin myöskään käyttänyt tuntikausia kitaran kielten ominaisuuksien googlettamiseen. Kitaransoitto ja kaikki siihen liittyvä maanista lähestyvä intoilu on tehnyt tämänkertaisesta väsymysjaksostani paljon tavallista siedettävämmän, ja luultavasti olen myös toipunut siitä paljon nopeammin kuin muuten olisi käynyt.
Normaalisti uupumusjakso tarkoittaa kohdallani sitä, että kaikki kaatuu päälle, itkettää, uuvuttaa ja ahdistaa ja vietän runsaasti aikaa itseäni sättien, katsoen uudelleen ja uudelleen Frendien parhaita tuotantokausia (ne ovat muuten 3. ja 4. kausi, jos ette vielä tienneet) ja kokkiohjelmia sekä lukien tiettyjä turvakirjojani. Tällä kertaa se on enimmäkseen tarkoittanut sitä, että istahdan olohuoneen sohvalle, otan kitaran syliin ja humpsahdan tuntikausiksi soittoflowhun. Sitten kun sormet eivät enää jaksa soittaa, istun edelleen sohvalla ja kuuntelen musiikkia, josta kuulee, että tekijät tietävät tasan tarkkaan, mitä on olla liian uupunut pesemään hampaitaan saati pukeutumaan, vaikka kaikki on oikeastaan kunnossa. Hyllyt, seinät ja velvollisuudet kaatuvat päälleni aivan kuin ennenkin, mutta nyt istun kaiken hävityksen keskellä ja soitan tyynesti kitaraani.
Kaikkein tärkein ja varmin toipumisen merkki tuli tänään. Laitoin nimittäin tänään – tavallisena arki-iltana – ihan oikeaa ruokaa, ja vieläpä sellaista, joka kysyy vähän aikaa. Tähän asti minä ja mieheni, siis tietysti Juha-setä, olemme pysyneet hengissä ennen kaikkea Juhan hyvän ruoanlaittotaidon sekä valmiiden pastakastikkeiden ja pakastepizzan avulla. Parhaina päivinä olen paistanut munia, ja lähiseudun ravintoloista on ollut paljon apua. Mutta tänään laitoin tätä:
Fetavuoka
perunoita
purkki kirsikkatomaattisäilykettä
1 punasipuli
1 keltasipuli
5 kynttä valkosipulia
vihreitä oliiveja
parsakaalia (pakasteesta)
aurinkokuivattua tomaattia
minttua
oreganoa
basilikaa
mustapippuria
oliiviöljyä
(piti olla myös herneitä)
Pesin ja pilkoin perunat, kuorin ja lohkoin sipulit ja silppusin valkosipulinkynnet. Pistin kaiken uunivuokaan, maustoin ja lisäsin vielä lorauksen öljyä. Laitoin 225 asteeseen 50 minuutiksi. Lisäsin vielä jäiset parsakaalit sekä oliivit (tässä kohtaa unohdin herneet) ja kuorrutin fetalla. Koko höskä sai mennä takaisin uuniin noin viideksi minuutiksi, eli kunnes feta oli sulanut ja saanut hieman paistopintaa.
Jottei paluu parempaan arkeen olisi liian jyrkkä, nautimme ruoan Frendien kutoskauden kera. Oli niin hyvää.
Täti on palannut keittiöön.
Nytkin kaikki merkit viittaavat siihen, että uupumus on väistymässä. Maanantaina heräsin kahdeksan tunnin unten jälkeen ilman herätyskelloa tunteeseen, että haluan joogata. Joogasin, ja se oli raskasta mutta ihanaa. Illalla kitaratunnin jälkeen en saanut nukuttua, koska olin valtavan innoissani siitä, miten eri soinnut rakentuvat. Minun teki myös mieleni kirjoittaa, ja kirjoitinkin, ja lopulta en olisi malttanut nukkua ihan vain siksi, että elämä on ihanaa. Nuit blanche ei ehkä lyhyellä tähtäimellä ole kovin hyvä juttu, kun on juuri toipumassa uupumuksestaan. Minun kohdallani se on kuitenkin ehdottoman selvä merkki siitä, että pian on mahdollista viettää paljon vähemmän aikaa tuijottaen tyhjästi seinää, oli se seinä sitten makuuhuoneessa tai Facebookissa.
Uskon, että olisin aivan yhtä innoissani kitaransoitosta, jos olisin vähemmän uupunut. Varmaa kuitenkin on, etten olisi missään viettänyt soiton parissa yhtä pitkiä aikoja, jos voisin paremmin. Tuskin olisin myöskään käyttänyt tuntikausia kitaran kielten ominaisuuksien googlettamiseen. Kitaransoitto ja kaikki siihen liittyvä maanista lähestyvä intoilu on tehnyt tämänkertaisesta väsymysjaksostani paljon tavallista siedettävämmän, ja luultavasti olen myös toipunut siitä paljon nopeammin kuin muuten olisi käynyt.
Normaalisti uupumusjakso tarkoittaa kohdallani sitä, että kaikki kaatuu päälle, itkettää, uuvuttaa ja ahdistaa ja vietän runsaasti aikaa itseäni sättien, katsoen uudelleen ja uudelleen Frendien parhaita tuotantokausia (ne ovat muuten 3. ja 4. kausi, jos ette vielä tienneet) ja kokkiohjelmia sekä lukien tiettyjä turvakirjojani. Tällä kertaa se on enimmäkseen tarkoittanut sitä, että istahdan olohuoneen sohvalle, otan kitaran syliin ja humpsahdan tuntikausiksi soittoflowhun. Sitten kun sormet eivät enää jaksa soittaa, istun edelleen sohvalla ja kuuntelen musiikkia, josta kuulee, että tekijät tietävät tasan tarkkaan, mitä on olla liian uupunut pesemään hampaitaan saati pukeutumaan, vaikka kaikki on oikeastaan kunnossa. Hyllyt, seinät ja velvollisuudet kaatuvat päälleni aivan kuin ennenkin, mutta nyt istun kaiken hävityksen keskellä ja soitan tyynesti kitaraani.
Kaikkein tärkein ja varmin toipumisen merkki tuli tänään. Laitoin nimittäin tänään – tavallisena arki-iltana – ihan oikeaa ruokaa, ja vieläpä sellaista, joka kysyy vähän aikaa. Tähän asti minä ja mieheni, siis tietysti Juha-setä, olemme pysyneet hengissä ennen kaikkea Juhan hyvän ruoanlaittotaidon sekä valmiiden pastakastikkeiden ja pakastepizzan avulla. Parhaina päivinä olen paistanut munia, ja lähiseudun ravintoloista on ollut paljon apua. Mutta tänään laitoin tätä:
Fetavuoka
perunoita
purkki kirsikkatomaattisäilykettä
1 punasipuli
1 keltasipuli
5 kynttä valkosipulia
vihreitä oliiveja
parsakaalia (pakasteesta)
aurinkokuivattua tomaattia
minttua
oreganoa
basilikaa
mustapippuria
oliiviöljyä
(piti olla myös herneitä)
Pesin ja pilkoin perunat, kuorin ja lohkoin sipulit ja silppusin valkosipulinkynnet. Pistin kaiken uunivuokaan, maustoin ja lisäsin vielä lorauksen öljyä. Laitoin 225 asteeseen 50 minuutiksi. Lisäsin vielä jäiset parsakaalit sekä oliivit (tässä kohtaa unohdin herneet) ja kuorrutin fetalla. Koko höskä sai mennä takaisin uuniin noin viideksi minuutiksi, eli kunnes feta oli sulanut ja saanut hieman paistopintaa.
Jottei paluu parempaan arkeen olisi liian jyrkkä, nautimme ruoan Frendien kutoskauden kera. Oli niin hyvää.
Täti on palannut keittiöön.
maanantai 4. maaliskuuta 2013
Hernebolognese
Yleisön pyynnöstä ryhdyin eilen illalla kehittämään hernerouheversiota iki-ihanasta pasta bolognesesta. Lopputulos oli oikein herkullinen, muttei ehkä aivan täydellinen - ensi kerralla aion lisätä joukkoon vielä hieman porkkanaraastetta, selleriä ja mahdollisesti myös punaviiniä. Pitkään haudutettavaan versioon lisäisin vielä ainakin laakerinlehden ja mahdollisesti myös hiukan rosmariinia ja timjamia.
1 keskikokoinen sipuli
2 suurta valkosipulinkynttä
1 dl hernerouhetta
kasvislientä
2 purkkia tomaattimurskaa
todella reilusti oliiviöljyä (en mitannut, mutta ehkä noin 0,75 dl)
oreganoa
basilikaa
balsamiviinietikkaa
ripaus sokeria
mustapippuria
suolaa
Pilkoin sipulit ja kuullotin ne pannulla oliiviöljyssä. Lisäsin kasvisliemen, henerouheen ja tomaattimurskan. Maustoin ja annoin porista - tässä tapauksessa noin puoli tuntia, mutta paljon parempaa olisi tullut hauduttamalla vielä ainakin toisen mokoman ajan. Joskus nälkä kuitenkin menee maun edelle. Otettuani kastikkeen liedeltä lisäsin vielä lorauksen neitsytoliiviöljyä.
1 keskikokoinen sipuli
2 suurta valkosipulinkynttä
1 dl hernerouhetta
kasvislientä
2 purkkia tomaattimurskaa
todella reilusti oliiviöljyä (en mitannut, mutta ehkä noin 0,75 dl)
oreganoa
basilikaa
balsamiviinietikkaa
ripaus sokeria
mustapippuria
suolaa
Pilkoin sipulit ja kuullotin ne pannulla oliiviöljyssä. Lisäsin kasvisliemen, henerouheen ja tomaattimurskan. Maustoin ja annoin porista - tässä tapauksessa noin puoli tuntia, mutta paljon parempaa olisi tullut hauduttamalla vielä ainakin toisen mokoman ajan. Joskus nälkä kuitenkin menee maun edelle. Otettuani kastikkeen liedeltä lisäsin vielä lorauksen neitsytoliiviöljyä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)