sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Loma

Ennen lomaa tavallisesti kuvittelen, että lomalla on loputtomasti aikaa ja että lomalla ehtii tehdä kaikenlaista. Kuitenkaan käytännössä en yleensä ehdi lomalla tehdä juuri mitään muuta kuin vain olla. Tämänkin ehdin vain, jos annan itseni olla. Niin tälläkin lomalla.

Yhden päivän aikana ehdin nukkua, herätä, syödä, olla hetken, syödä taas ja mennä nukkumaan. Onko siis ihmekään, että arkena aika tuntuu niin usein loppuvan kesken? 

Arkena tapaan ihmettellä, miten vähän ehdin yhden päivän aikana tehdä. Tällä hetkellä ihmettelen, miten ylipäänsä ehdin tehdä mitään. Pelkkä oleminenkin riittää täyttämään päivät niin hyvin.

lauantai 22. joulukuuta 2012

Julie & Julia

Kerrankin kirja, jonka tiesi lukemattakin kelpaavan arjesta pakenemiseen mitä loistavimmin, ja oikeassahan minä toki olin.

Olen tutustunut Julia Childiin, Julia Powelliin ja Mastering the Art of French Cooking -kirjaan aivan sekalaisessa järjestyksessä. Ennen elokuvaa ei muistaakseni ollut kuullut yhdestäkään. Elokuvan katsottuani luin Julia Childin ihastuttavan elämäkerran My Life in France, minkä jälkeen ostin keittokirjan ja luin sen kannesta kanteen sekä toki myös katsoin elokuvan uudelleen. Nyt sitten luin tuon Julie Powellin kirjan, minkä jälkeen luin jonkin verran blogia, josta Powellin kirjoittajanura alkoi. Lisäksi karkoitin vihdoin päästäni Meryl Streepin katsomalla Julia Child -kokkausvideoita youtuben ihmemaassa.

Järjestys oli minulle oikein sopiva. Mitä todennäköisimmin en olisi jaksanut antaa Julie Powellin henkilöhahmolle yhtään arvoa, jos olisin lukenut My Life in Francen ennen elokuvan katsomista. Ennen elämäkertaa taas tuskin olisin jaksanut syventyä vanhaan, mustavalkoiseen keittokirjaan kovinkaan perusteellisesti. Ja niin edelleen.

Hieman harmillista on, etten oikeastaan juurikaan pidä tuosta Julie Powellin blogista. Kirjasta pidin oikein paljon, mutta blogista harmillisesti välittyy suorittamisen ja näyttämisen tarve ennemmin kuin ruoanlaiton ja syömisen ilo.

Suosikkikohtani kirjassa tällä lukukerralla oli kohta, jossa Powell kertoo, miksi maksa on kaikista ruoista seksikkäin. Suosittelen.

Äitini taatelikakkuresepti

Sain äidiltäni tänään hänen taatelikakkureseptinsä. Maailman paras taatelikakku syntyy näin:

175g taateleita
2dl vettä
200g sokeria
200g voita
2 munaa
1dl kermaviiliä
4dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjahetta
1 tl soodaa
1/2 tl vanilliinisokeria

Taatelit ja sokeri keitetään 20 min. Jäähtyneseen seokseen lisätään kananmunat ja pehmeä voi hyvin vatkaten. Lisätään kermaviili. Lopuksi lisätään jauhot, joihin on sekoitettu loput kuivat aineet.
Paistetaan 175 asteessa noin tunti.

lauantai 15. joulukuuta 2012

Aamiainen



Aamiainen saattaa hyvin olla suosikkiateriani kaikista. Toisaalta tykkään myös päivällisestä, illallisesta ja lounaasta, ja toinen aamiainen on usein vielä ensimmäistäkin parempi. 

Tänään söin seuraavanlaista sekoitusta, salaattiko se sitten lienee? Varsinainen oivallus tässä oli sekoittaa joukkoon reilusti kanelia, toimii varmasti muulloinkin kuin näin joulun alla.


 


0,5 litraa pakastevadelmia
1 banaani
reilu desi liotettuja manteleita
1 rkl kanelia
juoksevaa hunajaa

torstai 13. joulukuuta 2012

Mantelipesto

yön yli liotettuja manteleita (noin 1/2 desiä)
1 valkosipulinkynsi
reilu loraus oliiviöljyä
ripaus suolaa
3 ruokalusikallista sulatettua pakastepinaattia

Pistin kaikki ainekset monitoimikoneessa sekaisin ja söin pastan kanssa.

Les nuits blanches

Yksi suurimmista huveistani on lukea hyvä kirja loppuun keskellä yötä. Kuitenkin vähemmän miellyttävää on, että tähän usein vaaditaan – ja tästä usein seuraa – uneton yö.

Minulla on kaksijakoinen suhde unettomuuteeni. Joskus se on hyvin hankala asia, joskus vain hieman arkielämää haittaava ja kiusallinen. Toisaalta milloinkaan muulloin ei saa sellaista rauhan tunnetta, jonka voi kokea keskellä yötä yksin hereillä. Maailma on ihan hiljaa ja ajatuksilla on tilaa poukkoilla mihin hyvänsä. 

Paras tapa saada unta on tietenkin olla yrittämättä, mihin sisältyy monia kiusauksia. Nukahtamisen kannalta paras tapa olla yrittämättä on nimittäin maata sängyssä rauhassa yrittämättä nukahtaa, mutta sehän on vaikeaa. Juuri silloin yleensä pälkähtää päähän kaikenlaista. Toinen tapa on lukea jotain unettavaa, mutta kuten tässä blogissa on aiemmin ollut puhettakin, harvat kirjat unettavat riittävästi. Kolmas vaihtoehto on käytännössä luopua nukkumisen ajatuksesta täysin: ryhtyä tekemään töitä, kirjoittamaan tai lukemaan jotain, josta on jäljellä noin 80 sivua ja joka ei ole lainkaan unettavaa. Tietokoneen avaaminen on myös erittäin huono idea, jos haluaisi vielä nukkua. 

Tällä kertaa toteutin edellä mainituista kolme: avasin koneen, kirjoitin ja luin Jane Austenin Emman lähes loppuun. Seurauksena oli maaninen innostus, väsynyt loppuviikko ja vielä vähän seuraavaakin. Toisaalta, kyllähän se oli sen arvoista, helposti.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Arkiversio adventtisalaatista



Ruusukaalia ja avokadoa oli vielä jäljellä, joten tein yhden hengen pikaversion sunnuntaisesta salaatista tänään. Toimii, mutta advent-tiversion uunissa paahdettu ruusukaali on ehdottomasti uunin lämmit-tämisen väärti - maut tulevat ihan eri tavalla esiin. Toisaalta höyryttäminen on toki terveellisempää, ekologisempaa ja monin verroin nopeampaa, eivätkä höyrytetyt ruusukaalitkaan hullumpia ole. Molemmissa versioissa on ensiarvoisen tärkeää malttaa jättää ruusu-kaalit riittävän napakoiksi, sillä juuri mikään ei ole surullisempaa kuin ylikypsä ruusukaali.

n. 200 g ruusukaalia
puolikas avokado
murskattuja cashewpähkinöitä
1 valkosipulinkynsi
oliiviöljyä
balsamiviinietikkaa
hunajaa

Kuorin ruusukaalit ja viipaloin ne ohuen ohuiksi. Kastikkeen tein muuten samoin mittasuhtein kuin adventtiversiossa, mutta korvasin sitruunamehun balsamiviinietikalla ja vähensin hieman hunajan määrää. Puristin kastikkeeseen vielä yhden valkosipulinkynnen korvaamaan adventtiversion uunissa paahdettua valkosipulia.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Pikkujoulu



Minun perheessäni on aina vietetty pikkujoulua. Mikä tahansa joulunaluspäivä ei kelpaa pikkujoulun viettoon, vaan pikkujoulu on yhtä kuin virallinen pikkujoulu eli ensimmäistä adventtia edeltävä lauantai. Lapsuudenkodissani oli tapana antaa ensimmäiset joululahjat jo pikkujouluna, ja niiden tuojana oli alakerran kaapissa asuva tonttu.

Tänä vuonna vietimme kunnolla sekä pikkujoulua että ensimmäistä adventtia, ja meille tuli vielä vieraitakin molempina päivinä. Juhlien emännöinti on yksi parhaita asioita elämässä. Miellyttävänä sivutuotteena on, että koti on taas pitkästä, pitkästä aikaa varsin siisti. On ihanaa, kun ihmisiä on kylässä, on ihanaa laittaa tärkeille ihmisille ruokaa, ja vielä ihampaa on, kun ruoat onnistuvat. Tänä viikonloppuna pääsin taas sellaiseen ruoanlaittotilaan, jossa koko maailma unohtuu. Flowksi sitä kai nykypäivänä kutsutaan. 

Söimme seuraavia asioita: 

Pikkujoulumenu

Glögiä ja paahdettuja cashew-pähkinöitä
Lasagnea
Toffeeyllätystä

Adventtimenu

Glögiä ja loput eiliset pähkinät
Linssi-ruusukaalisalaattia ja uunilohta
Kanelilla ja kardemummalla maustettua suklaakakkua, mustikoita ja vadelmia
 
Pari reseptiä, on syytä merkitä muistiin:

Toffeeyllätys (on aivan suoraan Nigella Bites -kirjasta)

Kakku:

1,25 dl fariinisokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1,25 dl täysmaitoa
1 muna
1 tl vaniljasokeria
50 g voisulaa
200 g taateleita pieninä paloina

Kastike:

2,5 dl fariinisokeria
25 g voita
5 dl kiehuvaa vettä

Sekoitin kuivat ja märät kakkuainekset ensin erillisissä astioissa ja sitten yhdistin. Kumosin koko komeuden voideltuun uunivuokaan (vuoan pitää olla n. 1,5 litran vetoinen vuoka). Ripottelin pinnalle kastikeainekset eli fariinisokerin ja voin pieninä nokareina. Sitten kaadoin koko komeuden päälle 5 dl kiehuvaa vettä ja laitoin 190-asteiseen uuniin 45 minuutiksi. Tänä viikonloppuna totesin, että resepti toimii hyvin myös laktoosittomana versiona.

Linssi-ruusukaalisalaatti (mukailtu Glorian ruoan ja viinin vastaavasta salaatista)

350 g ruusukaalia
2 dl vihreitä linssejä
1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
oliviiöljyä
balsamiviinietikkaa
2 kypsää avocadoa

Kastike:

4 rkl oliiviöljyä
2 tl sitruunamehua
loraus juoksevaa hunajaa
suolaa
pippuria

Pilkoin punasipulit ja tapoin ne (eli liotin niitä kylmässä vedessä ehkä puolisen tuntia), sitten laitoin ne marinoitumaan oliiviöljyn ja balsamiviinietikan seokseen. Ehkä tuntia myöhemmin pistin linssit kiehumaan. Leikkasin ruusukaalit ohuiksi viipaleiksi ja levitin ne uuninpellille. Hienonsin valkosipulit ja laitoin ne ruusukaalien seuraan pellille, kaadoin päälle kunnon lorauksen öljyä ja sekoitin hyvin. Paistoin 180-asteisessa uunissa 5 minuuttia, eli kunnes ruusukaalit olivat kypsiä mutta vielä kunnolla napakoita. Sekoitin kastikkeen omassa astiassaan, sitten sekoitin kaiken isossa kulhossa. Oikein, oikein hyvää. 

Nyt on melkoisen onnellinen olo.

torstai 29. marraskuuta 2012

Konsertti ja kurpitsapaistos

Täti kävi tänään konsertissa. Kyllä osaakin tehdä musiikki ihmiselle hyvää.

Konsertin jälkeen söin sunnuntaina laittamaani paistosta, jossa oli kurpitsaa, linssejä ja fetaa. Se oli hyvää sunnuntainakin, mutta nyt se oli ehtinyt muhia täydelliseksi. Sen kaverina oli tällä kertaa mehustettua punakaalia. Kokonaisuus oli aika lailla täydellinen.

Tein ruoan näin:

Pistin 2 dl vihreitä linssejä suolaveteen keittymään. Sitten ryhdyin puhdistamaan butternut-kurpitsaa. Totesin, että tämä olisi pitänyt tehdä ensin, sillä butternut-kurpitsa on aika sitkeä puhdistettava ja puiseva leikattava. Paistoin kurpitsaa öljyn ja voin seoksessa pannulla, kunnes se oli kypsää ja linssit olivat ehtineet sekä keittyä kypsiksi että jäähtyä huoneenlämpöisiksi. Sekoitin kurpitsan ja linssit pannulla ja murustelin vielä fetaa päälle.

Mehustettu punakaali taas syntyi niin, että suikaloin kaalin ohuen ohueksi. Laitoin astiaan sen kaveriksi öljyä etikkaa, suolaa ja kuivattua basilikaa ja vielä vähän vettäkin. Sitten annoin mehustua vuorokauden. Ihan toimivaa, ja kurpitsapaistoksen toverina ihanaa, mutta kehittämisen varaa on vielä.

lauantai 24. marraskuuta 2012

Pinaattipastaa

Täydellinen ruoka, kun jääkaappi on tyhjä, ei oikein jaksaisi käydä kaupassa ja ruokaa on saatava. Pakastimessa on aina hyvä olla pussillinen pinaattia. Toiminee nokkosversionakin hyvin. 

Kaadoin pannulle runsaan lorauksen oliiviöljyä. Viipaloin kaksi valkosipulinkynttä ohuen ohuiksi siivuiksi ja heitin hetkiseksi oliiviöljyyn paistumaan. Lisäsin sen, mitä pakastepinaatti-pussillisesta oli jäljellä (olisiko ollut 150 grammaa), annoin pinaattikuutioiden sulaa ja kypsyä rauhassa pannulla. Perään vielä runsaahko määrä suolaa ja pippuria sekä toinen runsas loraus oliiviöljyä. Sekoitin kypsän spagetin kanssa ja ripottelin pälle vielä vähän pippuria ja grana padanoa.

torstai 22. marraskuuta 2012

Grønne linser og rødkål

Norja on hieno maa, ja sieltä on kotoisin valmisruoista ehkä kaikkein paras, nimittäin norjalainen punakaali pussissa. Tänään keitin suolavedessä 2 desilitraa vihreitä linssejä ja heitin perään koko pussillisen. Vähän mustapippuria. Parempaa lohturuokaa saa hakea. 

The Help

on hieno kirja. Filmiäkin sanovat hyväksi.

maanantai 19. marraskuuta 2012

Yöpöydällä

Olen aina halunnut pitää jonkinlaista lukupäiväkirjaa, ja tämä blogi on loistava tilaisuus toteuttaa tämä pitkäaikainen haave. Yritän siis tästä lähtien kirjoittaa tänne jotain, vaikkapa vain nimen, jokaisesta lukemastani kirjasta (tai ainakin niistä, jotka kannatti lukea).

Minulla tuppaa olemaan ainakin kolme kirjaa samanaikaisesti kesken: yksi mahdollisimman tuttu ja turvallinen, ei liian koukuttava kirja iltalukemisena, yksi syystä tai toisesta kiinnostava, enemmän ajattelemista vaativa kirja ja sitten vielä yksi kirja, jota luen puhtaasti eskapistisiin tarkoituksiin. Ensimmäiseen ja viimeiseen kategoriaan kuuluvista kirjoista minulla on lähes aina huutava pula.

Riittävän turvallisia kirjoja on maailmassa suhteellisen vähän, ja ne pitää ensin kertaalleen lukea, jotta niiden tietää varmasti sopivan iltalukemiseksi. Sitten taas eskapistisiin tarkoituksiin sopiville kirjoille minulla on niin paljon käyttöä, ettei yhdestä kirjasta riitä lukemista kovin pitkäksi aikaa, eikä sellaiseksikaan mikä hyvänsä kirja kelpaa. Esimerkiksi viimeisimpänä luin Helen Fieldingin Olivia Joules -kirjan kuvitellen, että luvassa olisi lisää Bridget Jonesia, mutta kyseessä olikin James Bond -vaikutteinen trilleri, ja trillerit ovat minulle aivan liian jännittäviä. Näen niistä helposti painajaisia. Lisäksi niissä on sellainen ongelma, että tuppaan lukemaan ne yhdeltä istumalta - Da Vinci koodia suorastaan vihasin, koska en pystynyt lopettamaan sen lukemista. Näinpä olen tälläkin hetkellä ilman eskapismikirjaa.

Tällä hetkellä minulla on menossa Émile Zolan Ansa, joka on ollut yllättävän kevyttä luettavaa ainakin tähän asti. Kuitenkin olen ymmärtänyt, että kyseinen kirja on ollut osaltaan inspiroimassa muun muassa Minna Canthia, joten odotan naturalistisia hirveyksiä. Viehättävintä kirjassa on tähän mennessä se, että se on kuvaavinaan suomalaisten seuraajiensa tavoin köyhän, kurjan kansan arkea, ja tavallaan tekeekin niin. Kenelläkään ei ole huonekaluja ja joka paikassa on likaista. Kuitenkin yli kolmasosa kirjasta on mennyt jo, ja päähenkilö perheineen syö yksinkertaisena arkieineenään porsaankyljyksiä punaviinin kera ja lounasaikaan hengähtää raskaan työpäivän lomassa syömällä vastaleivottua leipää sinisimpukoiden kera. Oi ihana Ranska!

Kuten jo sanottu, olen jälleen kerran sopivaa eskapismikirjaa vailla. Olen kuitenkin oivaltanut, että niin kutsutusta chick litistä eli nuorelle ja nuoreksi itsensä kuvittelevalle naisväelle suunnatusta romaanikirjallisuudesta saattaa kehkeytyä varsinainen eskapismikirjallisuuden kultakaivos. Olen aavistellut, että näin saattaisi olla, mutta vasta nyt uskalsin tarttua kyseisen tekstilajin edustajaan, nimittäin Kate Agnewn suloiseen, vaaleanpunaiseen ja samppanjantäyteiseen romaanin Before we were thirty. Se osoittautui oikein somaksi ja yllättävän fiksuksi kirjaksi, vaikka siinä hyvältä näyttäminen, nuoruus ja etenkin hoikkuus korostuivatkin tädin itsetunnon kannalta hieman haitallisella tavalla. Kirja oli kuitenkin niin hyvin kirjoitettu, että Agnewn kirjoihin uskaltanee tarttua uudemmankin kerran.

Iltalukemisena minulla on Peppi Pitkätossun tarina, kokoelmakirja, jossa on käsittääkseni kaikki Pepit. Maailman vahvin tyttö ei petä koskaan.







sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Kaksi p:tä



Perjantaina juhlimme hyvän ystäväni ja kollegani kanssa erään pitkän projektin päättymistä kyseisen ystävän kotona. Ilta oli varsin onnistunut, ja se sisälsi kaksi ainesosaa, joista mieleni tekee kirjoittaa vähän enemmänkin.

1. Prosecco

Olin saanut tehtäväkseni huolehtia kuohuviinitarjoiluista, joten joimme illan aikana kaikki kaikkien aikojen suosikkikuohuviinejäni alkaen Jacquartin roséesamppanjasta ja päättyen Freixenetin oivalliseen bulkkikuohuviiniin, Carta Nevadaan. Freixenetiin minulla on aivan erityinen suhde, sillä tyttösenä Barcelonassa opiskellessani se oli hienoista hienointa. Vieläkin se maistuu aivan huippuhyvältä (etenkin, jos se ei ole illan ensimmäinen). Illan paras oli kuitenkin hieman yllättäen uusin tuttavuus kaikista, nimittäin eräs italialainen kuohuviini.  

Jostain syystä en ole koskaan kunnolla päässyt sisään italialaisten viinien maailmaan – Ranska, Espanja ja jopa Portugalikin ovat aina houkutelleet viinimaina enemmän, vaikka rakastan italialaista ruokaa ja maassa on tullut aika paljon matkusteltuakin. Jotenkin vain hyvin harva italialainen viini on mitenkään jäänyt mieleen, vaikka kyllähän niitä oikein ilokseen juo. Myös maan kuuluisin kuohuva eli prosecco on siis minulle verrattain uusi viinituttavuus. Erityisen ihastunut olen tällä hetkellä Soligon Prosecco Brutiin, joka on onneksi Alkon valikoimissa. Nyt se maistui erityisen hyvältä. 

2. Pavlova

Marenki on asia, jota olen vähitellen alkanut arvostaa vasta aikuisikäni edetessä. Lapsena muistan joskus puhjenneeni itkuun, kun minun odotettiin syövän marenkia. Se on niin usein pelkän sokerin makuista ja kuivaa. Aloin vähän lämmetä, kun joskus teini-iässä sain ensi kertaa maistaa Brita-kakkua, mutta ihana briittakin kalpenee pavlovan, tuon hulppeista hulppeimman marenkiherkun rinnalla. 

Viime vuonna pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni käymään Australiassa, ja siellä sain ensimmäisen kerran hopeiseen jälkiruokahaarukkaani pavlovaa. Pavlova on slaavilaisesta nimestään huolimatta nimittäin juuri niiltä suunnilta kotoisin – ilmeisesti australialaisten mielestä se on australialainen herkku ja uusiseelantilaisten mielestä taas uusiseelantilainen. Joka tapauksessa tarina kertoo, että se on luotu legendaarisen balettitanssija Anna Pavlovan kunniaksi, kun tämä vieraili kyseisessä maailman kolkassa, ja siitä siis harhaanjohtavahko nimi. 

Pavlova on täydellinen jälkiruoka, erityisesti yhdistettynä kuohuviiniin. Päältä rapsakan ja sisältä tahmean marenkinpojan päällä lepää kermavaahtoa ja jotain kirpeää ja hedelmäistä, perjantain tapauksessa lemon curdiä, persikoita ja ananasta. Kyseinen luomus oli myös onnistunut täydellisesti. Illan emäntä paljasti, että resepti oli peräisin Pipsa Hurmerinnan tuoreehkosta keittokirjasta. Kirja muuten kokonaisuudessaan näytti ihanalta sekin – ei mikään yllätys, sillä olen ihaillut tätä Pipsaa viimeistään siitä asti, kun hän ryhtyi juontamaan ja tuomaroimaan Suomen Top Chefiä (joka muuten on yksi tämän tädin suosikkiohjelmista, mutta siitä kenties lisää joskus myöhemmin).

perjantai 9. marraskuuta 2012

Kurpitsakeitto





1 kg butternut-kurpitsaa
litra kasvislientä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
öljyä
suolaa

 


Paistoin kurpitsansiemeniä hetken öljyssä. Siivilöin siemenet pois, kuullotin öljyssä sipulit ja kurpitsanpalat. Lisäsin liemen ja annoin porista. Soseutin ja lisäsin hippusen suolaa. Taivaallista.



Liemi-innovaatio


Kasvislientä keitettyäni katselin surullisia, velttoja liemivihanneksia kattilan pohjalla ja jälleen kerran surin. On yksinkertaisesti kamalaa heittää ruokaa pois, vaikka kyse sitten olisikin syömäkelvottomiksi keitetyistä biojätteistä. Luonnollisestikin nimittäin keitän liemeni kaikista sellaisista kasviksenpätkistä, jotka muuten menisivät suoraan roskiin. Kerään niitä isoon pakasterasiaan pakastimeni alalokeroon, ja kun lokero on täynnä, keitän lientä. Suosittelen.

Hetken siinä surtuani muistin mehulinkoni, ja päätin uskaliaasti syöttää sille vetiset liemivihannekseni. Sain hyvin rasvaisen ja vaikeasti pestävän mehulingon, paljon lisää lientä ja kuivahkon, helposti biojätteeseen sujahtavan mäskipanoksen. Mainiota!