Mari, marras, mort, muerta

Lähteinäni tässä kirjoituksessa ovat oman tietopohjani lisäksi Juha-sedän ja muiden matkallamme mukana olevien kielihistoriaan perehtyneiden henkilöiden suulliset tiedonannot sekä Papin reippaana poikana mukaan pakkaama Suomen sanojen alkuperä 2 (L-P). Mahdollisista virheistä vastaan tietenkin itse. Tosin Pappi haluaa tähän sanoa, että häntä saa lyödä, mikäli tietoni ovat kovin virheellisiä. Muussa tapauksessa Pappi ei toivo itseään lyötävän.

Opin eilen kiehtovan seikan Marinmaan nimen historiasta, ja siis tavallaan samalla omastakin nimestäni. Sana mari tarkoittaa marin kielessä miestä tai ihmistä, mistä se on luontevasti napattu kansan, kielen ja maan nimeksi.

Mutta nyt tulee kiinnostava osuus:

Kyseinen sana on marin kielessä indo-iranilainen laina. Papin ja Suomen sanan alkuperän tietojen mukaan indo-iranilaisessa kielimuodossa sanan merkitys on ollut kuolema. Tästä se on mordvalaiskieliskielissä, marissa, udmurtissä ja komissa alkanut vähitellen tarkoittaa kuolevaista ja lopulta yleistynyt tarkoittamaan vain yksinkertaisesti ihmistä.

Monissa indoeurooppalaisissa kielissä sana sen sijaan on säilyttänyt alkuperäisen merkityksensä: esimerkiksi ranskassa se on nykyään muodossa mort, espanjassa muerto. Suomessa se on tänä päivänä käytössä ennen kaikkea kuukauden nimessä marraskuu eli ’kuollut kuukausi’ ja ihon kuolleen kerroksen nimityksessä marraskesi.

Tavallaan olemme siis nyt kuoleman maan, kansan ja kielen parissa. Toisaalta kuolevaisuutemme on seikka, joka unohtuu liian helposti, joten tämä ei liene huonokaan asia.

Sitten on tietysti sekin vienosti selkäpiitä karmiva seikka, että minun nimeni sattuu lankeamaan yhteen kyseisen sanan marinkielisen muodon kanssa, vaikka historiallisesti se ei sukulaissana olekaan. Olen Mari eli marras, morte, muerta.