Kesän kirjoja, osa 2

Viime kirjoituksessani onnistuin unohtamaan kesäni kirjoista tärkeimmän, joka on Chestertonin Oikea oppi eli Orthodoxy. Luin sen tavoistani poiketen alkukielen eli englannin sijaan Antti Nylénin loistavana suomennoksena (alkuteos odottaa seuraavana lukulistalla, kunhan saan sen jostain käsiini). Oikea oppi on oikea helmi kirjaksi. Se on tiukkaa asiaa alusta loppuun, mutta Chestertonin hersyvän nokkela ja itseironinen tapa kirjoittaa tekee painavasta kevyttä tavalla, johon harvoin törmää etenkään kristillisen apologetiikan parissa. Kirja tuntuu muutamia vähäisiä poikkeuksia lukuunottamatta niin ajankohtaiselta, että on äärimmäisen vaikea käsittää, että sen kirjoittamisesta on kulunut vähän reilut sata vuotta. Suosittelen kaikille katsantokannasta riippumatta.

Sain vihdoin luettua toisen lukulistallani pitkään keikkuneen kirjan, joka sivuaa samaa aihetta, nimittäin Karen Armstrongin raamatuntutkimusta popularisoivan teoksen, jonka otsikkona on yksinkertaisesti The Bible - a biography. Armstrong on entinen nunna, ateisti ja nykyinen uskontotieteilijä, joka on kirjoittanut lukuisia uskontotiedettä ja teologiaa popularisoivia teoksia, joista tunnetuin lienee A History of God. Teos on suomennettu nimellä Jumalan historia. Oma suosikkini Armstrongilta tähän mennessä on The Case for God vuodelta 2009, joka on kirjoitettu vastineeksi Richard Dawkinsille ja kumppaneille. Se ei ole minkään sortin käännytysteos eikä apologia, vaan erittäin tiivis ja silti helppolukuinen paketti länsimaista aatehistoriaa, jonka tavoitteena on ymmärtää, mistä uskonnoissa ja ennen kaikkea kristinuskossa, islamissa ja juutalaisuudessa pohjimmiltaan on kyse.

The Bible on kirjoitettu pari vuotta ennen The Case for Godia, ja sinä on hyvin vähän mitään uutta seuraajaansa verrattuna. The Bible on huomattavasti kuivempaa ja raskaampaa luettavaa ja kaiken kaikkiaan huonompaa popularisointia. Uusia käsitteitä tulee hyvin tiuhaan ja ne on leipätekstin sijaan selitetty vasta kirjan lopusta löytyvässä hakemistossa, mikä lisää raskauden vaikutelmaa entisestään. En olisi ymmärtänyt juuri mitään, ellei minulla olisi ollut The Case for Godia pohjalla. Olin siis jossain määrin pettynyt, mutta tästä huolimatta tyytyväinen, että luin.

Kesän kirjoja

Marin-matkan pyörteissä ja sen jälkimainingeissa olen jättänyt kirjoittamatta hyvin monesta kirjasta. Korjaan asian nyt.

Juha Seppälän novellikokoelmasta vaikuttuneena luin lähes heti perään romaanit Paholaisen haarukka ja Routavuosi. Edellisestä en juuri pitänyt, ja jos rehellisiä ollaan, en ehkä jälkimmäisestäkään. Jälkimmäinen oli tästä huolimatta mielestäni oikein hyvä kirja, sellainen, joka tuntuu, ja joka saa ajatukset pyörimään päässä päiväkausiksi.

Seppälän syrjäytyneiden nuorten miesten rankkoja ajatuksia ja toimia oli pakko tasapainottaa jollain, ja käsissäni oli onneksi valmiina Erin Morgensternin The Night Circus, joka toimi tehtävässään loistavasti. Se kertoo maailmasta, jossa taikuus on vain opettelukysymys.

Myös Monika Fagerholmin Amerikkalainen tyttö vei tehokkaasti ajatukset toiseen maailmaan, nimittäin Seudulle, kahden nuoren tytön leikkeihin ja mielikuvitusmaailmoihin, joissa samat kappaleet soivat uudestaan ja uudestaan tyhjässä uima-altaassa talossa metsän soisemmalla laidalla. Suosittelen.

Leena Krohnin eräänlaisessa romaanissa Pereat Mundus taas toisia maailmoja oli hyvin monta, ja niissä kaikissa asuu henkilö nimeltä Håkan. Pereat Mundus saattaa hyvinkin olla yksi parhaista koskaan lukemistani kirjoista.

Vladimir Nabokovin Lolita taas osoittautui kirjaksi, jota en halua lukea yhtään enempää, kun ei kerran ole mikään pakko. Sitä tasapainotti mukavasti Riikka Pulkkisen Totta, joka on kaunis, kuulas ja tosi. Mitäpä muutakaan. 

 

Paras purjo-perunakeitto tähän mennessä

Tänään tulin äärimmäisen väsyneenä töistä kotiin iltakahdeksalta aikeenani siirtyä pikimmiten läheiseen anniskeluravintolaan nauttimaan olutta ja hampurilaisen. Hetkeä myöhemmin kuitenkin yllätin itseni lieden äärestä. Tein pitkästä, pitkästä aikaa purjo-perunakeittoa, ensimmäistä kertaa koskaan ilman kermaa. Tuli varsin hyvää, vaikka itse sanonkin.

Purjo-perunakeitto

neljän purjon valkoiset ja vaaleanvihreät osat
pari pientä porkkanaa
2 valkosipulin kynttä
25 grammaa voita
loraus oliiviöljyä
hyvin pieni laakerinlehti tai osa isommasta
hiukan tuoretta timjamia
4 jauhoista perunaa
8 dl kasvislientä
(suolaa)
(valkopippuria)

Puhdistin ja pilkoin kaikki kasvikset ja kuullotin ne öljyn ja voin seoksessa. Lisäsin liemen ja mausteet ja keitin, kunnes kaikki oli kypsää. Soseutin ja söin ruisleivän, voin, juuston ja oluen kera.

Mari-tädin seikkailut Marissa osa 8: Loppu hyvin, kaikki hyvin

Viimeisellä viikolla vietimme paljon aikaa uusien marilaisten ystäviemme kanssa, läpäisimme kurssin loppukokeen ja kävimme kahdessa erilaisessa marilaisessa illanvietossa. Jatkoimme piirissä tanssimista, kansanlaulujen opettelemista ja uimahallikäyntejä. Viimeisen päivän vietimme mökkikylässä erään kauniin järven rannalla, joka olisi tiiviisti rakennettua mökkikyläänsä lukuun ottamatta voinut hyvin olla suomalainen järvi, ainakin ulkonäkönsä puolesta. Viimeisenä iltana tanssimme piiritansseja parinsadan marilaisen kanssa Joškar-Olan uudessa linnoituksessa eli Kremlissä, joka on rakennettu kaupungin marilaisten perinteisen kohtauspaikan eli marilaisen puiston päälle. Tilaisuus loppui varsin varhaiseen aikaan, mutta piiritanssit jatkuivat kadulla. Tanssittuamme kylliksemme söimme pitsaa Chicago-nimisen ravintolan terassilla rakkaan uimapalatsimme lähettyvillä. Lopuksi lauloimme ja soitimme kitaraa pitkälle yöhön asuntolan pihalla. Hyvin varhain seuraavana aamuna nousimme bussiin, joka vei meidät Kazaniin. Matkustimme Kazanista Pietariin junavaunussa, joka oli täynnä hyvin vähäpukeisia turvamiehiä matkalla kotiin eräästä Kazanissa pidetystä urheilutapahtumasta. Allegro tuntui venäläisten junien jälkeen tuskastuttavan hajuttomalta ja mauttomalta, ja ensimmäinen kuulutus Suomen puolella –"seuraavana Lahti" – sai meidät lähelle epätoivoa (haluan korostaa, että Lahti itsessään oli täysin syytön tuskaisiin tunnelmiimme). Kotona meitä onneksi odotti unkarilainen ystävämme, joka muuntautui jouhevasti talonvahdista kesävieraaksi ja pehmensi laskuamme Helsinkiin keittämällä meille aamuisin kahvia ja laulamalla kanssamme marilaisia kansanlauluja Helsingin puistoissa. Oli hyvä palata. 

Kannustamme Joškarin poikia. Kuva: Joku Tyyppi

Kuva: Joku Tyyppi

Kuva: Joku Tyyppi

Vuorimarilaisten luona. Kuva: Joku Tyyppi.

Joškaria. Kuva: Joku Tyyppi.

Kun marilainen nainen tulee naimaikäiseksi, hän puhaltaa tällaiseen torveen. Kuva ja sen käsittely: Joku Tyyppi.

Joškaria. Huomaa erilaiset sateensuojat. Kuva: Joku Tyyppi.

Uuden ja vanhan Joškarin raja. Kuvassa lukee Uloskäyti. Kuva: Joku Tyyppi. 

Aamiaisvieras. Kuva: Joku Tyyppi.

Jossain Kazanin ja Pietarin välissä. Kuva: Guljani.

Marin-seikkailujen Osa 7, jossa täti tapaa paikallista nuorisoa

Viime viikko oli sellaista haipakkaa ja kroonisen univelan vaikutusten kanssa taistelua, että loki pääsi hiukkasen jäämään tapahtumista jälkeen. Olemme opiskelleet maria luokkahuoneessa, kiertäneet Joškar-Olan museoita, osallistuneet televisioituun keskustelupaneliin, jonka aiheena oli koulutuspolitiikka, käyneet katsomassa jalkapallo-ottelun, jossa Kazaninin joukkue pettymykseksemme otti ja voitti Joškarin joukkueen sekä seisseet asuntolamme aulassa piirissä puhumassa maria ja venäjää sekaisin asuntolan työntekijöiden ja asukkaiden kanssa (en osaa kumpaakaan kieltä vielä juurikaan). He halusivat tietää muun muassa, mitä puulajeja Suomessa kasvaa ja miten suomalaiset mieluiten valmistavat kala-ateriansa. Meillä oli onneksi jo varsin marintaitoinen Pappi sekä melko hyvä sanakirja. Viikonloppuna kävimme retkellä vuorimarien parissa ja sunnuntaina soutelimme Kakšanilla unkarinmarilaisen Tanjan kanssa. Nämä kaikki ansaitsevat oman kirjoituksensa, ja kenties pääsenkin tekemään niille oikeutta lähitulevaisuudessa. Nyt on kuitenkin aika hypätä nykyaikaan. Alamme nimittäin toden teolla päästä asiaan, kuten aina käy silloin, kun on jo pian lähdössä kohti kotia.

Sunnuntai-iltana Guljani ja Joku Tyyppi sattuivat kuulemaan kadulla marinkielistä puhetta, tarttuivat tilaisuuteen ja menivät juttelemaan. Yritys onnistui, ja sen tuloksena Guljanilla oli erään nuoren marilaismiehen puhelinnumero ja sopimus soitella ja tavata tätä jossain päin Joškaria johonkin aikaan seuraavan päivän iltana.

Seuraavana päivänä eli eilen oli erittäin kaunis ilma, joten minä, Juha-setä, Guljani ja Kris menimme heti oppituntien jälkeen yliopiston puistoon istumaan. Pappikin oli aluksi seurassamme, mutta lähti piakkoin tapaamaan jo mainitsemaani unkarinmarilaista ystäväänsä Tanjaa, joka on parhaillaan kesäloman vietossa alkuperäisessä kotimaassaan. Olimme siinä aikamme syöneet suolaa, juoneet olutta ja soitelleet kitaraa, kun Guljani päätti soittaa elämänsä ensimmäisen marinkielisen puhelun. Guljanihan on aloittanut marin kielen opiskelun samaan aikaan kuin minäkin, mutta toiset onneksi oppivat kieliä toisia nopeammin: hän jutusteli täysin luontevasti puhelimessa kielellä, jota oli opiskellut kaksi viikkoa varsin kielioppipainotteisesta ja teoreettisesta näkökulmasta. Puhelun tuloksena oli, että seuraamme alkoi hyvin pian liittyä parikymppinen marilainen toisensa jälkeen, kunnes heitä oli laskujeni mukaan kuusi ja meitä siis yhteensä kymmenen. Myöhemmin Pappi palasi seuraamme ja saimme joukkoomme myös Jonkun Tyypin, joka sai kurjan sekaannuksen vuoksi tietää tapaamisesta harmillisen myöhään.

Minulla tietenkin sattui olemaan kitara sylissä marilaisten saapuessa, joten soitin ensi työkseni йӱрзö йӱреш:in. Muut lauloivat. Tämän jälkeen marilaiset pyysivät meitä laulamaan jonkin suomalaisen laulun. Jostain syystä päässä löi aivan tyhjää suomalaisten laulujen osalta, joten lauloimme karjalaksi. Lopetettuamme marilaiset lauloivat parikin mari muroa eli marilaista laulua. Tämän jälkeen alkoi vaikuttaa siltä, että olisi syytä kommunikoida jo muullakin kuin musiikin kielellä. Marilaiset Sasha, Ondrei, Eduard, Aljona, Irina ja Irina osoittautuivat pian ihastuttavan halukkaiksi kommunikoimaan kanssamme mariksi ja mieluiten vain mariksi.

Kahden viikon opiskelun jälkeen tiedän, että marissa on mutkikas tapa ilmaista sukulaissuhteita, että sen verbeillä on kaksi konjugaatiota, preesenstaivutus, kaksi preteritiä ja nomineilla kuusi sijamuotoa. En kuitenkaan osaa sellaisia perusfraaseja, joita voi tarvita tutustuessaan uuteen ihmiseen. Toisin kuin vaikkapa Gulani, minä en pysty tässä ajassa oppimaan kurssilla käytyä sanastoa  ja kielioppia niin, että voisin käytännön keskustelutilanteessa yhdistellä niistä lauseita, joilla saisin selville, mitä opiskelukaverini opiskelee, mistä hän on kotoisin ja miten hän viihtyy Joškar-Olassa. Osaan kyllä kysyä, mikä hänen nimensä on, mitä hänelle kuuluu ja mikä hänen äitinsä vanhempi veli tai nuoremman siskon puoliso on nimeltään. Tämä ei kuitenkaan osoittatunut ylitsepääsemättömäksi esteeksi: en tiedä, olenko koskaan missään tavannut sellaista kärsivällisyyttä ja kommunikaatiohalua, jota Aljona osoitti kysyessään helpon ja konkreettisen kysymyksen toisensa perään ja ottaessaan selvää minun suomensekaisista pseudomarinkielisistä sönkötyksistäni. Pian tiesin, että hän on 23-vuotias, kotoisin Morkista ja opiskelee fysiikkaa ja matematiikkaa Marin valtionyliopistossa, kuten tekee myös valtaosa uusista marinkielisistä tuttavuuksistamme.

Vietimme koko illan puistossa. Kävi ilmi, että myös Ondrei soittaa jonkin verran kitaraa ja että Eduard on hyvin innokas oppimaan espanjaa. Marin ja kitaran kuuden kielen lisäksi kommunikoimme siis espanjan ja suomen avulla, ja livahtipa joukkoon pari sanaa englantia ja venäjääkin. Minusta on tähän mennessä vaikuttanut siltä, että kaikista vastuksista huolimatta marin kieli, kulttuuri ja kansanperinne elävät ja voivat hyvin marilaiskylissä, olkoonkin, että varsin vanhusvetoisesti. Eilisen perusteella tiedän, että Joškarissa asuu ainakin kuusi parikymppistä nuorta, jotka puhuvat maria mieluummin ja paremmin kuin venäjää, osaavat valtavan valikoiman kansanlauluja ja -tansseja eivätkä hetkeäkään epäröi harrastaa molempia pääkaupunkinsa keskustan puistoissa ja kaduilla. Mari-täti hyväksyy ja suosittelee lämpimästi kaikille. 

Keskusta ja yksi sen puistoista auringonlaskun aikaan. Kuvan otti Guljani.

P.S: Minun lisäkseni myös Pappi on ryhtynyt kirjoittamaan blogia, jossa hän käsittelee Marin-matkaamme. Siihen voi tutustua täällä. Suosittelen!

Marin seikkailut Marissa osa 6: Uimaretkiä

Kuvat: Joku Tyyppi. 

Saatuamme lääkärintodistukset olemme Jonkun Tyypin kanssa uineet kirkasvetisten morkilaislampien lisäksi kaupungin uimahallissa. Joškar-Olassa on oivallinen uimahalli, jossa on 50 metrin allas ja ainakin näin kesäaikaan hyvin väljää. Monet käyvät uimahallissa pelkästään peseytymässä, joten yleensä olemme saaneet vähintään yhden radan kokonaan omaan käyttöömme.

Ihan ainoat uimarit emme toki ole: uintireissuillakin pääsee mukavasti tutustumaan paikalliseen kulttuuriin. Olemme esimerkiksi päässeet seuraamaan, kun eräs varttuneempi mieshenkilö opasti rehevää emäntäänsä rakastavan kärsivällisesti uinnin saloihin. Viime käynnillämme samalle radalle kanssamme änkesi pariskunta, jonka nimesimme Barbieksi ja Keniksi. En ole edes photoshopatuissa mainoskuvissa koskaan nähnyt kahta niin täydellisen ja muovisen näköistä ihmistä. Barbie oli tietenkin pukeutunut vaaleanpunaiseen hörhelöbikiniin ja sipsutti aidon Mattel-nuken tavoin varpaisillaan altaan reunaa pitkin matkalla pukuhuoneesen. Tästä viehättävästä pariskunnasta ei onneksi ollut suurta häiriötä, sillä he keskittyivät enimmäkseen kuhertelemaan altaan matalammassa päässä. Sen vähän, minkä he uivat, he tosin valitettavasti uivat hyvin hitaasti rinnakkain tukkien tehokkaasti koko radan.     

     

Olin aivan unohtanut, miten paljon pidän uimahallissa uimisesta. Jonkun oivallisten vinkkien ansiosta olen hyvin vähällä vaivalla oppinut tekemään uimisesta entistä miellyttävämpää – kun pään asento on oikea, niska ei mene jumiin, ja vapaauinnista on tullut miellyttävää ja rentoa veden läpi liukumista entisen maitohapporäpiköinnin sijaan. 

Vaikka asuntolamme on sinänsä siisti, on Joškar-Olan puhtauttaan kiiltävän uimahallin suihku melkoista luksusta asuntolan pesutiloihin verrattuna. Onni on käydä suihkussa niin, ettei tarvitse seistä nilkkojaan myöten vedessä, jossa ui muiden ihmisten karvoja.

Uimahallissa on lääkärintodistuksen lisäksi oltava uimalakki ja suihkutossut. Sisään pääsee aina varttia ennen jokaista tasatuntia, ja ulkona on oltava ennen seuraavan ryhmän saapumista. Jos ei poistu riittävän aikaisin, uimavalvojat ryhtyvät puhaltamaan pilleihinsä. Käytännössä uida ehtii siis reilun puoli tuntia, jos haluaa suihkutella ja pukea kaikessa rauhassa, ja mehän haluamme. Hallin seinällä on suuri näyttö, joka näyttää kellonajan ja veden lämpötilan lisäksi liikkuvaa kuvaa vedenalaisesta maailmasta. Parhaina päivinä näytöllä uiskentelee manaatti. 

Uimahalli ja Jonkun Skeitti. Kuvan otti Joku Tyyppi.

                           

Viime sunnuntaina kävelimme Jonkun kanssa kohti uimahallia, kun alkoi sataa. Sade tuli suuripisaraisten kuurojen aaltoina, sellaisina, joiden rajat näkee kun ne tulevat kohti. Kun olimme päässeet läpimärkinä Kakšanin rantaan sillan alle suojaan, jokeen iski salama aivan kohdallamme ja samalla taivas räjähti auki: Esteri laski housunsa ja antoi tulla oikein kunnolla. Äkkiä alkoi tuulla niin, että sateen kulkusuunnasta vaihtui pystysuorasta vaakasuoraksi. Me ja muut sillan alle suojautuneet saimme yllemme koko vartalon peittävän kurakerroksen. Siinä vaiheessa minä ja Joku tajusimme, ettei uimahalliin pääsystä ollut enää toivoakaan. Siirryimme katua reunustavalle kiveykselle seuraamaan, kun vesi nousi nousemistaan. Jyrinän ja salamoinnin tauottua kahlasimme Joškarin lainehtivia katuja pitkin Puna-armeijan kadun asuntolaan numero 4. Vartin kävelymatkaan meni pitkälle toista tuntia. Oli ihanaa. 

Puna-armeijankadun ja Pervomaiskoje-kadun kulmassa. Kuvan otti Joku Tyyppi.

Mari, marras, mort, muerta

Lähteinäni tässä kirjoituksessa ovat oman tietopohjani lisäksi Juha-sedän ja muiden matkallamme mukana olevien kielihistoriaan perehtyneiden henkilöiden suulliset tiedonannot sekä Papin reippaana poikana mukaan pakkaama Suomen sanojen alkuperä 2 (L-P). Mahdollisista virheistä vastaan tietenkin itse. Tosin Pappi haluaa tähän sanoa, että häntä saa lyödä, mikäli tietoni ovat kovin virheellisiä. Muussa tapauksessa Pappi ei toivo itseään lyötävän.

Opin eilen kiehtovan seikan Marinmaan nimen historiasta, ja siis tavallaan samalla omastakin nimestäni. Sana mari tarkoittaa marin kielessä miestä tai ihmistä, mistä se on luontevasti napattu kansan, kielen ja maan nimeksi.

Mutta nyt tulee kiinnostava osuus:

Kyseinen sana on marin kielessä indo-iranilainen laina. Papin ja Suomen sanan alkuperän tietojen mukaan indo-iranilaisessa kielimuodossa sanan merkitys on ollut kuolema. Tästä se on mordvalaiskieliskielissä, marissa, udmurtissä ja komissa alkanut vähitellen tarkoittaa kuolevaista ja lopulta yleistynyt tarkoittamaan vain yksinkertaisesti ihmistä.

Monissa indoeurooppalaisissa kielissä sana sen sijaan on säilyttänyt alkuperäisen merkityksensä: esimerkiksi ranskassa se on nykyään muodossa mort, espanjassa muerto. Suomessa se on tänä päivänä käytössä ennen kaikkea kuukauden nimessä marraskuu eli ’kuollut kuukausi’ ja ihon kuolleen kerroksen nimityksessä marraskesi.

Tavallaan olemme siis nyt kuoleman maan, kansan ja kielen parissa. Toisaalta kuolevaisuutemme on seikka, joka unohtuu liian helposti, joten tämä ei liene huonokaan asia.

Sitten on tietysti sekin vienosti selkäpiitä karmiva seikka, että minun nimeni sattuu lankeamaan yhteen kyseisen sanan marinkielisen muodon kanssa, vaikka historiallisesti se ei sukulaissana olekaan. Olen Mari eli marras, morte, muerta.

Marin seikkailut Marissa, osa 5: Mork

Kuvat: Guljani, Pappi ja Joku Tyyppi. Laulun sanojen suomennos Mari-täti ja Erika.

Vietimme lauantain maaseudulla Morkissa parin tunnin ajomatkan päässä Joškar-Olasta.  

Heti saavuttuamme uimme kirkasvetisessä lammessa hanhien, ankkojen ja kanojen katsellessa rannalta.

Joimme olutta marien vanhassa uhrilehdossa ja pesimme kasvomme pyhän lähteen vedellä. Taustalla jyrisi ukkonen. Lauloimme marilaissäveltäjä Rodeon Aleksein harmonikan säestyksellä Йӱржö йӱреш:in ensin mariksi ja sitten suomeksi.

 Йӱржö йӱреш:in sanat menevät (versiossamme) näin:

Йӱржö йӱреш, Йӱржö йӱреш           Sade sataa, sade sataa

Йӱржö йӱреш ӱмбакем                sade sataa päälle mun

Мыйже тыйым, мыйзе тыйым           minä sua, minä sua

изи годзек йöратем                 lapsest asti rakastin

Kertosäe:

ой молан тый йолташ                Oi miksi kultasein

от ончал ӱмбакем                   et katso minuun päin
мыйже вет нöренам                  minä raukka kastun
нöренам йӱр вӱдеш                  kastun sadevedessä

Öндал мыйым, öндал мыйым           Halaa mua, halaa mua        

öндал мыным йолташем               halaa mua, kultasein
мыйзе тыйым, мыйзе тыйым           minä sua, minä sua
изи годcек йöратем                 lapsest asti rakastin

Kertosäe

шупшал мыйым, шупшал мыйым         Pussaa mua, pussaa mua

шупшал мыйым йолташем              pussaa mua, kultasein

мыйзе тыйым, мыйзе тыйым           minä sua, minä sua

изи годзек йöратем                 lapsesta asti rakastin*

Kertosäe

Laulettuamme siirryimme läheisen kylän lavalle tanssimaan piiritanssia salamoinnin yltyessä. Tämän jälkeen vierailimme marilaisrunoilija Tšavainin museossa. Näimme pöydän, jonka ääressä hän tapasi kirjoittaa eepoksia.

Marilaiset ovat hunajakansaa, ja jotkut väittävät, että he ovat keksineet mehiläisten kasvattamisen. Vierailimme hunajatilalla, jossa söimme hunajaleipiä ja hunajaa lusikalla suoraan purkista ja joimme yrttiteetä. Tämän jälkeen tanssimme lusikat kädessä marilaisen tömistelytanssin hunajakatoksessa. Tunsin itseni satuhahmoksi. Huusimme näin:

Тыге мо?

Садыге шол

Onko näin?

Näin on!

Kesäkurssin viimekesäisen opettajan perhe otti meidät vastaan heidän sukunsa maatilalla eräässä morkilaiskylässä. Saavuttuamme alkoi sataa, joten juhla-ateria siirrettiin pihalta liiteriin. Meidät pistettiin istumaan, kun taas 86-vuotias isoäiti vaati aivan välttämättä saada seistä. Kotipolttoinen viina oli herkullista, ja huomasin ymmärtäväni marinkielisestä puheesta jo sanan sieltä, toisen täältä. Syötyämme ja juotuamme tanssimme kylän raitilla marilaisia piiritanssia. Kanat katselivat menoamme täälläkin.

* Laulun sanojen suomennos on muuten pitkälti kirjaimellinen, mutta kertosäkeen raukka on lisätty mitassa pysymisen vuoksi. Suomenkieliset sanat käyvät siis sellaisinaan melodiaan niin kuin Euroviisujen tekstitykset vanhoina hyvinä aikoina.