Kesän kirjoja, osa 2

Viime kirjoituksessani onnistuin unohtamaan kesäni kirjoista tärkeimmän, joka on Chestertonin Oikea oppi eli Orthodoxy. Luin sen tavoistani poiketen alkukielen eli englannin sijaan Antti Nylénin loistavana suomennoksena (alkuteos odottaa seuraavana lukulistalla, kunhan saan sen jostain käsiini). Oikea oppi on oikea helmi kirjaksi. Se on tiukkaa asiaa alusta loppuun, mutta Chestertonin hersyvän nokkela ja itseironinen tapa kirjoittaa tekee painavasta kevyttä tavalla, johon harvoin törmää etenkään kristillisen apologetiikan parissa. Kirja tuntuu muutamia vähäisiä poikkeuksia lukuunottamatta niin ajankohtaiselta, että on äärimmäisen vaikea käsittää, että sen kirjoittamisesta on kulunut vähän reilut sata vuotta. Suosittelen kaikille katsantokannasta riippumatta.

Sain vihdoin luettua toisen lukulistallani pitkään keikkuneen kirjan, joka sivuaa samaa aihetta, nimittäin Karen Armstrongin raamatuntutkimusta popularisoivan teoksen, jonka otsikkona on yksinkertaisesti The Bible - a biography. Armstrong on entinen nunna, ateisti ja nykyinen uskontotieteilijä, joka on kirjoittanut lukuisia uskontotiedettä ja teologiaa popularisoivia teoksia, joista tunnetuin lienee A History of God. Teos on suomennettu nimellä Jumalan historia. Oma suosikkini Armstrongilta tähän mennessä on The Case for God vuodelta 2009, joka on kirjoitettu vastineeksi Richard Dawkinsille ja kumppaneille. Se ei ole minkään sortin käännytysteos eikä apologia, vaan erittäin tiivis ja silti helppolukuinen paketti länsimaista aatehistoriaa, jonka tavoitteena on ymmärtää, mistä uskonnoissa ja ennen kaikkea kristinuskossa, islamissa ja juutalaisuudessa pohjimmiltaan on kyse.

The Bible on kirjoitettu pari vuotta ennen The Case for Godia, ja sinä on hyvin vähän mitään uutta seuraajaansa verrattuna. The Bible on huomattavasti kuivempaa ja raskaampaa luettavaa ja kaiken kaikkiaan huonompaa popularisointia. Uusia käsitteitä tulee hyvin tiuhaan ja ne on leipätekstin sijaan selitetty vasta kirjan lopusta löytyvässä hakemistossa, mikä lisää raskauden vaikutelmaa entisestään. En olisi ymmärtänyt juuri mitään, ellei minulla olisi ollut The Case for Godia pohjalla. Olin siis jossain määrin pettynyt, mutta tästä huolimatta tyytyväinen, että luin.

Irti päästämisestä, osa 1

Olen aivan pian lähdössä melko pitkälle matkalle: jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, vietän seuraavat 3 viikkoa Marissa opiskellen marin kieltä. Mari sijaitsee siinä osassa Keski-Venäjää, jossa Volga tekee suuren mutkansa, eli samoilla seuduilla, joilla suomalais-ugrilaisten kielten alkukodin pitkään arveltiin sijainneen. Pääasiallinen syyni matkustaa Mariin on tietenkin se, että kaimoihin on aina mukava tutustua.

Aina matkalle lähtiessäni löydän itseni pohtimasta kaikkea, mitä matkalla voi sattua, ja erityisesti sitä mahdollisuutta, etten koskaan palaisikaan kotiin. Tiedän, etten ole missään nimessä ainoa, joka pitää kotimaasta poistumista vaarallisena. Matkakohteesta toki riippuu, miten paljon vaarallisemmaksi elämä matkalla todellisuudessa muuttuu, mutta perusasia on kuitenkin tämä: tapaturmat, sairaudet ja muut ikävyydet ovat mahdollisia missä ja milloin vain, ja jokainen meistä on joka hetki vaarassa heittää henkensä. En tiedä mitään yhtä raskasta ja yhtä lohdullista kuin tämä viimeisenä mainitsemani seikka.

Muslimeilla on tapana sanoa joka kerta tulevaisuudesta puhuessaan perään inshallah, 'jos luoja suo'. Tapa ei ole yhtään hullumpi. Arjessa olisi hyvä olla säännöllisiä muistuksia siitä, mitä tulee yleensä ajateleeksi vain matkojen ja muiden irtiottojen yhteydessä: ihmisen tulevaisuus on viime kädessä riippuvainen aivan muusta kuin ihmisestä itsestään. Tämä on asia, jonka minä unohdan hyvin helposti.

Matkalle lähteminen on eräänlainen luopumisharjoitus, varsinkin silloin, kun lähtee ennestään tuntemattomaan paikkaan yhtään pidemmäksi aikaa, niin kuin minä nyt aion tehdä. Kuten hyvin tunnettua on, jos mielii saada, on päästettävä irti. Tämä elämän perusviisaus konkretisoituu matkustamisessa melko poikkeuksellisella tavalla: jokainen matkalle lähtijä tietää, että matkalle päästäkseen on päästettävä irti tutusta, totutusta ja niiden luomasta turvallisuuden harhasta. Toisin kuin monessa muussa irti päästämistä vaativassa tilanteessa, matkustamisessa irti päästämisestä saatava palkinto on näkyvillä jo ennen sen vaatimaa irtiottoa. Matkalle lähteminen on siis eräänlainen irti päästämisen ja saamisen kevytversio, kuivaharjoitus, jossa tietää jo ennen irti päästämistään jotain siitä, mitä tilalle on tulossa. Katsotaan, miten tällä kertaa käy.