torstai 30. kesäkuuta 2016

Vohvelilaboratorio

Olen aina pitänyt vohveleista, mutta itse tekemäni vohvelit ovat aina olleet pettymys tavalla tai toisella. Niistä on kuitenkin aina tullut ikään kuin riittävän hyviä, joten en ole nähnyt tarpeelliseksi kuluttaa pahemmin energiaani vohvelitaikinan täydellistämiseen.

Eilen otin pitkästä aikaa vohvelirautani esiin. Jälleen kerran summanmutikassa reseptiä arpoessani päätin, että nyt on aika ottaa systemaattinen ote vohveleiden suhteen.

Mielestäni täydellinen vohveli on sokerinen, suuriruutuinen ja sisältä kuohkea belgialainen vohveli, mutten kaipaa kovinkaan makeita kotivohveleita. Tavoitteena olisi kuitenkin rapea paistopinta ja kuohkea sisus.

Eilen tein vohveleita seuraavalla reseptillä:

3 munaa
2,5 dl kauramaitoa
2,5 dl vettä
4 dl erikoisvehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
vajaa tl suolaa
vaniljaa myllystä
1 rkl sokeria
vajaat 100 grammaa voisulaa

Sekoitin märät aineet voita lukuun ottamatta. Sitten yhdistin toiseen kulhoon kaikki kuivat aineet ja vispasin ne sekaisin märkien aineiden kanssa. Kaadoin sekaan vielä voisulan. Annoin taikinan turvota puolisen tuntia. Paistoin vohvelit voissa ja tarjosin mansikoiden ja raparperihillokkeen kanssa. 

Tuli hyviä perusvohveleita, mutta sekä kuohkeudessa että rapeudessa oli toivomisen varaa. Keittiöstäni on myös vaivihkaa kadonnut eläinperäinen tuote toisensa perään, joten seuraava vohvelikokeiluni voisi mieluusti olla lehmänmaidottomuuden lisäksi munaton ja kenties jopa voiton (voisi viedä voiton).

Jos jollakulla on tiedossa ihana, mielellään vegaaninen vohveliresepti, kuulisin sen mielelläni!

3 kommenttia:

  1. Ei ole, mutta pakko kommentoida, kun kuule juuri kirjaimellisesti otin täällä pannukakun pois uunista :D Kananmunien sijasta kikhernetölkin liemi, oikeasti toimii erittäin hyvin. Aikaisempi satsi maistui ilman hilloa hieman jotenkin vedeltä heti tuoreeltaan (mutta ei seuraavana päivänä enää kun oli asettunut), tähän meni mukaan iso ruokalusikallinen paksua jugurttia mitä sattui olemaan (mutta mitä kyllä en haluaisi ostaa sitäkään, mutta sitä nyt oli...) mikä poisti tuon haitan, ja ihan täysin tavallisilta pannukakuilta maistuu ja tuntuu. Kookoskerma ajaisi varmasti saman, en vaan luottanut jääkaapissa olleeseen viikko sitten avattuun kannettomaan purkkiin, niin se jää ensi kertaan. Mutta pääosin kookoskerma on ratkaissut hyvin monta vegaanikokkauksen pulmaa.

    Vohveliraudalla kun testailin joskus menneisyydessä, kaikki raudan mukana tulleen vihkosen reseptit maistui ihan joltain kakulta eikä vohveleilta ollenkaan ja tosiaan koostumus oli väärä. Lopulta sitten parhaita vohveleita tuli, kun tein ihan vaan lettutaikinalla! Eli kaytännössä kaiketi suurin ero resepteihin oli se että jätin taikinasta voin pois, ja laitoin sitä vaan rautaan. (Nyt käytössä kookosöljy, joka toimii hyvin, omani on savisuodatettua eikä maistu kookokselta. Joskus laitan siihen vähän suolaa, suola on mukava rapeassa paistopinnassa.) Suosittelen laittamaan taikinan sekaan myös kauraa, se tuo mukavaa täyteläistä makua. (Pikakaurahiutaleet häviää taikinaan samattomasti eikä kaurajauhoja tarvitse erikseen ostaa jos ei halua, suomessa käytin jauhoja mutta täällä ne on älyttömän hintasia.) Spelttiin ja kauraan tottuneena, kun joskus viime vuonna tein jotain vehnästä, se oli ihan mautonta. Joten kananmunattomaan leipomiseen ehkä sitä joskus puuttuvaa täyteläisyyden tuntua voi myös jauhovalinnoilla korjata.

    Toinen hyvä kananmunankorvike on pellavansiemenet tai chiasiemenet. Niillä olen ansiokkaasti korvannut kananmunat erilaisissa paistoksissa. Sekotetaan vaan nesteeseen, turvotetaan hetki, ja taikinaan. Pikkusen enemmän maustetta ja suolaa kuin tavallisesti, eikä eroa ole huomannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiitos vinkeistä! Kikherneliemi ja kookoskerma menee kokeiluun heti seuraavaan vohvelisatsiin. Ja tosiaan, chia-siemenet varmasti toimii monessakin paikassa!

      Poista
    2. Jee, kiitos vinkeistä! Kikherneliemi ja kookoskerma menee kokeiluun heti seuraavaan vohvelisatsiin. Ja tosiaan, chia-siemenet varmasti toimii monessakin paikassa!

      Poista