torstai 10. tammikuuta 2013

Huh mikä Ansa

Kirjoitus sisältää juonipaljastuksia. 

Melko kauan sitten mainitsin ohimennen olevani lukemassa Émile Zolan Ansaa (L'Assommoir), ja nyt olen viimein lukenut sen. On siis aika kirjoittaa Ansasta pari sanaa.

Ansa on upeasti kirjoitettu kirja, ja uskon, että Juha Mannerkorven lennokas suomennos 1900-luvun puolestavälistä onnistui tekemään kirjalle oikein hyvin oikeutta. Kaikesta kirjan sisältämästä kurjuudesta ja kauheudesta huolimatta sitä oli nautinto lukea juuri siksi, että se oli niin sujuvaa ja sanavalinnoillaan yllättävää tekstiä. Kirjailija kirjoittaa esipuheessaan kirjoittaneensa tämän työläiskuvauksensa esisijaisesti kielitieteellisenä tutkielmana, ja sellainen se alkukielellä epäilemättä onkin - työläisten puhetta on paljon, ja sellaisista aiheista, joista tuskin vuonna 1877 oli paljon kirjoitettu.

Niin kuin aiemmassa kirjoituksessani otaksuin, kirja kuvasi päähenkilönsä Gervaisen elämää ja kuolemaa niin inhorealistisesti, että inhorealistisempaa on enää vaikea kuvitella. Kaikki on kuitenkin hyvin niin kauan kuin on ruokaa, ja ruokaa tässä kirjassa on ja paljon. Alussa, kun päähenkilöillä menee aika vaatimattomasti, he tyytyvät syömään pelkkiä sinisimpukoita, porsaankyljyksiä ja vastapaistettuja patokeja, joita kaikkia saa halvalla Pariisin työläiskortteleista. Tämä riemastuttaa minua, ja olisi hauska tietää, oliko näin ihan todella, vai onko kirjailija keksinyt asian päästään. Haluan joka tapauksessa uskoa, että näin oli. Kun alkaa mennä paremmin, kirjassa siirrytään viettämään kekkereitä, joissa viini virtaa ja ruokalajeja on vähintään viisi. Lopulta kuitenkin turmelus ja alkoholismi iskevät, kauppiailta ei enää heru luottoa eikä mitään pantattavaakaan enää ole, jolloin on siirryttävä syömään jätteitä ja lopulta kuoltava nälkään ja viluun. Tyypillinen naturalistisen suuntauksen edustaja siis.

Minulle Ansa oli eräänlainen Sinuhe Egyptiläinen ilman seikkailuja - valtavan mukaansatempaava kirja, joka ei tuntunut loppuvan koskaan. Nyt se kuitenkin loppui, enkä oikein osaa kuin haukkoa henkeäni, ja ajatella niitä kaikkia ihmeellisiä ruokia, ja sitä kaikkea likaa, niitä ruokia, niitä hajuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti