Mari-tädin seikkailut Marissa osa 4: Lääkärikäyntejä ja sukupuolirooleja

Kuten seikkailujen toisessa osassa kävi ilmi, Joškar-Olan uimahalliin ei pääse sisään ilman lääkärintodistusta. Joku Tyyppi on tottunut uimaan päivittäin, joten oli ilman muuta selvää, että lääkäriin oli päästävä. Juha sai vielä sopivasti samaan syssyyn hiukan mahaoireita ilmeisesti asuntolamme ”pullovedestä”, joten kesäkoulumme järjestäjien mielestä oli täysin välttämätöntä, että hänkin kävisi lääkärissä. Niinpä sitten varasimme kesäkoulumme johtaja Lidiyan avustuksella ajan yksityiseltä lääkäriasemalta ja ajoimme sinne taksilla, joka puikkelehti vikkelästi kaistalta toiselle kuljettajan katsellessa samalla pieneltä ruudulta TV-ohjelmaa, jossa bikiasuiset vaaleaveriköt suorittivat erinäisiä tehtäviä.

Lidiya tuli ystävällisesti mukaamme tulkkaamaan, mikä olikin oikein hyvä, sillä ensimmäinen kulttuuriero tuli vastaan heti aulassa: kun pääsimme sisään, Lidiya soitti muitta mutkitta lääkärille, joka tuli hakemaan meidät aulasta tutkittaviksi. Minä ja Joku vakuutimme hänelle olevamme terveitä, mikä jälkeen hän vilkaisi jalkojamme ja kirjoitti todistukset meille ja samalla kaupan päälle Juhallekin. Koko huvi maksoi paljon vähemmän kuin minun kahvipakettini.

Seuraavaksi Juha meni sisätautilääkärille ja Lidiya mukaan tulkkaamaan, ja minä ja Joku Tyyppi jäimme aulaan odottamaan. Joku oli hetkessä jälleen ihailijoiden ympäröimä, mutta minä en kauaa saanut seurata fanitapaamisen kulkua, sillä Lidiya tuli käskemään minut Juhan kanssa sisätautilääkärille. Tutkimushuoneessa lääkäri kyseli Lidiyan välityksellä minulta hyvin yksityiskohtaisia kysymyksia Juhan terveydentilasta. Kun en osannut vastata, sain molemmilta osakseni epäuskoisia päänpudistuksia ja kehotuksen olla tästedes paremmin perillä mieheni terveydentilasta. Lääkäri kysyi samat kysymykset Juhalta, minkä jälkeen hän kääntyi jälleen minun puoleeni käymään läpi matkavatsan hoito-ohjeita, joihin kuului viittä sorttia erilaisia lääkkeitä sekä kehotus syödä tulevan vuorokauden ajan pelkkää riisiä, josta minun tuli keittää Juhalle puuroa. Juhan kanssa näitä ohjeita ei tietenkään ollut mitään syytä käydä läpi.

Olen viimeisten viiden vuoden ajan ollut työni ansiosta jatkuvasti tekemisissä venäläisten kanssa, ja olen aiemminkin huomannut, että venäläiset – ja mitä ilmeisimmin myös marilaiset – odottavat naisilta parisuhteessa hyvin paljon ja miehiltä hyvin vähän. Tuntuu olevan aivan tyypillistä, että vaimo hoitaa kaikki perheen asiat ja tekee isojakin uhrauksia puolisonsa ja etenkin miespuolisten lastensa eteen. Eräskin tuttu venäläisnainen halusi jättää uransa kannalta äärimmäisen tärkeän kielikokeen väliin, koska koe sattui olemaan samaan aikaan kuin hänen poikansa jääkiekkojoukkueen harjoitukset. Luitte oikein, ei peli, vaan ihan tavalliset harjoitukset. Tämä selittänee osaltaan, että opettajamme oli aivan pöyristynyt, kun ilmaannuin aamutunneille ja kerroin Juhan nähneen viisaammaksi jäädä lepäämään huonosti nukutun yön jälkeen. Vielä hämmästyneempi opettaja oli, kun en heti lounastunnilla kiitänyt katsomaan, miten mieheni voi, vaan kävin ensin lounaalla. Hän oli silminnähden helpottunut, kun myöhästyin hieman seuraavilta tunneilta siksi, että kävin ostamassa Juhalle appelsiinilimonaatia.

Tervehdyttyään Juha järkytti erästä opettajaamme kertomalla pitävänsä ruuanlaitosta. Tämä lohduttautui arvelemalla, että Mari kuitenkin varmaan pitää ruuanlaitosta enemmän, koska hän on vaimo. Toisaalta tämä ehkä kertoo enemmän opettajastamme kuin vallitsevasta kulttuurista: seuraavana päivän hän sanoi, että Papin silmistä näkyy väsymys, koska hän kotoisin Kuopiosta.

Seikkailut jatkuvat osassa 5.