À propos, myös ranskan kielen elvytysprojektini on edistynyt hyvin. Tänään huomasin pohtivani ruokaostoksia ranskaksi päättämättä erikseen tehdä niin. Miten paljon hauskempaa valintatalossa on, kun päänsisäinen ääni puhuukin suomen sijaan ranskaa. Ankeat markettiostokset ainakin kuulostavat vähän paremman ravintolan ruokalistalta. Du pain à l'huile d'olive! Mais pourquoi pas! Du fromage, des oeufs, de la salade et des poivrons! Mais c'est délicieux!
Lapsena aina jaksoin ihmetellä, kun ympärilläni hoettiin, miten kaunis kieli ranska on. Makuasia tietenkin, mutta minusta ranska on aina kuulostanut aika rumalta, ja kuulostaa edelleen. Niin kauan, kun puhutaan ranskasta vain äänteiden, intonaation ja muiden sensellaisten – siis foneettisten – seikkojen tasolla, ranska ei ole kovin esteettistä. On se toki vähän kauniimpaa kuin vaikkapa saksa, englanti tai tanska, mutta esimerkiksi espanjalle, italialle tai venäjälle se häviää aivan kirkkaasti. Ehkä maailman kauneimmasta kielistä eli udmurtista nyt puhumattakaan.
Mutta tämän elvytysprojektini kautta olen viimein tajunnut, miten upea ja hemaisevan kaunis kieli ranska todella on. Ranskan kauneus vain piilee jossain muualla: sanoissa, sanonnoissa, tavoissa järjestää sanat lauseiksi ja lauseet toistensa viereen teksteiksi. Tahtoisin jatkaa tästä jollain oikein osuvalla, kokreettisella esimerkillä, mutta en jostain syystä saa päähäni mitään sopivaa. Kenties seuraavien puheharjoitusten eli huomisten ranska–suomi-treffiemme jälkeen osaan valaista asiaa paremmin.
Muuten, kitaransoiton ja ranskan kielen lisäksi myös kolmas puuhani, nimittäin alpakkalankainen villatakkini, voi oikein hyvin. Siitä puuttuu enää puolitoista hihaa, minulla on siis nyt ollut jo tovin lähes valmiina varsin näpsäkkä villaliivi. Olen menestyksekkäästi ottanut myös runsaan kahvinjuonnin osaksi elämääni ja lopettanut liikunnan lähes kokonaan, mutta siitä en ole kovinkaan ylpeä. Paitsi ehkä ihan vähän, salaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti