keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Kesä! Menu!

Laitoin pitkästä aikaa ruokaa hiukan pidemmän kaavan mukaan. Tuntuu kuin olisin saanut osan itseäni takaisin.

Menu

Tomaatti-mozzarellasalaattia
Uunilohta, parsaa, valkoviinikastiketta ja vihreää salaattia sinappikastikkeessa
Passionhedelmä-mangosorbettia, jogurttijäädykettä ja mantelia

Salaattia varten paloittelin tomaatit ja bufalamozzarellan, laitoin lautasille basilikanlehtien kanssa, roiskin päälle oliiviöljyä ja rouhin pippuria.

Laitoin lohifileen sellaisenaan uunivuokaan, ripsottelin päälle maldoninsuolaa ja laitoin 150-asteiseen uuniin reiluksi vartiksi. Samalla paistoin parsoja voissa muutaman minuutin.

Kastikkeen tein laittamalla voita, valkoviiniä ja kevätsipulia kattilaan ja kiehauttamalla kaiken kerralla nopeasti. Maustoin suolalla, pippurilla ja aavistuksella sokeria.

Sorbetin ja jogurttijäädykkeen ostin Lidlistä. Rouhin omin pikku kätösin muutamia manteleita koristeeksi.




Kuvat otti V. Saarinen.



tiistai 26. toukokuuta 2015

Helpoin munakoisoresepti ikinä

Munakoiso on suosikkivihanneksiani. Pitkään luulin, että munakoiso pitää aina itkettää. Muutama vuosi takaperin opin, että koisot voi yksinkertaisesti pilkkoa, öljytä ja laittaa suoraan uuniin grillivastuksen alle. Tästä seurasi keittiössäni suoranainen munakoisovallankumous.

Muutama viikko takaperin opin, että munakoisosta tulee täydellisen pehmeää ja herkullista myös höyryttämällä. Minulla oli epäilykseni - ennakkoluuloni hörytetystä munakoisosta oli, että lopputuloksena olisi mauton ja koostumukseltaan sitkeä kuvotus. Tieto munakoison höyryttämisestä tuli kuitenkin niin luotettavasta lähteestä, että uskalsin kokeilla, ja höyryttäminenhän toimii kuin unelma. Aikaakin kuluu pilkkomisineen päivineen reippaasti alle 10 minuuttia.

1 munakoiso
oliiviöljyä
balsamiviinietikkaa
suolaa
pippuria

Pistin kerroskattilan pohjalle vettä ja laitoin sen liedelle lämpenemään. Pilkoin munakoison reiluhkoiksi lohkoiksi ja laitoin lohkot kerroskattilan höyrytysosaan liedelle noin viideksi minuutiksi. Maustoin öljyllä, balsamiviinietikalla, suolalla ja pippurilla.

Söin puolet saman tien mozzarellajuuston, tuoreen tomaatin, basilikan ja salaatin kera. Laitoin toisen puolikkaan pakkaseen ja käytin sen seuraavan viikon pastakastikkeeseen, johon tuli koison lisäksi tomaattimurskaa, punaviiniä, sipulia, valkosipulia, yrttejä, suolaa ja pippuria.

lauantai 23. toukokuuta 2015

Täydellisyyden tavoittelusta

Minulla on aina ollut taipumusta perfektionismiin. Saan valtavasti nautintoa siitä, kun saan tehtyä jotain todella hyvin ja huolella. Tai siitä, kun heittäydyn johonkin täysin ja unohdan hetkeksi kaiken muun.
Kuluneen vuoden aikana olen alkanut kunnolla ymmärtää, että perfektionismi on syytä heittää romukoppaan.
 
Perfektionismi estää minua tekemästä asioita. Se estää aloittamasta ja saa viivyttelemään. Miksi tehdä mitään, jos ei juuri nyt pysty tekemään täysillä? Miksi siivoaisin vessan, jos en jaksa siivota koko taloa? Niinpä vessani on ollut todella likainen suurimman osan elämääni. Perfektionismi estää saattamasta asioita loppuun. Ei tätä kannata tehdä valmiiksi, kun tästä tuli jo nyt ihan huono. Perfektionismi estää harjoittelemasta, kun asiat pitää osata kerralla. Perfektionismi uuvuttaa, kun vähemmän vähemmän hyvää ei riitä. Perfektionismi estää päivittämästä blogia. 

Perfektionismi vaanii yllättävissä paikoissa: tietenkään en käytä töissä näihin vähemmän tärkeisiin juttuihin liikaa aikaa. Tässähän minä täysillä priorisoin! Täydellinen 2010-luvun työntekijä kun ei ylilaatua tee. Täydellinen on tylsää. Kun vielä saisin sen täydellisen epätäydellisyyden tähän tekstiin, sen jonkin särmän, persoonallisuuden. Perfektionismi estää kirjoittamasta. Valkoinen paperi – tai valkoinen ruutu – kun on valkoisuudessaan täydellinen. Jos on aina hiljaa, välttää sanomasta mitään, mikä voisi loukata toista. Välttää sanomasta jotain noloa, tai jotain mikä kaduttaa myöhemmin. 

Kun perfektionismi saa otteen elämästä, se voi kahlita hyvinkin konkreettisesti. Minut se on toisinaan teljennyt kotiini moneksi päiväksi. Jos en jaksa elää tätä päivää täysillä, jos en jaksa yrittää parastani, niin miksi vaivautua nousemaan sängystä? 

Niinpä olenkin viime ajat – aivan viimeistään viime kesästä asti – pyristellyt hyvin tietoisesti eroon täydellisyyden tavoittelusta. Jos jaksan tiskata vain yhden astian, tiskaan vain yhden astian, vaikka tiskipöydällä odottaisi millainen vuori hyvänsä. Ja kas, tiskipöytäni on keskimäärin puhtaampi kuin koskaan.
                                                                                                                                                                            








perjantai 13. helmikuuta 2015

Lukemisia

Olen viime aikoina lukenut poikkeuksellisen vähän kirjoja ja kirjoittanut lukemisistani vieläkin vähemmän. Yöpöydällä ja käsilaukussa ovat kulkeneet lähinnä tutut lohtukirjat. Harry Potterini ja Jane Austenini olen lukenut perusteellisesti puhki. Muumilaakson marraskuusta ei ole vielä alkanuti irrota sivuja, mutta paljon ei puutu.

Kirjojen sijaan olen lukenut muutamaa blogia ja niiden kommentteja ja seurannut parin eri kirjoittajan sähköpostilistaa. Eräänlainen siirtymä digiaikaan siis tämäkin.

Captain Awkward on oivallinen sivusto, jonka lähtökohtana ovat lukijoiden kysymykset - eräänlainen internetin ihmemaan Dear Eki tai Kysy Kirstiltä siis. Captain Awkwardissa kysymysten ja vastausten aiheena ovat ennen kaikkea ihmissuhteet ja mielenterveysasiat. Suosittelen lämpimästi.

The Belle Jar on kanadalaisen Anne Thériault'n blogi, jossa aiheet vaihtelevat pitkälti laidasta laitaan.

The Pervocracy on parhaimmillaan valtavan viihdyttävä seksiblogi, joka tosin on päivittynyt harmillisen hitaasti viime aikoina. Sitä tuntuu tosin olevan liikkeellä. Onneksi samalla kirjoittajalla on myös tumblr. En tosin tiedä, millä tavalla tumblr ja blogi oikeastaan eroavat toisistaan.

Open Heart Project on yhdysvaltalaisen Susan Piverin sivusto, jossa on sekä blogikirjoituksia että videoita, joiden aiheena on meditointi. Piverillla on myös ilmainen sähköpostilista, jolle liittymällä saa uuden meditointiohjeistuksen joka viikko. Täti suosittelee tätäkin!

Ehkä kaikkein eniten kuitenkin suosittelen FlyLadya. FlyLady on täysin ilmainen sivusto, sähköpostilista ja elämänhallintaohjelma, jonka perusajatuksena on päästä irti perfektionismista ja parantua masennuksesta siivoamalla. Olen kuulunut FlyLadyn sähköpostilistalle nyt muutaman kuukauden ajan, ja sen vaikutus on ollut valtava. FlyLadyn maailmassa miehet käyvät töissä ja naiset siivoavat ja laittavat ruokaa, mikä on ajoittain varsin ikävää. Harvoin kuitenkaan tulee vastaan sivostoa, joka on yhtä selvästi rakkauden asialla kuin FlyLady.




keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Syksyn värejä Kiotossa



Hyvin monet japanilaiset suuntaavat syksyisin ruskan aikaan Kiotoon ihailemaan puiden väriloistoa, ja niinnpä mekin suuntasimme tänne hengähtämään pariksi päiväksi ennen kuin työt jatkuvat Tokiossa perjantaina.Ratkaisu on osoittautunut mitä mainioimmaksi.

Jokohamasta matkustaa Kiotoon luotijunalla vähän reilussa kahdessa tunnissa. Lounastimme aseman lähellä 11. kerroksessa sijaitsevassa ravintolassa, josta oli upeat näkymät kaupungin yli. Minä söin annoksen, jossa oli tofua ja sen sukulaisia ties kuinka monella tapaa.


Majoituimme perinteiseen japanilaiseen majataloon eli ryokaniin. Ryokanissa kengät riisutaan heti ulko-ovella ja pukeudutaan tohveleihin. Vessakäyntejä varten on muistettava pukea erilliset vessatohvelit, ja ne on ennen kaikkea muistettava vaihtaa takaisin tavallisiin tohveleihin vessakäyntien jälkeen. Tämä on minulle haaste. Tästä huolimatta olen viihtynyt ryokanissamme todella hyvin. Kaikki on hyvin pelkistettyä ja yksinkertaista, mutta kuitenkin erittäin kodikasta. Täällä ihmisen on hyvä olla.

Kioto on Japanin vanha keisarillinen pääkaupunki, ja erityisesti temppeleitä tuntuu olevan suunnilleen joka nurkalla. Temppelialueilla on valtavan kaunista ja tähän aikaan vuodesta aivan valtavasti ihmisiä, enimmäkseen turisteja muualta japanista mutta toki myös meitä ulkomaalaisia.


Valokuvat tekevät jonkinlaista oikeutta väriloistolle mutta ihmisvilinälle eivät alkuunkaan - tunnelma oli ajoittain kuin loppuunmyydyssä rock-konsertissa tai ruuhkabussissa.


Bambumetsässä oli lumottu tunnelma huolimatta siitä, että väkeä parveili sielläkin kuin Aleksanterinkadulla alennusmyyntiaikaan. Kuvissa bambut näyttävät harmailta, mutta todellisuudessa metsässä oli vaaleanvihreän utuinen valo, jota kamerani ei osannut tavoittaa.



Väsyn helposti väkijoukoissa, joten annoin muiden jatkaa seuraaville temppelialueille ilman minua. Sen sijaan hain kaupasta sushia ja luumutäytteisen, nori-levään käärityn riisipallon ja nautin ne ryokanissa vihreän teen kera. Ryokanissa kylvin pitkän kaavan mukaan noudattaen englannikielisiä ohjeita kylpyhuoneen seinällä. Niiden mukaan japanilainen kylpy noudattaa pitkälti samaa kaavaa kuin suomalainen sauna, mutta saunan tilalla on höyryävän kuuma ammeellinen vettä.
 







sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Jokohama!

Työni ovat vieneet minut nyt marraskuussa pariksi viikoksi Japaniin. Olemme olleet Tokion naapurikaupunki Jokohamassa nyt muutamia päiviä. Olen viihtynyt yllättävän hyvin.


Yliopistokampuksen ginkokuja.



Kampusaluetta.

Ginkopuun lehtiä.




Tänään lounastimme japanilaisittain eväslaatikoista, joita on etenkin paremmissa kaupoissa lähes loputtomalta tuntuva valikoima. On virkistävää syödä ruokaa, jonka raaka-aineet pystyy jotenkin arvaamaan vasta ensimmäisen puraisun jälkeen.Pelkästään katsomalla en olisi arvannut, että laatikossani on lohta, riisiä, perunaa ja vihanneksia.


Lounas.

Aika-ajoin kaikki on liikaa ja väkijoukot ahdistavat, mutta eivät läheskään niin paljon ja usein kuin etukäteen kuvittelin. Työpäivän jälkeen kävimme kävelyllä Tulevaisuuden Satamassa. Kaupungissa on kuulemma oikeakin satama.  




Päivälliseksi söimme ruokalajia, jota olen pitkään halunnut kokeilla, nimittäin Okonomiyakia. Minun lettuuni oli leivottu katkarapuja ja valtavasti keväsipulia.

Lettuja! Japanista!
Huomenna koittaa viimeinen päivä Jokohamassa, ja suunta on kohti Kiotoa.Olenkin aina halunnut matkustaa luotijunalla. 512 kilometrin luvataan taittuvan kahdessa tunnissa.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Ihana arkipasta

Tänään hain ystävän lentokentältä ja sain laittaa lounasta hänen keittiössään. On aina erityisen suurta luksusta päästä jonkun toisen keittiöön kokkailemaan, eikä tänään ollut poikkeus.

Fettuccinea fetalla, kikherneillä ja jalapeño-oliiveilla

Annoksesta riittää aika monelle. Meitä oli kolme, ja yli jäi aika tavalla ruokaa.

oliiviöljyä
sipulia
valkosipulia
mustapippuria
500 g nauhapastaa
pieni pussillinen pakastepinaattia
purkillinen kikherneitä
purkillinen jalapeñotäytteisiä oliiveja
purkillinen fetajuustoa
kirsikkatomaatteja


Laitoin pastan keittymään. Kuullotin hetken sipuleita ja valkosipuleita oliiviöljyssä, minkä jälkeen lisäsin kaikki loput ainekset suunnilleen ylle listaamassani järjestyksessä.Oliivien tulisuus toimi pinaatin aivan lempeyden ja valkosipulin kanssa paremmin kuin olisin arvannut.



Persiljakastike

noin puoli desilitraa oliiviölyä
puolikkaan sitruunan mehu
ruokalusikallinen juoksevaa hunajaa
puolikas nippu persiljaa

Laitoin kaikki ainekset tehosekoittimessa sekaisin. Käytin kastikkeeksi salaattiin, jossa oli jääsalaattia, paprikaa ja paahdettuja auringonkukansiemeniä. 


Syyskirje

Viimeisimmästä blogitekstistä on kulunut hyvin monta kuukautta, joten nyt on aika ottaa mallia Amerikan-sukulaisisten joulukirjeistä ja kirjoittaa kuluneen vuoden tärkeimmät kuulumiset. Kulunut vuosi on ollut raskas mutta antoisa kuin matka Länsi-Afrikkaan. 

Lokakuussa 2013 jäin pitkälle sairauslomalle työstäni kielenopettajana. Sairausloman syynä olivat masennus ja ahdistus, toisin sanottuna varsin pahaksi päässyt työuupumus. Noudatin lääkärin ohjeita ja tein kahden viikon ajan kaikkea sellaista, mikä teki minulle hyvää. Musisoin, kävin kävelyillä, vietin aikaa ystävien seurassa, kävin konserteissa. Tarkastuksessa olin yhtä huonossa kunnossa kuin lomaa hakiessanikin, ja sain viikon lisää. Kolmannella viikolla aloin kunnolla ymmärtää, miten huonossa kunnossa olin.

Marraskuussa 2013 kaikkein lamauttavin väsymys alkoi väistyä, ja palasin töihin. Huomasin selviäväni töistäni joten kuten, mikä oli siinä tilanteessa voitto. Minulla oli töissä jatkuva – ja kenties osin viisaskin – tarve esittää, että asiat olivat paljon todellisuutta paremmalla tolalla. Onnistuin mielestäni melko hyvin. Tämä johti siihen, etten osannut pyytää sitä tukea, jota olisin tarvinnut. Vuoden takaisen työyhteisöni tuntien tukea olisi hyvin todennäköisesti ollut tarjolla, jos olisin uskaltanut kertoa, missä oikeasti mentiin.

Joulukuussa 2013 sain iloisia uutisia: apurahahakemuksemme oli tuottanut tulosta! Tiedossa oli pieni oppikirja-apuraha seuraavalle vuodelle. Sanouduin irti työpaikastani ja lähdin Burkina Fasoon. 
 
Tammikuu 2014 alkoi Bobo Dioulasson auringossa, lämmössä, rytmeissä, liikkeessä ja sävelissä. Matkalla aloin vähitellen ymmärtää, että ihmisiin luottaminen ja toisiin nojaaminen on elinehto. 

Kotiin palattuani tajusin suureksi surukseni, että avioliittoni oli jäänyt masennuksen ja kaiken muun myllerryksen jalkoihin. Tämän lisäksi olin korviani myöten rakastunut kitaransoiton opettajaani.  Helmikuussa totesin, ettei auttanut kuin erota Juhasta.

Maaliskuussa sain Turusta työtarjouksen, josta en olisi voinut kieltäytyä, vaikka olisin halunnutkin.

Muutin aprillipäivänä Turkuun yksin, mutta ystävien avulla ja tuella. Kevät ja kesä menivät pitkälti uuteen kaupunkiin ja töihin totutellessa, Helsingin ja Turun välillä matkustaessa, pakatessa ja avioeroasioita järjestellessä sekä edellä mainitun kirjaprojektin parissa.
Heinäkuussa 2014 Juha ja minä jätimme viimein avioerohakemuksen. Vietin loppukuun mökillä upeista lomasäistä nauttien. Elokuussa aloin toden teolla viihtyä Turussa.
Lokakuussa 2014 vietimme Jannen kanssa kahdeksankuukautispäivää niin, että esittelin Jannen äitini suvulle. Edellisenä viikonloppuna olimme ottaneet varaslähdön Jannen äidin suvun parissa. 

Nyt voin paremmin kuin koskaan ja paljon paremmin kuin pitkään aikaan. Harkitsen tosissani joulukirjeen kirjoittamista ystäville ja sukulaisille.



keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Kaalia!

Näin talvikauden loppupuolen kunniaksi innostuin ostamaan vielä yhden jättiläismäisen kaalinpään, josta tein ison kasan kaalilaatikkoa ja yhden pienen mutta varsin hyvän vokin. Tulin samalla vahingossa keksineeksi todella hyvän tavan marinoida kaalia - marinadi on osapuilleen sama, kuin edellisen postaukseni lettujen kastike.

Aasialaisittain marinoitu kaalisalaatti 

valkokaalia
reilusti kevätsipulia
reilu ruokalusikallinen raastettua tuoretta inkivääriä
puolisen desiä riisiviinietikkaa
puolisen desiä vaaleaa sienisoijakastiketta
loraus juoksevaa hunajaa
2 ruokalusikallista rypsiöljyä
ruokalusikallinen vettä
pieni loraus seesamiöljyä
2 kokonaista tuoretta chiliä (sitä suurehkoa mietoa lajia, joita saa tavallista marketeista)

Leikkasin kaalin, kevätsipulin ja chilin hyvin ohuiksi viipaleiksi. Yhdistin kaikki muut ainekset keskenään, sekoitin kasviksiin ja laitoin noin puoleksi tunniksi jääkaappiin marinoitumaan.



Mustapapu-kasvisvokki

marinoitua valkokaalia
pari desiä valmiiksi keitettyjä mustia papuja
pari porkkanaa ohuina viipaleina
4 kynttä valkosipulia
kevätsipulia

Paistoin kaikki ainekset nopeasti pienessä määrässä kaalin marinadia. Aloitin porkkanoista, sitten lisäsin sipulit, pavut ja aivan lopuksi kaalin sekä loput marinadista.