Mari-tädin seikkailut Afrikassa, osa 2: Matka Boboon

Varoitus: Tämä teksti käsittelee ennen kaikkea minun vatsani toimintaa. Etenkään toista ja kolmetta kappaletta en missään nimessä suosittele luettavaksi ruokailun yhteydessä, ellei lukija satu olemaan poikkeuksellisen karaistunut kakkajuttujen kuulija tai esimerkiksi terveydenhuollon ammattilainen. 

Ouagadougousta jatkoimme bussilla matkamme määränpäähän Bobo Dioulassoon, joka sijaitsee Lounais-Burkinassa melko tarkalleen viiden tunnin bussimatkan päässä pääkaupungista. Yöunet jäivät luonnollisestikin lyhyiksi jo toisena yönä putkeen, kun pääsimme nukkumaan puolenyön jälkeen, heräsimme seurueemme Istanbulin kautta matkanneen toisen osan äänekkääseen saapumiseen kahdeen aikoihin yöllä. Herätys oli viideltä aamulla. Bussin oli määrä lähteä kello 7:30 ja matkaa asemalle kymmenisen minuutin ajomatka, joten taksikyydistä oli ryhdyttävä neuvottelemaan paikallisen oppaamme mukaan aivan viimeistään klo 6:00. Hän oli erittäin oikeassa – bussi lähti kello 7:38, ja ehdimme paikalle hyvissä ajoin, mutta yhtään myöhempi lähtö olisi mitä todennäköisimmin myöhästyttänyt meidät. Yhdentoista ihmisen ja heidän matkatavaroittensa saaminen taksilla hyvin lyhyen matkan päähän Ouagadougoussa ei nimittäin ole mikään pieni operaatio, sen hinnasta neuvottelemisesta puhumattakaan (matkan hinnaks muuten tuli 1000 sefaa eli noin 1,5 euroa henkilöä kohden). Matkustimme lopulta kahdella kirkkaanvihreällä burkinalaistaksilla, joista toisessa oli sisällä kuljettajan lisäksi viisi ihmistä ja toisessa kuusi. Henkilöautoonhan saa helposti lastattua merkittävän määrän matkalaukkuja, kun ymmärtää, että takakonttia ei ole mitään syytä sulkea, ja että katolle saa helposti köytettyä vähitään kuusi suurta matkalaukkua. 

Illan ja aamun taksimatkailukokemusten perään tuntui varsin erikoiselta kiivetä hetkeä myöhemmin kaikki länsimaiset standardit täyttävään uudehkoon pitkänmatkan linja-autoon, johon sisään mennessä lipunmyyjä repäisi kiiltävälle paperille painetusta paikkalipusta kannan irti. Kun vielä tie Ouagasta Bobo Dioulassoon on suurelta osin suhteellisen hyväkuntoista asfalttia, viimekesäiset bussiajelumme pitkin Marinmaan maaseutua alkoivat tuntua erittäinkin eksoottisilta kokemuksilta. Onneksi en sentään aivan joutunut pettymään odotuksissani bussimatkan suhteen: kymmenen minuutin mittaisella vessatauolla meidät piiritti joukko äänekkäitä kaupustelijoilta, joilta sai ostaa muun muassa jäädytettyjä virvoitusjuomia, seesaminsiemenkeksejä ja kokonaisia, grillattuja kanoja. Taukopaikan vessa onnistui hämmentämään minutkin, joka olen hyvin tottunut ulkovessoihin, jossa on vain reikä lattiassa (tämä reikä oli äärimmäisen pieni, se sijaitsi aivan seinän vieressä ja sitä reunusti varsin korkea betoniputki, joka entisestään hankaloitti tähtäämistä). Lisäksi kärsin loppumatkasta varsin pahasta matkapahoinvoinnista. Oksentaminen oli afrikkalaisessa bussissa oksentamiseksi varsin miellyttävää - vatsalaukussani oli ainoastaan fantaa, seesaminsiemeniä ja malarialääke, ja minulla oli mukanani tyhjä, suurehko tax free -pussi, jota oli oikein kätevä pitää kädessä Bobon linja-autoasemalle asti, olkoonkin, että se alkoi Boboa lähestyessämme olla varsin painava.

Asemalla meitä olivat vastassa leirimme järjestäjät Aakusti, Anniina ja isäntämme Zoumana, joiden johdolla lastauduimme jälleen kirkaanvihreisiin takseihin, joita oli tällä kertaa onneksi vähän usempi, ja ajoimme majapaikkaamme. Minun pahoinvointini meni ohi niin pian, kun pääsin pois bussista, söin ison kasan keitettyä riisiä ja sain verenkiertooni tuhdin annoksen kofeiinia. Olon kohenemisen aiheuttamaa helpotusta ja hyvänolontunnetta ei voi sanoin kuvata, kuten ei sitä riemuakaan, jota tunsin, kun sain kuulla, että majapaikassamme käymälöitä on peräti kaksi – erittäin riittävän kokoisella reiällä ja kukkaverhoilla varustettu kaunis ulkohuussi sekä ihka oikea länsimainen vesivessa.