Hyvästä Joyce-kokemuksesta rohkaistuneena ryhdyin ensi kertaa elämässäni lukemaan Marcel Proustia, Kadonnutta aikaa etsimässä -sarjan ensimmäistä osaa, joka on nimeltään Combray. En edes yrittänyt lukea ranskaksi, mutta nyt alkuun päästyäni alan olla sitä mieltä, että ranskaksi voisi ainakin yrittää. Pirkko Peltosen ja Helvi Nurmisen yhteissuomennos on kyllä oikein hyvä, kieli soljuu hyvin nautittavalla tavalla eikä mistään raskaudesta ole ollut vielä tietoakaan.
Tiesin etukäteen, että romaanissa matkataan madeleine-leivoksen ja teen siivittämänä lapsuusmuistoihin, sinne kuuluisaan kadonneeseen aikaan. Sitä en kuitenkaan arvannut, että löytäisin itseni jakuvasti nyökyttelemästä ja sanomasta itselleni "juuri niin". Varsinkin alun lapsuuden nukahtamisia kuvaavissa kohdissa minusta tuntuu välillä, kuin joku olisi ottanut palan minun lapsuuttani ja kirjoittanut sen paperille hyvin osuvin sanankääntein.
Tällaisten hetkien takia minä luen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti