Kaksi p:tä

Perjantaina juhlimme hyvän ystäväni ja kollegani kanssa erään pitkän projektin päättymistä kyseisen ystävän kotona. Ilta oli varsin onnistunut, ja se sisälsi kaksi ainesosaa, joista mieleni tekee kirjoittaa vähän enemmänkin.

1. Prosecco

Olin saanut tehtäväkseni huolehtia kuohuviinitarjoiluista, joten joimme illan aikana kaikki kaikkien aikojen suosikkikuohuviinejäni alkaen Jacquartin roséesamppanjasta ja päättyen Freixenetin oivalliseen bulkkikuohuviiniin, Carta Nevadaan. Freixenetiin minulla on aivan erityinen suhde, sillä tyttösenä Barcelonassa opiskellessani se oli hienoista hienointa. Vieläkin se maistuu aivan huippuhyvältä (etenkin, jos se ei ole illan ensimmäinen). Illan paras oli kuitenkin hieman yllättäen uusin tuttavuus kaikista, nimittäin eräs italialainen kuohuviini.  

Jostain syystä en ole koskaan kunnolla päässyt sisään italialaisten viinien maailmaan – Ranska, Espanja ja jopa Portugalikin ovat aina houkutelleet viinimaina enemmän, vaikka rakastan italialaista ruokaa ja maassa on tullut aika paljon matkusteltuakin. Jotenkin vain hyvin harva italialainen viini on mitenkään jäänyt mieleen, vaikka kyllähän niitä oikein ilokseen juo. Myös maan kuuluisin kuohuva eli prosecco on siis minulle verrattain uusi viinituttavuus. Erityisen ihastunut olen tällä hetkellä Soligon Prosecco Brutiin, joka on onneksi Alkon valikoimissa. Nyt se maistui erityisen hyvältä. 

2. Pavlova

Marenki on asia, jota olen vähitellen alkanut arvostaa vasta aikuisikäni edetessä. Lapsena muistan joskus puhjenneeni itkuun, kun minun odotettiin syövän marenkia. Se on niin usein pelkän sokerin makuista ja kuivaa. Aloin vähän lämmetä, kun joskus teini-iässä sain ensi kertaa maistaa Brita-kakkua, mutta ihana briittakin kalpenee pavlovan, tuon hulppeista hulppeimman marenkiherkun rinnalla. 

Viime vuonna pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni käymään Australiassa, ja siellä sain ensimmäisen kerran hopeiseen jälkiruokahaarukkaani pavlovaa. Pavlova on slaavilaisesta nimestään huolimatta nimittäin juuri niiltä suunnilta kotoisin – ilmeisesti australialaisten mielestä se on australialainen herkku ja uusiseelantilaisten mielestä taas uusiseelantilainen. Joka tapauksessa tarina kertoo, että se on luotu legendaarisen balettitanssija Anna Pavlovan kunniaksi, kun tämä vieraili kyseisessä maailman kolkassa, ja siitä siis harhaanjohtavahko nimi. 

Pavlova on täydellinen jälkiruoka, erityisesti yhdistettynä kuohuviiniin. Päältä rapsakan ja sisältä tahmean marenkinpojan päällä lepää kermavaahtoa ja jotain kirpeää ja hedelmäistä, perjantain tapauksessa lemon curdiä, persikoita ja ananasta. Kyseinen luomus oli myös onnistunut täydellisesti. Illan emäntä paljasti, että resepti oli peräisin Pipsa Hurmerinnan tuoreehkosta keittokirjasta. Kirja muuten kokonaisuudessaan näytti ihanalta sekin – ei mikään yllätys, sillä olen ihaillut tätä Pipsaa viimeistään siitä asti, kun hän ryhtyi juontamaan ja tuomaroimaan Suomen Top Chefiä (joka muuten on yksi tämän tädin suosikkiohjelmista, mutta siitä kenties lisää joskus myöhemmin).