Mari-tädin seikkailut Marissa osa 8: Loppu hyvin, kaikki hyvin

Viimeisellä viikolla vietimme paljon aikaa uusien marilaisten ystäviemme kanssa, läpäisimme kurssin loppukokeen ja kävimme kahdessa erilaisessa marilaisessa illanvietossa. Jatkoimme piirissä tanssimista, kansanlaulujen opettelemista ja uimahallikäyntejä. Viimeisen päivän vietimme mökkikylässä erään kauniin järven rannalla, joka olisi tiiviisti rakennettua mökkikyläänsä lukuun ottamatta voinut hyvin olla suomalainen järvi, ainakin ulkonäkönsä puolesta. Viimeisenä iltana tanssimme piiritansseja parinsadan marilaisen kanssa Joškar-Olan uudessa linnoituksessa eli Kremlissä, joka on rakennettu kaupungin marilaisten perinteisen kohtauspaikan eli marilaisen puiston päälle. Tilaisuus loppui varsin varhaiseen aikaan, mutta piiritanssit jatkuivat kadulla. Tanssittuamme kylliksemme söimme pitsaa Chicago-nimisen ravintolan terassilla rakkaan uimapalatsimme lähettyvillä. Lopuksi lauloimme ja soitimme kitaraa pitkälle yöhön asuntolan pihalla. Hyvin varhain seuraavana aamuna nousimme bussiin, joka vei meidät Kazaniin. Matkustimme Kazanista Pietariin junavaunussa, joka oli täynnä hyvin vähäpukeisia turvamiehiä matkalla kotiin eräästä Kazanissa pidetystä urheilutapahtumasta. Allegro tuntui venäläisten junien jälkeen tuskastuttavan hajuttomalta ja mauttomalta, ja ensimmäinen kuulutus Suomen puolella –"seuraavana Lahti" – sai meidät lähelle epätoivoa (haluan korostaa, että Lahti itsessään oli täysin syytön tuskaisiin tunnelmiimme). Kotona meitä onneksi odotti unkarilainen ystävämme, joka muuntautui jouhevasti talonvahdista kesävieraaksi ja pehmensi laskuamme Helsinkiin keittämällä meille aamuisin kahvia ja laulamalla kanssamme marilaisia kansanlauluja Helsingin puistoissa. Oli hyvä palata. 

Kannustamme Joškarin poikia. Kuva: Joku Tyyppi

Kuva: Joku Tyyppi

Kuva: Joku Tyyppi

Vuorimarilaisten luona. Kuva: Joku Tyyppi.

Joškaria. Kuva: Joku Tyyppi.

Kun marilainen nainen tulee naimaikäiseksi, hän puhaltaa tällaiseen torveen. Kuva ja sen käsittely: Joku Tyyppi.

Joškaria. Huomaa erilaiset sateensuojat. Kuva: Joku Tyyppi.

Uuden ja vanhan Joškarin raja. Kuvassa lukee Uloskäyti. Kuva: Joku Tyyppi. 

Aamiaisvieras. Kuva: Joku Tyyppi.

Jossain Kazanin ja Pietarin välissä. Kuva: Guljani.

Marin-seikkailujen Osa 7, jossa täti tapaa paikallista nuorisoa

Viime viikko oli sellaista haipakkaa ja kroonisen univelan vaikutusten kanssa taistelua, että loki pääsi hiukkasen jäämään tapahtumista jälkeen. Olemme opiskelleet maria luokkahuoneessa, kiertäneet Joškar-Olan museoita, osallistuneet televisioituun keskustelupaneliin, jonka aiheena oli koulutuspolitiikka, käyneet katsomassa jalkapallo-ottelun, jossa Kazaninin joukkue pettymykseksemme otti ja voitti Joškarin joukkueen sekä seisseet asuntolamme aulassa piirissä puhumassa maria ja venäjää sekaisin asuntolan työntekijöiden ja asukkaiden kanssa (en osaa kumpaakaan kieltä vielä juurikaan). He halusivat tietää muun muassa, mitä puulajeja Suomessa kasvaa ja miten suomalaiset mieluiten valmistavat kala-ateriansa. Meillä oli onneksi jo varsin marintaitoinen Pappi sekä melko hyvä sanakirja. Viikonloppuna kävimme retkellä vuorimarien parissa ja sunnuntaina soutelimme Kakšanilla unkarinmarilaisen Tanjan kanssa. Nämä kaikki ansaitsevat oman kirjoituksensa, ja kenties pääsenkin tekemään niille oikeutta lähitulevaisuudessa. Nyt on kuitenkin aika hypätä nykyaikaan. Alamme nimittäin toden teolla päästä asiaan, kuten aina käy silloin, kun on jo pian lähdössä kohti kotia.

Sunnuntai-iltana Guljani ja Joku Tyyppi sattuivat kuulemaan kadulla marinkielistä puhetta, tarttuivat tilaisuuteen ja menivät juttelemaan. Yritys onnistui, ja sen tuloksena Guljanilla oli erään nuoren marilaismiehen puhelinnumero ja sopimus soitella ja tavata tätä jossain päin Joškaria johonkin aikaan seuraavan päivän iltana.

Seuraavana päivänä eli eilen oli erittäin kaunis ilma, joten minä, Juha-setä, Guljani ja Kris menimme heti oppituntien jälkeen yliopiston puistoon istumaan. Pappikin oli aluksi seurassamme, mutta lähti piakkoin tapaamaan jo mainitsemaani unkarinmarilaista ystäväänsä Tanjaa, joka on parhaillaan kesäloman vietossa alkuperäisessä kotimaassaan. Olimme siinä aikamme syöneet suolaa, juoneet olutta ja soitelleet kitaraa, kun Guljani päätti soittaa elämänsä ensimmäisen marinkielisen puhelun. Guljanihan on aloittanut marin kielen opiskelun samaan aikaan kuin minäkin, mutta toiset onneksi oppivat kieliä toisia nopeammin: hän jutusteli täysin luontevasti puhelimessa kielellä, jota oli opiskellut kaksi viikkoa varsin kielioppipainotteisesta ja teoreettisesta näkökulmasta. Puhelun tuloksena oli, että seuraamme alkoi hyvin pian liittyä parikymppinen marilainen toisensa jälkeen, kunnes heitä oli laskujeni mukaan kuusi ja meitä siis yhteensä kymmenen. Myöhemmin Pappi palasi seuraamme ja saimme joukkoomme myös Jonkun Tyypin, joka sai kurjan sekaannuksen vuoksi tietää tapaamisesta harmillisen myöhään.

Minulla tietenkin sattui olemaan kitara sylissä marilaisten saapuessa, joten soitin ensi työkseni йӱрзö йӱреш:in. Muut lauloivat. Tämän jälkeen marilaiset pyysivät meitä laulamaan jonkin suomalaisen laulun. Jostain syystä päässä löi aivan tyhjää suomalaisten laulujen osalta, joten lauloimme karjalaksi. Lopetettuamme marilaiset lauloivat parikin mari muroa eli marilaista laulua. Tämän jälkeen alkoi vaikuttaa siltä, että olisi syytä kommunikoida jo muullakin kuin musiikin kielellä. Marilaiset Sasha, Ondrei, Eduard, Aljona, Irina ja Irina osoittautuivat pian ihastuttavan halukkaiksi kommunikoimaan kanssamme mariksi ja mieluiten vain mariksi.

Kahden viikon opiskelun jälkeen tiedän, että marissa on mutkikas tapa ilmaista sukulaissuhteita, että sen verbeillä on kaksi konjugaatiota, preesenstaivutus, kaksi preteritiä ja nomineilla kuusi sijamuotoa. En kuitenkaan osaa sellaisia perusfraaseja, joita voi tarvita tutustuessaan uuteen ihmiseen. Toisin kuin vaikkapa Gulani, minä en pysty tässä ajassa oppimaan kurssilla käytyä sanastoa  ja kielioppia niin, että voisin käytännön keskustelutilanteessa yhdistellä niistä lauseita, joilla saisin selville, mitä opiskelukaverini opiskelee, mistä hän on kotoisin ja miten hän viihtyy Joškar-Olassa. Osaan kyllä kysyä, mikä hänen nimensä on, mitä hänelle kuuluu ja mikä hänen äitinsä vanhempi veli tai nuoremman siskon puoliso on nimeltään. Tämä ei kuitenkaan osoittatunut ylitsepääsemättömäksi esteeksi: en tiedä, olenko koskaan missään tavannut sellaista kärsivällisyyttä ja kommunikaatiohalua, jota Aljona osoitti kysyessään helpon ja konkreettisen kysymyksen toisensa perään ja ottaessaan selvää minun suomensekaisista pseudomarinkielisistä sönkötyksistäni. Pian tiesin, että hän on 23-vuotias, kotoisin Morkista ja opiskelee fysiikkaa ja matematiikkaa Marin valtionyliopistossa, kuten tekee myös valtaosa uusista marinkielisistä tuttavuuksistamme.

Vietimme koko illan puistossa. Kävi ilmi, että myös Ondrei soittaa jonkin verran kitaraa ja että Eduard on hyvin innokas oppimaan espanjaa. Marin ja kitaran kuuden kielen lisäksi kommunikoimme siis espanjan ja suomen avulla, ja livahtipa joukkoon pari sanaa englantia ja venäjääkin. Minusta on tähän mennessä vaikuttanut siltä, että kaikista vastuksista huolimatta marin kieli, kulttuuri ja kansanperinne elävät ja voivat hyvin marilaiskylissä, olkoonkin, että varsin vanhusvetoisesti. Eilisen perusteella tiedän, että Joškarissa asuu ainakin kuusi parikymppistä nuorta, jotka puhuvat maria mieluummin ja paremmin kuin venäjää, osaavat valtavan valikoiman kansanlauluja ja -tansseja eivätkä hetkeäkään epäröi harrastaa molempia pääkaupunkinsa keskustan puistoissa ja kaduilla. Mari-täti hyväksyy ja suosittelee lämpimästi kaikille. 

Keskusta ja yksi sen puistoista auringonlaskun aikaan. Kuvan otti Guljani.

P.S: Minun lisäkseni myös Pappi on ryhtynyt kirjoittamaan blogia, jossa hän käsittelee Marin-matkaamme. Siihen voi tutustua täällä. Suosittelen!

Marin seikkailut Marissa osa 6: Uimaretkiä

Kuvat: Joku Tyyppi. 

Saatuamme lääkärintodistukset olemme Jonkun Tyypin kanssa uineet kirkasvetisten morkilaislampien lisäksi kaupungin uimahallissa. Joškar-Olassa on oivallinen uimahalli, jossa on 50 metrin allas ja ainakin näin kesäaikaan hyvin väljää. Monet käyvät uimahallissa pelkästään peseytymässä, joten yleensä olemme saaneet vähintään yhden radan kokonaan omaan käyttöömme.

Ihan ainoat uimarit emme toki ole: uintireissuillakin pääsee mukavasti tutustumaan paikalliseen kulttuuriin. Olemme esimerkiksi päässeet seuraamaan, kun eräs varttuneempi mieshenkilö opasti rehevää emäntäänsä rakastavan kärsivällisesti uinnin saloihin. Viime käynnillämme samalle radalle kanssamme änkesi pariskunta, jonka nimesimme Barbieksi ja Keniksi. En ole edes photoshopatuissa mainoskuvissa koskaan nähnyt kahta niin täydellisen ja muovisen näköistä ihmistä. Barbie oli tietenkin pukeutunut vaaleanpunaiseen hörhelöbikiniin ja sipsutti aidon Mattel-nuken tavoin varpaisillaan altaan reunaa pitkin matkalla pukuhuoneesen. Tästä viehättävästä pariskunnasta ei onneksi ollut suurta häiriötä, sillä he keskittyivät enimmäkseen kuhertelemaan altaan matalammassa päässä. Sen vähän, minkä he uivat, he tosin valitettavasti uivat hyvin hitaasti rinnakkain tukkien tehokkaasti koko radan.     

     

Olin aivan unohtanut, miten paljon pidän uimahallissa uimisesta. Jonkun oivallisten vinkkien ansiosta olen hyvin vähällä vaivalla oppinut tekemään uimisesta entistä miellyttävämpää – kun pään asento on oikea, niska ei mene jumiin, ja vapaauinnista on tullut miellyttävää ja rentoa veden läpi liukumista entisen maitohapporäpiköinnin sijaan. 

Vaikka asuntolamme on sinänsä siisti, on Joškar-Olan puhtauttaan kiiltävän uimahallin suihku melkoista luksusta asuntolan pesutiloihin verrattuna. Onni on käydä suihkussa niin, ettei tarvitse seistä nilkkojaan myöten vedessä, jossa ui muiden ihmisten karvoja.

Uimahallissa on lääkärintodistuksen lisäksi oltava uimalakki ja suihkutossut. Sisään pääsee aina varttia ennen jokaista tasatuntia, ja ulkona on oltava ennen seuraavan ryhmän saapumista. Jos ei poistu riittävän aikaisin, uimavalvojat ryhtyvät puhaltamaan pilleihinsä. Käytännössä uida ehtii siis reilun puoli tuntia, jos haluaa suihkutella ja pukea kaikessa rauhassa, ja mehän haluamme. Hallin seinällä on suuri näyttö, joka näyttää kellonajan ja veden lämpötilan lisäksi liikkuvaa kuvaa vedenalaisesta maailmasta. Parhaina päivinä näytöllä uiskentelee manaatti. 

Uimahalli ja Jonkun Skeitti. Kuvan otti Joku Tyyppi.

                           

Viime sunnuntaina kävelimme Jonkun kanssa kohti uimahallia, kun alkoi sataa. Sade tuli suuripisaraisten kuurojen aaltoina, sellaisina, joiden rajat näkee kun ne tulevat kohti. Kun olimme päässeet läpimärkinä Kakšanin rantaan sillan alle suojaan, jokeen iski salama aivan kohdallamme ja samalla taivas räjähti auki: Esteri laski housunsa ja antoi tulla oikein kunnolla. Äkkiä alkoi tuulla niin, että sateen kulkusuunnasta vaihtui pystysuorasta vaakasuoraksi. Me ja muut sillan alle suojautuneet saimme yllemme koko vartalon peittävän kurakerroksen. Siinä vaiheessa minä ja Joku tajusimme, ettei uimahalliin pääsystä ollut enää toivoakaan. Siirryimme katua reunustavalle kiveykselle seuraamaan, kun vesi nousi nousemistaan. Jyrinän ja salamoinnin tauottua kahlasimme Joškarin lainehtivia katuja pitkin Puna-armeijan kadun asuntolaan numero 4. Vartin kävelymatkaan meni pitkälle toista tuntia. Oli ihanaa. 

Puna-armeijankadun ja Pervomaiskoje-kadun kulmassa. Kuvan otti Joku Tyyppi.

Marin seikkailut Marissa, osa 5: Mork

Kuvat: Guljani, Pappi ja Joku Tyyppi. Laulun sanojen suomennos Mari-täti ja Erika.

Vietimme lauantain maaseudulla Morkissa parin tunnin ajomatkan päässä Joškar-Olasta.  

Heti saavuttuamme uimme kirkasvetisessä lammessa hanhien, ankkojen ja kanojen katsellessa rannalta.

Joimme olutta marien vanhassa uhrilehdossa ja pesimme kasvomme pyhän lähteen vedellä. Taustalla jyrisi ukkonen. Lauloimme marilaissäveltäjä Rodeon Aleksein harmonikan säestyksellä Йӱржö йӱреш:in ensin mariksi ja sitten suomeksi.

 Йӱржö йӱреш:in sanat menevät (versiossamme) näin:

Йӱржö йӱреш, Йӱржö йӱреш           Sade sataa, sade sataa

Йӱржö йӱреш ӱмбакем                sade sataa päälle mun

Мыйже тыйым, мыйзе тыйым           minä sua, minä sua

изи годзек йöратем                 lapsest asti rakastin

Kertosäe:

ой молан тый йолташ                Oi miksi kultasein

от ончал ӱмбакем                   et katso minuun päin
мыйже вет нöренам                  minä raukka kastun
нöренам йӱр вӱдеш                  kastun sadevedessä

Öндал мыйым, öндал мыйым           Halaa mua, halaa mua        

öндал мыным йолташем               halaa mua, kultasein
мыйзе тыйым, мыйзе тыйым           minä sua, minä sua
изи годcек йöратем                 lapsest asti rakastin

Kertosäe

шупшал мыйым, шупшал мыйым         Pussaa mua, pussaa mua

шупшал мыйым йолташем              pussaa mua, kultasein

мыйзе тыйым, мыйзе тыйым           minä sua, minä sua

изи годзек йöратем                 lapsesta asti rakastin*

Kertosäe

Laulettuamme siirryimme läheisen kylän lavalle tanssimaan piiritanssia salamoinnin yltyessä. Tämän jälkeen vierailimme marilaisrunoilija Tšavainin museossa. Näimme pöydän, jonka ääressä hän tapasi kirjoittaa eepoksia.

Marilaiset ovat hunajakansaa, ja jotkut väittävät, että he ovat keksineet mehiläisten kasvattamisen. Vierailimme hunajatilalla, jossa söimme hunajaleipiä ja hunajaa lusikalla suoraan purkista ja joimme yrttiteetä. Tämän jälkeen tanssimme lusikat kädessä marilaisen tömistelytanssin hunajakatoksessa. Tunsin itseni satuhahmoksi. Huusimme näin:

Тыге мо?

Садыге шол

Onko näin?

Näin on!

Kesäkurssin viimekesäisen opettajan perhe otti meidät vastaan heidän sukunsa maatilalla eräässä morkilaiskylässä. Saavuttuamme alkoi sataa, joten juhla-ateria siirrettiin pihalta liiteriin. Meidät pistettiin istumaan, kun taas 86-vuotias isoäiti vaati aivan välttämättä saada seistä. Kotipolttoinen viina oli herkullista, ja huomasin ymmärtäväni marinkielisestä puheesta jo sanan sieltä, toisen täältä. Syötyämme ja juotuamme tanssimme kylän raitilla marilaisia piiritanssia. Kanat katselivat menoamme täälläkin.

* Laulun sanojen suomennos on muuten pitkälti kirjaimellinen, mutta kertosäkeen raukka on lisätty mitassa pysymisen vuoksi. Suomenkieliset sanat käyvät siis sellaisinaan melodiaan niin kuin Euroviisujen tekstitykset vanhoina hyvinä aikoina.