keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Se varsinainen vappu eli vappupäivän brunssi

Kuten jo eilen uumoilinkin, vappupäivän brunssi oli jotain aivan ihanaa. Ainakin kulinaristiselta kannalta katsottuna tämä saattoi hyvinkin olla paras vappubrunssi ikinä, ja lisäksi sää hipoi täydellisyyttä ja seura oli hyvää. Ennen brunssia söin aamiaiseksi eilistä pavlovaa, mikä ei ollut yhtään hullumpi aloitus toukokuulle.

Brussin emäntä oli laittanut vihersalaattia, monta sorttia omatekoista jäätelöä sekä aivan taivaallisen herkullisia macaron-leivoksia. Niissä oli täytteenä pistaasikreemiä ja ne sopivat aivan täydellisesti kuohuviinin kanssa. Lisäksi teimme pienen pieniä pavlovaleivoksia macaron-pohjista, lemon curdistä, valmiista kermavaahdosta ja tuoreista marjoista. Nekin olivat herkullisia.  

Minä tein salaatin linsseistä, cous cousista, sipulista ja kirsikkatomaateista sekä perunasalaattiä äitini reseptillä.

Perunasalaatti syntyy seuraavista aineksista:

kattilallinen kuorineen keitettyjä perunoita
reilu loraus oliiviöjyä
suolaa
2 pientä valkosipulinkynttä tai yksi suuri (tai maun mukaan)
pieniä kapriksia

Perunat pilkotaan, ainekset sekoitetaan ja koko komeuden annetaan maustua yön yli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti