Osa 4: Bamfora

Ensimmäinen viikko Bobo Dioulassossa oli sanalla sanoen uuvuttava. Aurinko, lämpö ja värit tekivät sanoinkuvaamattoman hyvää ja mukaan mahtui paljon huippuhienoja hetkiä, enkä vaihtaisi mitään pois. Fakta kuitenkin on, että ensimmäiset kohtaamiseni burkinalaisen elämän kanssa veivät minusta mehut melko täysin. Kaikki uudet kokemukset ja niiden herättämät ajatukset malarialääkkeisiin yhdistettyinä heittivät minut ylikierroksille ja veivät minulta yöunet lähes kokonaan, aloin olla loppuviikosta melko surkeassa kunnossa. Onneksi säästyin ensimmäisellä viikolla kokonaan kaikilta Afrikan-pöpöiltä, samoin kuin tuiki tavalliselta flunssalta, joka osaa kurssilaisistamme kiusasi (siitäs sait, katkera vanha lääkäri pelotteluinesi! Koputan tietenkin puuta, että hyvä onni jatkuisi).

Kurssimme ohjelmassa oli viiden hyvin intensiivisen soitto- ja tanssipäivän perään rentouttava retki Bamforan putouksille, jotka sijaitsevat parin tunnin ajomatkan päässä Bobosta. Edellisestä bussimatkasta säikähtäneenä ja kurssiviikosta uupuneena ajattelin ensin, etten lähtisi, mutta jotenkin kuitenkin löysin itseni täpötäyden pikkubussin takapenkiltä laulamasta Maamme-laulua, suomalaisia kansanlauluja ja tietenkin afrikkalaisia lauluja tama-rummun säestyksellä.

Bussimatka meni minun osaltani menestyksekkäästi, mutta perille saavuttua tilanne olikin toinen. Olin siinä määrin väsynyt, että pitkähkö kävely ja jyrkälle kukkulalle kiipeäminen keskipäivän helteessä mäkäräisten piirittämänä tuntui täysin mahdottomalta tehtävältä. Onneksi kuitenkin oli ihania ihmisiä, joihin nojata ja joiden seurassa istuskella portailla niin kauan, kunnes jaksoin kiivetä koko matkan ylös ja nähdä tämän näyn:


Kuvan tyttö on nimeltään Aja, leirimme paikallisen johtajan tytär ja varsinainen Pikku-Myy - itsenäinen ja erittäin sanavalmis 8-vuotias, joka nukahtaa milloin kenekin syliin iltaisin. Ajaa ei meinattu lainkaan päästää Bamforaan mukaan, koska hän on niin pieni, mutta jotenkin hänen sitten huomattiin istua nököttävän bussissa kanssamme tästä huolimatta, ja kuten näkyy, hän jaksoi matkan Bamforan putouksille paljon paremmin kuin vaikkapa minä.

Bamfora on silkkaa luksusta. Metsäisillä kukkuloilla on lähde, jonka puhdas vesi virtaa alas putouksina niin, että aina välillä muodostuu altaita ja suvantoja, joissa herkkänahkaisempikin turisti uskaltaa kylpeä (varoimme erittäin visusti nielemästä vettä, koska se saattaa tästä huolimattakin sisältää kaikenlaista). Vietimme koko päivän putouksilla syöden ja loikoillen.


Aina välillä tama-rumpalimme Adama kaivoi kätevästi matkoille soveltuvan soittimensa esille, ja eräät reippaat pojat tanssivat.

Vesi, lepo ja uudenlainen fyysinen rasitus tekivät hyvää. Bamforan-matkasta lähiten olen nukkunut erittäin hyvin öisin, voinut paremmin ja alkanut toden teolla asettua.