Mari-tädin seikkailut Marissa osa 2: Joškar-Ola

Bussi Kazanista Joškar-Olaan oli yllättäen menomatkamme jännittävin osuus, sillä kuskimme ajotyyli oli juuri sellainen kuin venäläisen pikkubussin kuljettajalla voi pahimmillaan kuvitella olevan. Perillä loukkasin isäntäväkeämme heti kättelyssä toteamalla Joškar-Olan muistuttavan ensi silmäyksellä melko paljon Pretoriaa, joka sijaitsee Etelä-Afrikassa. Ei auttanut, vaikka selitin Etelä-Afrikan olevan vauras ja kaunis maa – Afrikka on ilmeisesti ainakin marilaiselle emännällemme ikävä vertailukohta, eivätkä siinä mitkään jalkapallon MM-kilpailut auta.

Kun olimme hieman asettuneet Joku Tyyppi ilmoitti haluavansa mennä uimaan, ja minä päätin lähteä mukaan. Matkalla uimahallille kävelimme pitkin Kakšan-joen rantaa kulkevaa katua läpi rakenteilla olevan kaupunginosan, jossa olo on kuin sadussa tai huvipuistossa. Alueella oli isäntiemme kertoman mukaan aiemmin lähinnä metsää ja puutaloja, mutta ne on nyt hävitetty lukuisten venetsialaista tyyliä jäljittelevien linnojen ja perinteiseen tyyliin rakennettujen ortodoksikirkkojen alta. Alue on varsin vastenmielisellä tavalla miellyttävä. Löysimme kyseiseltä alueelta Jonkun Tyypin iloksi joukon paikallisia skeittareita, jotka halusivat kaikki päästä valkokuvaan yhdessä Jonkun ja hänen upean saamelaisen skeittilautansa kanssa.  

Julkisuudelta emme välttyneet me muutkaan, sillä kesäkoulun avajaisissa oli paikalla meidän, opettajiemme ja Marin valtionyliopiston virallisten edustajien lisäksi runsaasti lehdistöä. Meitä sitten haastateltiin ja kuvattiin avajaisten yhteydessä pitkään ja hartaasti. Kun minulta kysyttiin, mitä tiedän Marin kielestä ja kulttuurista etukäteen, mainitsin tuntevani erään kansanlaulun. Toimittaja kysyi, osaanko laulaa sen, ja osasinhan minä. Tajusin vasta jälkikäteen, että kyseessä tosiaan oli televisiokamera ja kansallinen uutislähetys, ja niinpä minut nyt sitten skeittari-Tyypin tavoin silloin tällöin tunnistetaan Joškar-Olan kaduilla. Muuten asia ei haittaisi, mutta en oikein enää kehtaa hyräillä kyseistä kappaletta itsekseni julkisesti, sillä se tuntuu lisäävän tunnistusten määrää pahemman kerran.  

Emme päässeet uimahalliin,  koska uimahalliin päästäkseen on täällä esitettävä lääkärin allekirjoittama terveystodistus. Tämän jälkeen meni vielä pari päivää, ennen kuin löysimme lääkärin, joka ei ollut lomalla. Mutta siitä lisää seuraavissa osissa

joissa Mari-täti kärsii addiktiostaan, tutustuu paikalliseen terveydenhuoltojärjestelmään ja ihastuu peruuttamattomasti omaan kaimaansa.

    Kakšan-joki ja Punaisen kaupungin Venetsia. Kuvan otti Guljani.