tiistai 20. elokuuta 2013

Paras purjo-perunakeitto tähän mennessä

Tänään tulin äärimmäisen väsyneenä töistä kotiin iltakahdeksalta aikeenani siirtyä pikimmiten läheiseen anniskeluravintolaan nauttimaan olutta ja hampurilaisen. Hetkeä myöhemmin kuitenkin yllätin itseni lieden äärestä. Tein pitkästä, pitkästä aikaa purjo-perunakeittoa, ensimmäistä kertaa koskaan ilman kermaa. Tuli varsin hyvää, vaikka itse sanonkin.

Purjo-perunakeitto

neljän purjon valkoiset ja vaaleanvihreät osat
pari pientä porkkanaa
2 valkosipulin kynttä
25 grammaa voita
loraus oliiviöljyä
hyvin pieni laakerinlehti tai osa isommasta
hiukan tuoretta timjamia
4 jauhoista perunaa
8 dl kasvislientä
(suolaa)
(valkopippuria)

Puhdistin ja pilkoin kaikki kasvikset ja kuullotin ne öljyn ja voin seoksessa. Lisäsin liemen ja mausteet ja keitin, kunnes kaikki oli kypsää. Soseutin ja söin ruisleivän, voin, juuston ja oluen kera.

1 kommentti: