Minulla on kaksijakoinen suhde unettomuuteeni. Joskus se on
hyvin hankala asia, joskus vain hieman arkielämää haittaava ja kiusallinen.
Toisaalta milloinkaan muulloin ei saa sellaista rauhan tunnetta, jonka voi
kokea keskellä yötä yksin hereillä. Maailma on ihan hiljaa ja ajatuksilla on
tilaa poukkoilla mihin hyvänsä.
Paras tapa saada unta on tietenkin olla yrittämättä, mihin
sisältyy monia kiusauksia. Nukahtamisen kannalta paras tapa olla yrittämättä on nimittäin maata
sängyssä rauhassa yrittämättä nukahtaa, mutta sehän on vaikeaa. Juuri silloin yleensä pälkähtää päähän kaikenlaista. Toinen tapa on lukea
jotain unettavaa, mutta kuten tässä blogissa on aiemmin ollut puhettakin,
harvat kirjat unettavat riittävästi. Kolmas vaihtoehto on käytännössä luopua
nukkumisen ajatuksesta täysin: ryhtyä tekemään töitä, kirjoittamaan tai lukemaan
jotain, josta on jäljellä noin 80 sivua ja joka ei ole lainkaan unettavaa.
Tietokoneen avaaminen on myös erittäin huono idea, jos haluaisi vielä nukkua.
Tällä kertaa toteutin edellä mainituista kolme: avasin
koneen, kirjoitin ja luin Jane Austenin Emman lähes loppuun. Seurauksena oli
maaninen innostus, väsynyt loppuviikko ja vielä vähän seuraavaakin. Toisaalta,
kyllähän se oli sen arvoista, helposti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti