Yöilma on miellyttävän viileää kuuman päivän
jälkeen, sen lämpöistä, että pitkät housut, myrkyllä kyllästetytsukat ja paksu
pitkähihainen suojaavat hyttysten lisäksi myös kylmältä. Toisin kuin
Ouagadougoussa, Bobossa hyttysiä ei juuri näe – pimeä on tullut melko
tarkalleen kuudelta, kuten joka ilta, ja vasta nyt kymmeneltä illan ensimmäinen
hyttynen lentää ohi, vaikka olen viettänyt ulkona lähes koko illan tähän
mennessä.
Nyt istun majapaikkamme sisäpihalla ja
kuuntelen lamppuja, jotka sirittävät jokaisen sähkökatkon jälkeen oman aikansa.
Ensimmäisenä iltana luulin heinäsirkkojen sirittävän – ääni on huolimattomasti
kuunneltuna täsmälleen sama kuin kaskaiden nopea siritys keskikesällä
Etelä-Ranskassa.
Toista päivää jatkuvat uudenvuodenjuhlat
täyttävät kaupungin yön laululla, rummutuksella ja basson sykkeellä sekä
yleisellä juhlien huminalla. Nyt kuulostaa siltä, kuin laulaja huutaisi
toistuvasti: ”Tampereelle! Tampereelle!” Välillä paukahtaa kotitekoinen
raketti, joka ei nouse taivaalle asti vaan räjähtää parin, kolmen metrin
korkeudella – arviolta jopa kymmenenkin, jos se on poikkeuksellisen onnistunut.
Näitä raketteja en näe, kuten en nähnyt eilenkään vuoden vaihtuessa, sillä
valtaosa ei nouse taloamme ympäröivien kivimuurien ja piikeillä varustetun
teräsportin ylle.
Tähdet näkyvät täällä paljon selvemmin kuin
Helsingissä mutta paljon huonommin kuin koko kaupungin kattavien sähkökatkosten
aikana, jolloin tähtitaivas on hengästyttävä näky. Nyt aivan selvästi näkee
vain tutun kuvion, jonka nimeä en ikinä muista – Otava tai Kassiopeia se ei ole
– joka on suoraan yläpuolellamme, sekä hyvin kirkkaan tähden suoraan siitä
alaspäin, jota olen joskus luullut Pohjantähdeksi. Saattaa ollakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti