Näytetään tekstit, joissa on tunniste Seppälä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Seppälä. Näytä kaikki tekstit

torstai 22. elokuuta 2013

Kesän kirjoja

Marin-matkan pyörteissä ja sen jälkimainingeissa olen jättänyt kirjoittamatta hyvin monesta kirjasta. Korjaan asian nyt.

Juha Seppälän novellikokoelmasta vaikuttuneena luin lähes heti perään romaanit Paholaisen haarukka ja Routavuosi. Edellisestä en juuri pitänyt, ja jos rehellisiä ollaan, en ehkä jälkimmäisestäkään. Jälkimmäinen oli tästä huolimatta mielestäni oikein hyvä kirja, sellainen, joka tuntuu, ja joka saa ajatukset pyörimään päässä päiväkausiksi.

Seppälän syrjäytyneiden nuorten miesten rankkoja ajatuksia ja toimia oli pakko tasapainottaa jollain, ja käsissäni oli onneksi valmiina Erin Morgensternin The Night Circus, joka toimi tehtävässään loistavasti. Se kertoo maailmasta, jossa taikuus on vain opettelukysymys.

Myös Monika Fagerholmin Amerikkalainen tyttö vei tehokkaasti ajatukset toiseen maailmaan, nimittäin Seudulle, kahden nuoren tytön leikkeihin ja mielikuvitusmaailmoihin, joissa samat kappaleet soivat uudestaan ja uudestaan tyhjässä uima-altaassa talossa metsän soisemmalla laidalla. Suosittelen.

Leena Krohnin eräänlaisessa romaanissa Pereat Mundus taas toisia maailmoja oli hyvin monta, ja niissä kaikissa asuu henkilö nimeltä Håkan. Pereat Mundus saattaa hyvinkin olla yksi parhaista koskaan lukemistani kirjoista.

Vladimir Nabokovin Lolita taas osoittautui kirjaksi, jota en halua lukea yhtään enempää, kun ei kerran ole mikään pakko. Sitä tasapainotti mukavasti Riikka Pulkkisen Totta, joka on kaunis, kuulas ja tosi. Mitäpä muutakaan. 

 

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Valokaaren kirkkaus

Juha Seppälän Mitä sähkö on? koostuu viidestä pitkähköstä novellista: Pääsiäisyö, Kultalampi, Lähde, Bisnesenkeli, Mitä sähkö on? ja Kimalaisen hunajaa. Varsinkin niminovelli on aivan huikea.

Kimalaisen hunajassa Seppälä kirjoittaa Camus’stä ja myös lainaa tätä pitkät pätkät. On pitkä aika siitä, kun viimeksi luin Camus’tä, mutta jos muistikuvani vastaa millään tavalla todellisuutta, niin Seppälän ja Camus’n tavoissa ajatella ja kirjoittaa on  hyvin paljon samaa. Kirkasta, terävää, jotenkin kovaakin tekstiä, ja kuitenkin niin empaattista, oivaltavaa ja aivan yksinkertaisesti totta.