tiistai 16. heinäkuuta 2013

Marin-seikkailujen Osa 7, jossa täti tapaa paikallista nuorisoa

Viime viikko oli sellaista haipakkaa ja kroonisen univelan vaikutusten kanssa taistelua, että loki pääsi hiukkasen jäämään tapahtumista jälkeen. Olemme opiskelleet maria luokkahuoneessa, kiertäneet Joškar-Olan museoita, osallistuneet televisioituun keskustelupaneliin, jonka aiheena oli koulutuspolitiikka, käyneet katsomassa jalkapallo-ottelun, jossa Kazaninin joukkue pettymykseksemme otti ja voitti Joškarin joukkueen sekä seisseet asuntolamme aulassa piirissä puhumassa maria ja venäjää sekaisin asuntolan työntekijöiden ja asukkaiden kanssa (en osaa kumpaakaan kieltä vielä juurikaan). He halusivat tietää muun muassa, mitä puulajeja Suomessa kasvaa ja miten suomalaiset mieluiten valmistavat kala-ateriansa. Meillä oli onneksi jo varsin marintaitoinen Pappi sekä melko hyvä sanakirja. Viikonloppuna kävimme retkellä vuorimarien parissa ja sunnuntaina soutelimme Kakšanilla unkarinmarilaisen Tanjan kanssa. Nämä kaikki ansaitsevat oman kirjoituksensa, ja kenties pääsenkin tekemään niille oikeutta lähitulevaisuudessa. Nyt on kuitenkin aika hypätä nykyaikaan. Alamme nimittäin toden teolla päästä asiaan, kuten aina käy silloin, kun on jo pian lähdössä kohti kotia.

Sunnuntai-iltana Guljani ja Joku Tyyppi sattuivat kuulemaan kadulla marinkielistä puhetta, tarttuivat tilaisuuteen ja menivät juttelemaan. Yritys onnistui, ja sen tuloksena Guljanilla oli erään nuoren marilaismiehen puhelinnumero ja sopimus soitella ja tavata tätä jossain päin Joškaria johonkin aikaan seuraavan päivän iltana.

Seuraavana päivänä eli eilen oli erittäin kaunis ilma, joten minä, Juha-setä, Guljani ja Kris menimme heti oppituntien jälkeen yliopiston puistoon istumaan. Pappikin oli aluksi seurassamme, mutta lähti piakkoin tapaamaan jo mainitsemaani unkarinmarilaista ystäväänsä Tanjaa, joka on parhaillaan kesäloman vietossa alkuperäisessä kotimaassaan. Olimme siinä aikamme syöneet suolaa, juoneet olutta ja soitelleet kitaraa, kun Guljani päätti soittaa elämänsä ensimmäisen marinkielisen puhelun. Guljanihan on aloittanut marin kielen opiskelun samaan aikaan kuin minäkin, mutta toiset onneksi oppivat kieliä toisia nopeammin: hän jutusteli täysin luontevasti puhelimessa kielellä, jota oli opiskellut kaksi viikkoa varsin kielioppipainotteisesta ja teoreettisesta näkökulmasta. Puhelun tuloksena oli, että seuraamme alkoi hyvin pian liittyä parikymppinen marilainen toisensa jälkeen, kunnes heitä oli laskujeni mukaan kuusi ja meitä siis yhteensä kymmenen. Myöhemmin Pappi palasi seuraamme ja saimme joukkoomme myös Jonkun Tyypin, joka sai kurjan sekaannuksen vuoksi tietää tapaamisesta harmillisen myöhään.

Minulla tietenkin sattui olemaan kitara sylissä marilaisten saapuessa, joten soitin ensi työkseni йӱрзö йӱреш:in. Muut lauloivat. Tämän jälkeen marilaiset pyysivät meitä laulamaan jonkin suomalaisen laulun. Jostain syystä päässä löi aivan tyhjää suomalaisten laulujen osalta, joten lauloimme karjalaksi. Lopetettuamme marilaiset lauloivat parikin mari muroa eli marilaista laulua. Tämän jälkeen alkoi vaikuttaa siltä, että olisi syytä kommunikoida jo muullakin kuin musiikin kielellä. Marilaiset Sasha, Ondrei, Eduard, Aljona, Irina ja Irina osoittautuivat pian ihastuttavan halukkaiksi kommunikoimaan kanssamme mariksi ja mieluiten vain mariksi.
Kahden viikon opiskelun jälkeen tiedän, että marissa on mutkikas tapa ilmaista sukulaissuhteita, että sen verbeillä on kaksi konjugaatiota, preesenstaivutus, kaksi preteritiä ja nomineilla kuusi sijamuotoa. En kuitenkaan osaa sellaisia perusfraaseja, joita voi tarvita tutustuessaan uuteen ihmiseen. Toisin kuin vaikkapa Gulani, minä en pysty tässä ajassa oppimaan kurssilla käytyä sanastoa  ja kielioppia niin, että voisin käytännön keskustelutilanteessa yhdistellä niistä lauseita, joilla saisin selville, mitä opiskelukaverini opiskelee, mistä hän on kotoisin ja miten hän viihtyy Joškar-Olassa. Osaan kyllä kysyä, mikä hänen nimensä on, mitä hänelle kuuluu ja mikä hänen äitinsä vanhempi veli tai nuoremman siskon puoliso on nimeltään. Tämä ei kuitenkaan osoittatunut ylitsepääsemättömäksi esteeksi: en tiedä, olenko koskaan missään tavannut sellaista kärsivällisyyttä ja kommunikaatiohalua, jota Aljona osoitti kysyessään helpon ja konkreettisen kysymyksen toisensa perään ja ottaessaan selvää minun suomensekaisista pseudomarinkielisistä sönkötyksistäni. Pian tiesin, että hän on 23-vuotias, kotoisin Morkista ja opiskelee fysiikkaa ja matematiikkaa Marin valtionyliopistossa, kuten tekee myös valtaosa uusista marinkielisistä tuttavuuksistamme.

Vietimme koko illan puistossa. Kävi ilmi, että myös Ondrei soittaa jonkin verran kitaraa ja että Eduard on hyvin innokas oppimaan espanjaa. Marin ja kitaran kuuden kielen lisäksi kommunikoimme siis espanjan ja suomen avulla, ja livahtipa joukkoon pari sanaa englantia ja venäjääkin. Minusta on tähän mennessä vaikuttanut siltä, että kaikista vastuksista huolimatta marin kieli, kulttuuri ja kansanperinne elävät ja voivat hyvin marilaiskylissä, olkoonkin, että varsin vanhusvetoisesti. Eilisen perusteella tiedän, että Joškarissa asuu ainakin kuusi parikymppistä nuorta, jotka puhuvat maria mieluummin ja paremmin kuin venäjää, osaavat valtavan valikoiman kansanlauluja ja -tansseja eivätkä hetkeäkään epäröi harrastaa molempia pääkaupunkinsa keskustan puistoissa ja kaduilla. Mari-täti hyväksyy ja suosittelee lämpimästi kaikille. 
Keskusta ja yksi sen puistoista auringonlaskun aikaan. Kuvan otti Guljani.

P.S: Minun lisäkseni myös Pappi on ryhtynyt kirjoittamaan blogia, jossa hän käsittelee Marin-matkaamme. Siihen voi tutustua täällä. Suosittelen!

2 kommenttia:

  1. Voihan Mari, tää on ihan mahtava blogi! Ja reissukin vaikuttaa aika hyvältä.

    VastaaPoista