Tornit

Mökkeillessä ehtii hyvin ahmia kirjoja, ja Juha Seppälän jälkeen ahmaisin Seppälän etunimikaima Vainosen vuonna 2009 julkaiseman fantasiakirjan nimeltä Tornit. Periaatteessa pidän fantasiakirjallisuudesta kovastikin, mutta käytännössä luen kyseistä genreä lähinnä lukiessani Tolkieneja ja Lewiseja uudelleen ja uudelleen. Tämä tosin riippuu siitä, mikä lasketaan fantasiakirjallisuudeksi.  

Torneissa on hienosti rakennettu unenomainen tunnelma, päähenkilöä myöten ohuen ohuiksi jäävät henkilöhahmot, paljon vettä sekä runsas määrä lintuja ja kaloja. Vainonen käyttää kieltä tavalla, jonka jostain syystä yhdistän uuteen ja uudehkoon fantasiakirjallisuuteen ja josta en jostain syystä pidä. On paljon harvinaisia ja luovasti johdettuja sanoja, joita en ainakaan muista fantasiakirjallisuuden ulkopuolella useinkaan tavanneeni, kuten värjyä ja multava, ja konditionaalia käytetään jatkuvasti tulevaisuuden ilmaisemiseen. Pian hän nousisi, katsoisi ulos ikkunasta ja huomasi veden jälleen nousseen.

 

Torneissa on lisäksi fantasiakirjallisuudelle yleinen ongelma: lähes kaikki energia on käytetty maailman keksimiseen ja tunnelman luomiseen, jolloin tärkeimmälle eli tarinalle ja henkilöhahmoille on jäänyt hyvin vähän tilaa kasvaa ja kehittyä. Se on sääli, koska maailma on varsin kiinnostava ja tunnelma toimii.